ILMARISEN LIIKETOIMINTAPERIAATTEET - CODE OF CONDUCT
Ilmarisen tehtävä on pitää huolta työntekijöiden ja yrittäjien lakisääteisestä työeläketurvasta sekä hoitaa tulevien eläkkeiden katteena olevaa sijoitusomaisuutta. Asiakkaiden omistamana työeläkeyhtiönä jokapäiväiseen toimintaamme kuuluu erottamattomasti vastuullisuus, joka on myös yksi yhtiön arvoista avoimuuden ja yhdessä menestymisen rinnalla.
Ilmarisen tapa toimia on määritelty Code of Conductissa eli liiketoimintaperiaatteissa. Nämä periaatteet koskevat koko henkilöstöä työtehtävistä riippumatta.
Noudatamme lakeja ja kunnioitamme ihmisoikeuksia
Ilmarinen noudattaa kaikessa toiminnassaan voimassa olevia lakeja ja määräyksiä. Lisäksi noudatamme YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa määriteltyjä ihmisoikeuksia, joita ovat mm. mielipiteen- ja uskonnonvapaus, ihmisten tasa-arvoisuus sekä syrjinnän kielto. Emme hyväksy pakkotyötä tai lapsityövoimaa. Työnantajana noudatamme Kansainvälisen työjärjestön ILO:n julistusta työelämän perusperiaatteista ja -oikeuksista.
Noudatamme hyväävakuutustapaa
Ilmarinen noudattaa toiminnassaan hyvää vakuutustapaa yhtiön hallituksen hyväksymän ohjeistuksen mukaisesti. Eläke- ja vakuutusratkaisujamme ohjaavat työeläkelainsäädäntö, hallintolaki sekä Eläketurvakeskuksen antamat soveltamisohjeet. Keskeisimpiä toimintaperiaatteitamme on tehdä eläkeratkaisut oikeudenmukaisesti ja nopeasti sekä kertoa päätöksenteon perusteet eläkkeenhakijalle ymmärrettävästi.
Kohtelemme asiakkaitamme oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti
Markkinoinnissa pyrimme antamaan tuotteistamme ja palveluistamme kaikki ne tiedot, joilla saattaa olla merkitystä asiakkaan päätöksenteossa.Sopimatonta tai hyvän tavan vastaista markkinointia emme hyväksy.
Emme anna tai vastaanota lahjuksia
Kukaan ilmarislainen ei saa tavoitella henkilökohtaista etua käyttämällä hyväksi asemaansa tai Ilmariselle kuuluvaa omaisuutta tai tietoa. Ilmarislainen ei voi osallistua päätöksentekoon silloin, kun kyse on Ilmarisen liiketoimista sellaisten yhtiöiden kanssa, joissa hän tai hänen lähipiirinsä on osallisena.
Emme saa vastaanottaa tai tarjota sellaista lahjaa tai vieraanvaraisuutta, joka ylittää tavanomaisen liike-elämän käytännön tai joka voisi vaikuttaa riippumattomuuteen.
Sisäpiirisäännöstö ohjaa toimintaa
Sisäpiiritiedon käyttö on kiellettyä. Ilmarinen noudattaa NASDAQ OMX:n Helsinki Oy:n sisäpiiriohjetta siltä osin kuin sen on listaamattomalle keskinäiselle työeläkevakuutusyhtiölle mahdollista. Ilmarisen hallitus on hyväksynyt sisäpiiriohjeen, jonka tarkoituksena on edistää julkista luotettavuutta. Ohjeistuksen tavoitteena on myös lisätä sisäpiiritietämystä yhtiössä niin, ettei säännöksiä rikottaisi tahattomastikaan.
Kilpailu työeläkealalla
Työeläkelaitosten on otettava toiminnassaan huomioon kilpailulainsäädännön vaatimukset. Lakisääteistä eläketurvaa hoitavien eläkelaitosten on kuitenkin tehtävä yhteistyötä siltä osin kuin työeläkejärjestelmän asiakkaiden yhdenvertainen kohtelu ja oikeusturvan toteuttaminen edellyttää. Yhteistyöhön kuuluvat asiat liittyvät lakisääteisen työeläkevakuuttamisen sosiaaliturvatehtävän ydinpiiriin. Tietyiltä osin yhteistyön tekeminen on erikseen työeläkelainsäädännössä säädetty työeläkelaitoksille mahdolliseksi.
Käsittelemme tietoja huolellisesti
Lakisääteisen työeläketurvan hoitamista varten Ilmarinen ylläpitää ja käsittelee luottamuksellista tietoa. Käsittelemme tietoja huolellisesti lainsäädännön edellyttämällä tavalla ja huolehdimme yksityisyyden suojasta henkilötietojen käsittelyssä. Tietojen salassapitovelvollisuutta korostetaan työhön perehdytyksessä sekä sisäisissä koulutuksissa.
Vastuu henkilöstöstä
Vastuu omasta henkilöstöstä on keskeinen osa Ilmarisen sosiaalista vastuuta. Toiminnan lähtökohtana on hyvä työyhteisö ja yksilön kunnioittaminen. Noudatamme työlainsäädäntöä ja alamme työehtosopimusta. Ylläpidämme tasa-arvoa emmekä hyväksy kiusaamista, häirintää tai syrjintää. Tarjoamme turvallisen työympäristön sekä huolehdimme henkilöstön työhyvinvoinnista.
Kiinnitämme ympäristövaikutuksiin huomiota
Vaikka Ilmarisen suorat ympäristövaikutukset ovat suhteellisen pieniä, kiinnitämme huomiota ympäristöasioihin kaikessa toiminnassamme. Olemme sitoutuneet käyttämään ympäristöystävällisiä tuotteita ja ratkaisuja hankinnoissamme. Ympäristövastuu korostuu erityisesti yhtiön omistamien kiinteistöjen sekä muiden sijoituskohteiden ympäristövaikutusten arvioinnissa. Omassa toimitalossamme noudatamme WWF:n Green Office –ympäristöjärjestelmää.
Vastuullinen hankinta
Edellytämme myös tavaran- ja palveluntoimittajiltamme sitoutumista vastaaviin vastuullisiin toimintatapoihin. Tämä on liikesuhteittemme solmimisen ja ylläpidon lähtökohta.
Toiminta Code of Conductin vastaisissa tilanteissa
Mahdollinen toiminta tai tilanteet, jotka ovat ristiriidassa Ilmarisen Code of Conductin kanssa, viedään eteenpäin pääsääntöisesti esimiehen, johdon edustajan tai sisäisen tarkastuksen päällikön kautta. Tapaukset käsitellään mahdollisimman nopeasti, luottamuksellisesti ja puolueettomasti, ja niiden pohjalta ryhdytään toimenpiteisiin, tarvittaessa yhteistyössä henkilöstö- tai lakiasiainosaston kanssa. Asian luonteesta riippuen myös Ilmarisen yritysvastuutyöryhmä voi ottaa kantaa Code of Conductin tulkintaan sekä käsitellä ristiriitatilanteita yleisellä tasolla.
- Code of Conduct (pdf)