Siirry sisaltoon | Siirry navigaatioon
Ilmarinen
Tulosta sivu

Ilmarisen yritysvastuu

Vastuullisuus kuuluu erottamattomasti Ilmarisen jokapäiväiseen toimintaan lakisääteisen eläketurvan hoitajana. Ilmarinen on keskinäinen, asiakkaiden omistama yhtiö. Sen yritysvastuuta ohjaavat osaltaan arvot, hyvä vakuutustapa -ohjeisto, omistajapolitiikka, vastuullisen sijoittamisen ohjeet sekä riskienhallintapolitiikka.

Yritysvastuun periaatteet on hyväksytty yhtiön johtoryhmässä ja yhtiössä toimii yritysvastuun koordinointiryhmä, johon kuuluu asiantuntijoita kattavasti yhtiön eri toiminnoista.

Ilmarinen haluaa olla mukana kehittämässä yhteistyössä työmarkkinaosapuolten ja muiden sidosryhmien kanssa suomalaista työeläkejärjestelmää ja sen pitkän ajan rahoitusta. Olemme aktiivisesti osallistuneet eläkeuudistusten toteuttamiseen, joiden tarkoituksena on kannustaa ihmisiä jatkamaan työelämässä kauemmin. Samalla olemme tukeneet työssä jaksamista ja siihen liittyvää tutkimustyötä muun muassa työhyvinvointipalvelumme kautt

Ilmarinen tuntee vastuun asiakkaista. Ilmarisessa on vakuutettuna noin 470 000 työntekijän ja 52 000 yrittäjän eläketurva. Eläkkeinä Ilmarinen maksoi 3,1 miljardia euroa lähes 283 000 eläkkeensaajalle. Kaikkiaan Ilmarinen vastaa siten yli 800 000 ihmisen eläketurvasta.Ilmarinen on keskinäinen yhtiö. Sen omistajina ovat vakuutuksenottajat, vakuutetut ja takuupääoman omistajat. Keskinäisen yhtiön toimintaa ohjaa asiakaslähtöisyys. 

Yritysvastuussa on kyse myös luottamuksen luomisesta ja lunastamisesta eri sidosryhmiin. Asiakkaiden ääni kuuluu Ilmarisessa monin tavoin, kuten erilaisten neuvottelukuntien kautta. Ilmarisessa toimivat muun muassa eläkeasiain, vakuutettujen sekä vakuutusasiakkaiden neuvottelukunnat. Neuvottelukuntien tavoitteena on syventää yhteistyötä ja tehostaa molemminpuolista tiedonkulkua sekä parantaa alueellisten näkökohtien huomioonottamista päätöksenteossa.

Vastuu omasta henkilöstöstä on keskeinen osa Ilmarisen yritysvastuuta. Toiminnan lähtökohta on hyvä työyhteisö ja yksilön arvostaminen. Ilmarinen pyrkii luomaan toimivan työympäristön, joka edistää vastuullisia henkilöstöjohtamisen käytäntöjä. Vastuu henkilöstöstä näkyy mm. hyvänä henkilöstöpolitiikkana, tasa-arvoisena työskentely-yhteisönä sekä motivoivana työilmapiirinä.

Yritysvastuu jakautuu Ilmarisen näkökulmasta kolmeen osaan:

 - Vastuu työeläketurvasta

 Ilmarinen on eläkejärjestelmän luotettava toimeenpanija ja sillä on lakisääteinen vastuu työeläketurvasta.

- Vastuullisuus sijoitustoiminnassa

 Sijoitustoiminnassa Ilmarinen on pitkäjänteinen ja vastuullinen sijoittaja.

- Vastuu omassa toiminnassa

Ilmarinen on vastuullinen työnantaja, joka huolehtii henkilöstön hyvinvoinnista. Ilmarinen edellyttää vastuullisia toimintatapoja myös palveluntuottajiltaan, asiakkailtaan, sijoituskohteiltaan ja yhteistyökumppaneiltaan.

Lue lisää Ilmarisen yritysvastuusta myös vuosikertomuksesta ja vastuuraportista 2008.