Siirry sisaltoon | Siirry navigaatioon
Ilmarinen
Tulosta sivu

Ilmarisen osavuosiraportti 1.1.−30.6.2010 

Ilmarisen sijoitustuotot hyvällä uralla

Ilmarisen alkuvuosi sujui myönteisesti. Sijoitustuotot olivat vuoden ensimmäisellä puoliskolla hyvällä uralla, ja vakavaraisuus pysyi vahvana. Ilmarinen menestyi hyvin myös asiakashankinnassa. Yhtiön hyvä hoitokulusuhde puolestaan kertoo toiminnan kustannustehokkuudesta.

Ilmarisen sijoitukset tuottivat vuoden ensimmäisellä puoliskolla 3,7 prosenttia, kun tuotto vastaavana aikana vuosi sitten oli 6,6 prosenttia. Alkuvuodelta saatu tuotto tyydyttää toimitusjohtaja Harri Sailasta: Hyvä tulos vaativassa markkinatilanteessa.”

Hänen mukaansa ensimmäinen neljännes antoi luvan odottaa jopa parempaa. ”Touko-kesäkuussa epävarmuus sijoitusmarkkinoilla kuitenkin lisääntyi ja heikensi sijoitustuottoja. Markkinoiden epävarmuuden taustalla oli euroalueen valtioiden velkakriisi, joka heijastui myös osakekursseihin. Olemme silti edelleen hyvällä, positiivisella uralla”, Sailas toteaa.

Sailas muistuttaa, että eläkesijoitusten tuotoissa tärkeintä on kuitenkin tarkastella tuottoja pitkällä aikavälillä. Myös näin tarkasteltuna Ilmarisen sijoitustuotot ovat hyvällä tasolla. Sijoitusten reaalituotto on ollut keskimäärin 4,2 prosenttia vuotta kohden vuodesta 1997, mistä lähtien on ollut mahdollista sijoittaa laajemmin osakkeisiin ja muihin riskillisempiin omaisuusluokkiin. Keskituotto on siten sen 4 prosentin reaalituoton yläpuolella, jota Eläketurvakeskus käyttää perusvaihtoehtona maksutasoennusteita tehdessään.

Sijoitustulos vahvisti vakavaraisuutta

Sijoitusten markkina-arvo oli kesäkuun lopussa 26,1 miljardia euroa. Parhaiten eri omaisuuslajeista tuottivat alkuvuonna pääomarahastosijoitukset, 15,2 prosenttia. Osakkeiden ja osuuksien osuus sijoituksista riskin mukaisesti ryhmiteltynä oli 33 prosenttia, korkosijoitusten osuus ilman lainasaamisia 39 prosenttia, kiinteistösijoitusten 10 prosenttia ja lainasaamisten 12 prosenttia.

Ilmarisen sijoitusten nettotuotot oliva ttammi–kesäkuussa 927 miljoonaa euroa, kun ne vastaavana aikana vuosi sitten olivat 1 413 miljoonaa euroa. Vastuuvelalle hyvitettävä korko oli 317 miljoonaa euroa. Näiden erotuksena saatava sijoitustulos oli 610 miljoonaa euroa.

Ilmarisen vakavaraisuus pysyi edelleen vahvana. Vakavaraisuusaste oli kesäkuun lopussa 26,4 prosenttia, ja toimintapääoma oli 2,8-kertainen suhteessa vakavaraisuusrajaan. Vuosi sitten vastaavat luvut olivat 18,2 prosenttia ja 2,9. Ilman määräaikaista lainsäädäntöä vakavaraisuusaste olisi nyt ollut 21,4 prosenttia ja vakavaraisuusasema 2,2. Hoitokulusuhde eli liikekulujen suhde niitä varten käytettävissä oleviin maksun osiin oli edelleen hyvä, 77 prosenttia.

Menestystä asiakashankinnassa

Ilmarisen vakuutuskanta kasvoi tammi–kesäkuussa yli 300 TyEL-vakuutuksella ja 900 YEL-vakuutuksella. Kesäkuun lopussa yhtiössä oli yhteensä 520 000 vakuutettua, joista TyEL-työntekijöitä oli 467 000 ja yrittäjiä 53 000. Kasvaneen palkkasumman myötä vakuutusmaksutulon arvioidaan kasvavan tänä vuonna 5,2 prosenttia 3,4 miljardiin euroon.

Taantuma pienensi Ilmarisessakin vakuutettujen työntekijöiden lukumäärää, kun taas menestyminen vastuunsiirroissa kasvatti sitä. Lisäksi yhtiön TyEL-vakuutettujen määrä kasvaa syksyn aikana vielä lähes 6 000:lla, kun jo sovitut vastuunsiirrot tulevat voimaan.

Ilmarinen onnistui hyvin myös työeläkevakuutusten siirroissa. Ensimmäisen ja toisen vuosineljänneksen nettosiirrot kasvattavat yhtiön maksutuloa yhteensä yli 30 miljoonalla eurolla vahvistaen siten yhtiön asemaa työeläkevakuuttajana entisestään.  

Eläkkeelle hakeutuminen tasaantui vuoden alkupuoliskolla ennätysvilkkaan viime vuoden jälkeen. Uusia eläkepäätöksiä Ilmarinen antoi alkuvuonna noin 10 500, mikä on 6 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Eläkkeitä yhtiö maksoi tammi–kesäkuussa yhteensä 1,6 miljardia euroa lähes 288 000 eläkkeensaajalle.

Kaikkiaan Ilmarinen huolehtii yli 800 000 ihmisen työeläketurvasta.

Lisätiedot:

- toimitusjohtaja Harri Sailas, puh. 010 284 3000
- varatoimitusjohtaja Jaakko Tuomikoski, puh. 010 284 3447, 050 66 398
- varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio, puh. 010 284 3838, 0500 536 346
- viestintäpäällikkö Eeva Hukka, puh. 010 284 2581, 050 502  9908

sähköposti: etunimi.sukunimi@ilmarinen.fi

Liitteet:

-  tulostiedotteen liitemateriaali (pdf)
- lue myös Timo Ritakallion haastattelu (pdf)

Tulostiedotteen ja liitemateriaalin luvut ovat tilintarkastamattomia.