Siirry sisaltoon | Siirry navigaatioon
Ilmarinen
Tulosta sivu

Ilmarisen osavuosiraportti 1.1.–30.9.2010:                                     

Onnistunut sijoitusstrategia siivitti Ilmarisen hyvään tulokseen

Vuoden 2010 kolmas neljännes oli tuottoisa Ilmarisen sijoitussalkulle. Tuotot ajalta 1.1.2010–30.9.2010 olivat 7,3 prosenttia. Parhaiten tuottivat osakesijoitukset, 12,2 prosenttia. Kiinteistösijoitukset tuottivat 3,7 prosenttia ja korkosijoitukset 1,9 prosenttia. Ilmarisen sijoitusten markkina-arvo oli syyskuun lopussa yhteensä 27,3 miljardia euroa.

Hyvän tuloksen taustalla oli osakemarkkinoiden myönteinen kehitys ja euroalueen valtioiden velkakriisin rauhoittuminen.

– Olemme painottaneet erityisesti sijoituksia suomalaisiin yhtiöihin sekä kehittyville markkinoille, mikä on osoittautunut onnistuneeksi sijoitusstrategiaksi. Suomalaisten osakkeiden osuus koko osakesalkustamme oli syyskuun lopussa yli 40 prosenttia, sanoo Ilmarisen sijoitustoiminnasta vastaava varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio.

Vuoden 1997 alusta lukien Ilmarisen sijoitusten keskimääräinen vuosituotto on ollut 6,1 prosenttia eli reaalisesti keskimäärin 4,3 prosenttia. Tämä ylittää sen reaalisen neljän prosentin tuottotavoitteen, jota käytetään pohjana työeläkemaksun tulevaa kehitystä arvioitaessa.

Hyvä sijoitustulos vahvistaa edelleen Ilmarisen vakavaraisuutta. Syyskuun päättyessä Ilmarisen toimintapääoma oli 6,0 miljardia euroa. Se oli 27,7 prosenttia vastuuvelasta ja 2,8-kertainen vakavaraisuusrajaan nähden. Ilman eläkelaitosten vakavaraisuutta koskevaa määräaikaista lainsäädäntöä vakavaraisuusaste olisi nyt ollut 22,6 prosenttia ja vakavaraisuusasema 2,3.

Ilmarinen sijoittaa paitsi tuottavasti myös vastuullisesti

Vastuullinen sijoittaminen on ollut tärkeä osa Ilmarisen sijoitusstrategiaa jo vuosien ajan, ja työeläkeyhtiöiden joukossa Ilmarinen on ollut tällä saralla suunnannäyttäjänä. Perinteisen talousanalyysin lisäksi Ilmarinen kiinnittää sijoituskohteita valitessaan huomiota yritysten ympäristövastuuseen, sosiaaliseen vastuuseen sekä hyvään hallintotapaan.

Ilmarinen on onnistunut vastuullisessa sijoittamisessa erinomaisesti myös kansainvälisesti vertaillen.

– YK kartoittaa vuosittain vastuullisen sijoittamisen periaatteiden toteutumista, ja vastikään julkistetun raportin mukaan Ilmarisen tulokset yltävät jälleen maailman huippuluokkaan, Ritakallio kertoo.

Vaikka osakemarkkinoiden kehitys viime aikoina on ollut myönteistä, markkinoilla kytee Ritakallion mukaan kuitenkin huoli talouskasvun jatkumisen kestävyydestä.

– Riskinä on, että poikkeuksellisen alhaisen korkotason vuoksi osakekurssit nousevat liikaa suhteessa reaalitalouden maltillisempaan elpymiseen, Ritakallio toteaa.

(Tiedotteessa mainitut luvut ovat tilintarkastamattomia.)

- Lue myös Timo Ritakallion haastattelu tuloksesta.

Lisätiedot:

Toimitusjohtaja Harri Sailas, puh. 010 284 3000
Varatoimitusjohtaja (talous)Jaakko Tuomikoski, puh. 010 284 3447, 050 66398
Varatoimitusjohtaja (sijoitustoiminta) Timo Ritakallio, puh. 010 284 3838, 0500 536 346
Johtaja, viestintä ja henkilöstö,PäiviSihvola, puh. 010 284 3590, 040 757 4992

Tulostiedotteen liitemateriaali (pdf)