Siirry sisaltoon | Siirry navigaatioon
Ilmarinen
Tulosta sivu

Yrittäjä YEL:iin jo yli 30 prosentin omistuksella

Yrittäjän työeläkkeen vakuuttaminen muuttuu vuoden 2011 alussa. Osakeyhtiön osakas tulee yrittäjän ja maatalousyrittäjän eläkelain piiriin, jos omistus ylittää 30 prosenttia. Muutoksen jälkeen yrittäjän eläke- ja muu sosiaaliturva on entistä kattavampi.

Lainmuutoksen mukaan osakeyhtiön johtavassa asemassa työskentelevän osakkaan tulee järjestää eläketurvansa yrittäjän eläkelain mukaan, jos hän yksin omistaa yli 30 prosenttia tai yhdessä perheenjäsentensä kanssa yli 50 prosenttia osakkeista tai äänimäärästä. Nykyisessä YEL:ssä edellytyksenä on yli 50 prosentin omistusosuus. Lainmuutos on vahvistettu 21.12.2010.

Muutos tuo YEL:n mukaan vakuutettaviksi sellaisia henkilöitä, jotka todellisuudessa toimivat yrittäjäriskillä ja itse kokevat olevansa yrittäjiä.

YEL:n piiriin tulee nyt myös osakkaita, jotka ovat olisivat kuuluneet vakuuttaa työntekijäin eläkelain mukaan, mutta jääneet eläketurvan ulkopuolelle, koska eivät ole nostaneet ansioitaan palkkana. Jos yrittäjällä ei ole YEL-vakuutusta eikä palkkatuloa, hän jää esimerkiksi sairaus-, äitiys- ja isyyspäivärahassa vähimmäispäivärahan varaan.

Muutos koskee osakkaita jo vuonna 2011

Uusi yrittäjä, joka työskentelee yrityksessä johtavassa asemassa ja jonka omistusosuus on yli 30 prosenttia, vakuutetaan uuden YEL:n mukaisesti ensi vuoden alusta alkaen. Myös niiden henkilöiden, jotka nyt ovat lakisääteisen vakuuttamisen ulkopuolella, koska eivät ole nostaneet ansioitaan palkkana, tulee ottaa YEL-vakuutus 1.1.2011 alkaen. Aikaa vakuutuksen järjestämiseen on kuusi kuukautta.

Siirrolle TyEL:sta YEL:iin kolmen vuoden siirtymäaika

Uusi yli 30 prosentin omistusraja koskee myös osaomistajaa, joka on nostanut yrityksestä ansiot palkkana ja vakuutettu työntekijän eläkelain mukaan. Lainmuutos tarkoittaa sitä, että heidän täytyy siirtyä TyEL-vakuutuksesta YEL-vakuutukseen.

Siirtymäaikaa vakuutuksen vaihtamiselle on vuoden 2014 kesäkuun loppuun asti.

Vakuutuksen vaihtaminen on joustavaa. Takautuvasti vakuuttamiseen ei muutoksia tehdä. Yrittäjälle helpoin tapa muuttaa vakuuttamista on käyttää sähköistä vakuutushakemuspalvelua. Muutoksen voi tehdä myös puhelimitse.

Maksunalennus kannustaa kunnon työtuloon

Eläketurvaan muutos ei vaikuta, sillä yrittäjillä ja työntekijöillä on yhtä hyvä eläketurva. Eläkettä kertyy työskentelystä samalla tavalla samojen prosenttien mukaan kuin palkansaajilla. Yrittäjien eläkkeet ovat kuitenkin keskimäärin pienempiä, sillä yrittäjien työtulot ovat keskimäärin matalampia kuin PK-yritysten työntekijöiden palkkataso.

Lain mukaan yrittäjän työtulon tulee vastata yrittäjän työpanosta ja vähintään sitä palkkaa, jota vastaavasta työstä maksettaisiin saman ammattitaidon omaavalle. Valtaosa yrittäjistä vakuuttaa yrittäjätulonsa samalle tasolle kuin he ottavat tuloa yrittäjätoiminnastaan. Yrittäjä voi kuitenkin määritellä työtulonsa nostamaansa tuloa korkeammaksi, jos hänen työpanoksensa on suurempi esimerkiksi pitemmän työajan vuoksi.

Lakimuutoksen lähtökohtana on, että TyEL:sta siirtyvän yrittäjän työtulo säilyisi ainakin samalla tasolla kuin työntekijänä.

Kunnon työtulon ja eläketurvan varmistamiseen kannustaa maksunalennus. Uusi, myös TyEL:sta YEL:iin siirtynyt yrittäjä saa 25 prosentin maksunalennuksen neljän vuoden ajaksi. Tämä edellyttää kuitenkin, että hän tulee ensimmäisen kerran YEL-vakuutuksen piiriin.

Miten teet YEL-vakuutuksen?

- Kun siirryt YEL:n piiriin, tee YEL-vakuutushakemus sähköisesti vakuutushakemuspalvelussa. Jos olet ollut TyEL-vakuutettu, tee työsuhteen päättymisilmoitus.

- Voit ottaa myös yhteyttä Ilmarisen asiakaspalveluun 010 195 000 tai vakuutusasioitasi hoitavaan yhteyshenkilöön.

- Siirto YEL:n piiriin tulee voimaan yrittäjän kanssa sovitusta ajankohdasta, esimerkiksi kuun tai vuodenvaihteesta. Vakuuttamista ei vaihdeta takautuvasti.

Vakuuttaminen YEL:ssa 1.1.2011 jälkeen

 

Kuka vakuutetaan YEL:n mukaan? Vakuutuksen järjestelyaika

Uusi yrittäjä, jonka yrittäjätoiminta alkaa 1.1.2011
tai sen jälkeen ja joka omistaa yksin yli 30 % osakkeista tai yli 50 % yhdessä perheenjäsenten kanssa.

YEL-vakuutuksen järjestelyaika on 6 kuukautta siitä lukien, jolloin on tullut vakuuttamisvelvollisuuden piiriin.

Jo toimiva osakas, jonka omistusosuus enintään 50 % mutta yli 30 % ja joka ei ole nostanut ansioitaan yrityksestä palkkana. On jäänyt työeläkelakien ulkopuolelle. YEL-vakuutuksen järjestelyaika 1.1.–30.6.2011.
TyEL:n mukaan työntekijänä vakuutettu osakas, jonka omistusosuus on ollut enintään 50 % mutta yli 30 %. Aikaa siirtyä TyEL-vakuutuksesta YEL:iin 1.1.2011–31.12.2013. Muutosilmoituksen takaraja on 30.6.2014 kuuden kuukauden järjestelyajasta johtuen.