Uusi Ilmarinen-lehti on ilmestynyt
Ilmarinen-lehti 4/2010 käsittelee yrittäjyyttä useasta näkökulmasta.
Suomi tarvitsee lisää yrittäjiä, mutta miten yrittäjyydestä saataisiin yhä vetovoimaisempi vaihtoehto? Kuinka innokkaita yrittäjiä suomalaiset ovat muuhun Eurooppaan verrattuna? Minkälaista yrittäjyyttä tulevaisuudessa tarvitaan? Ilmarinen-lehden debatissa yrittäjyydestä keskustelevat Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus, pitkän kansainvälisen yritysjohtajauran tehnyt, nykyinen yrittäjä ja Geomachine Oy:n toimitusjohtaja Jukka Ylänen sekä Ilmarisen myyntijohtaja Jorma Hokkanen.
Kongolainen Nadine Mboyo pakeni kymmenen vuotta sitten luoteja, nälkää ja kulkutauteja ja pääsi turvaan Suomeen. Hän kouluttautui lähihoitajaksi ja perusti kolme vuotta sitten kotipalveluyrityksen. Yritys työllistää itsensä lisäksi kaksi työntekijää, mutta laajentaminen on suunnitelmissa.
Filosofi Pekka Himanen sanoo, että hyvään elämään liittyy olennaisesti myös hyvä työelämä.
– Hyvässä ja menestyvässä työyhteisössä vallitsee luottamuksen kulttuuri, jossa ihmiset voivat rikastavassa vuorovaikutuksessa auttaa toisiaan olemaan parhaimmillaan ja käyttämään luovuuttaan.
Työhyvinvointi on yrityksissä kova juttu; se on yrityksen liiketoimintaan olennaisesti vaikuttava asia. Työhyvinvoinnin kehittämistä ei voi ulkoistaa. Himasen ja monien muiden työhyvinvoinnin asiantuntijoiden ajatuksia voi kuulla lisää myös ensi maaliskuussa alkavissa Ilmarisen työhyvinvointiseminaareissa. Ilmoittaudu mukaan seminaareihin!
Osakeyhtiön omistajan vakuuttaminen muuttuu ensi vuoden alussa. Yrityksessä työskentelevä osakas kuuluu YEL:iin, jos hänen omistusosuutensa yksin on ylittää 30 prosenttia tai yhdessä perheenjäsentensä kanssa yli 50 prosenttia. Muutos tuo YEL:n mukaan vakuutettaviksi sellaisia henkilöitä, jotka toimivat yrittäjäriskillä ja itse kokevat olevansa yrittäjiä.
Lue lisää uudesta lehdestä 4/2010. Seuraava lehti ilmestyy 22.3.2011.
- Ilmarinen-lehti 4/2010 (pdf)
- 4/2010 (ruudulla selailtava versio – vaatii Flash-tuen)