Ilmarisen vastuullinen sijoittaminen kansainvälistä huipputasoa
Ilmarinen on menestynyt jälleen erinomaisesti YK:n vuosittain tekemässä vastuullisen sijoittamisen vertailussa. Vertailussa mitataan, miten hyvin YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteisiin (UNPRI) sitoutuneet yritykset noudattavat periaatteita toiminnassaan.
Ilmarinen sijoittui omassa vertailuryhmässään tänäkin vuonna parhaimman neljänneksen joukkoon. Vertailuryhmään kuuluu 168 keskenään samantyyppistä sijoitustoimintaa tekevää yritystä ympäri maailmaa.
Ilmarinen sai erinomaiset tulokset kaikissa kuudessa vastuullisen sijoittamisen periaatteessa. Tulokset ovat parantuneet viime vuodesta esimerkiksi yhteistyön tekemisessä muiden sijoittajien kanssa.
– Ilmarinen on tiivistänyt yhteydenpitoa ulkomaisten sijoittajien kanssa. Olemme esimerkiksi yhdessä norjalaisten ja ruotsalaisten yhteistyökumppaneidemme kanssa pystyneet vaikuttamaan yhteisten sijoituskohteidemme toimintaan esimerkiksi ympäristökysymyksissä, kertoo Ilmarisen vastuullisen sijoittamisen asiantuntija Anna Hyrske.
Vastuullinen sijoittaminen on ollut tärkeä osa Ilmarisen sijoitusstrategiaa jo pitkään. Ilmarinen allekirjoitti YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteet ensimmäisenä suomalaisyhtiönä vuonna 2006 ja on siitä lähtien osallistunut vuosittain tehtävään vertailututkimukseen.
– Vastuullisuus korostuu kaikessa Ilmarisen sijoitustoiminnassa ja on kiinteä osa omistajapolitiikkaamme. Sijoituskohteita punnitessamme kiinnitämme huomiota taloudellisten seikkojen lisäksi ympäristövastuunäkökulmaan, sosiaaliseen vastuuseen ja hyvään hallintotapaan, Ilmarisen sijoitustoiminnasta vastaava varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio sanoo.