Siirry sisaltoon | Siirry navigaatioon
Ilmarinen
Tulosta sivu

Ilmarisen sijoitustuotot nousivat plussan puolelle

Ilmarisen osavuositiedote 01−03/2009

Ilmarisen alkuvuosi sujui myönteisissä merkeissä. Yhtiön sijoitustuotot nousivat vuoden ensimmäisen kvartaalin aikana plussalle viiden edellisen vuosineljänneksen oltua miinusmerkkisiä. Sijoitustuotot ajalta 1.1.−31.3.2009 käyvin arvoin laskettuina olivat nyt +0,2 prosenttia (-4,0 prosenttia 1-3/2008). Yhtiön sijoitukset tuottivat omaisuuslajeittain seuraavasti: korkosijoitukset +3,7 osakesijoitukset -5,2, kiinteistösijoitukset -0,7 ja muut sijoitukset -6,9 prosenttia. Yhtiön sijoitusten markkina-arvo oli maaliskuun lopussa yhteensä 21,8 miljardia euroa.

Maaliskuun päättyessä Ilmarisen toimintapääoma oli 2,8 miljardia euroa. Se oli 14,5 prosenttia vastuuvelasta ja 2,3-kertainen vakavaraisuusrajaan nähden. Toimintapääoma suhteessa vastuuvelkaan nousi vuodenvaihteesta 0,5 prosenttiyksikköä.

− Näyttää siltä, että pahin on nyt sijoitusmarkkinoilla takana ja osakkeiden arvot ovat lakanneet laskemasta. Ilmarisen näkökulmasta näin voi sanoa, koska sijoitussalkkumme on laajasti hajautettu, sanoo yhtiön varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio.

Ritakallio muistuttaa, että vaikka merkkejä talouden rauhoittumisesta on näkyvissä, pysyvämpää käännettä saatetaan vielä joutua odottamaan.

− Kurssit ovat laskeneet jo lähes yhtä paljon kuin aikaisemmissa pankkikriiseissä. Osakekurssien viime viikkojen nousun myötä onkin mahdollista, että osakekurssien pohjakosketus nähtiin jo maaliskuun alussa. Realismia on kuitenkin muistaa, että kansainvälinen taantuma on paljon pidempi ja syvempi kuin vielä muutama kuukausi sitten uskottiin. Tulevina kuukausina markkinoilla nähtäneenkin vielä monia takaiskuja.

Luvut ovat tilintarkastamattomia.

Lisätiedot:

  • varatoimitusjohtaja Jaakko Tuomikoski, puh. 010 284 3447, 050 66398
  • varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio, puh. 010 284 3838, 0500 536 346
  • viestintä- ja henkilöstöjohtaja Päivi Sihvola, puh. 010 284 3590, 040 757 4992

Sähköposti: etunimi.sukunimi@ilmarinen.fi

Osavuositiedotteen liitemateriaali (pdf)