Siirry sisaltoon | Siirry navigaatioon
Ilmarinen
Tulosta sivu

Uusi Ilmarinen-lehti on ilmestynyt

Lamaa on jo kestänyt niin pitkään, että nousun tähyillään jo toiveikkaasti.  Pääekonomisti Timo Lindholm Suomen Yrittäjistä on arvioissaan vielä varovainen. Hän päättelee, että Suomen talouden yleinen koheneminen tuskin tulee ennen vuotta 2011. – Vaikka odotettu teollisuuden nousu alkaisi tämän vuoden lopulla tai paremminkin vuonna 2010, kaupassa ja palvelualoilla on vielä tiukkaa aikaa. Niissä voi varautua myös loivempaan ja hitaampaan nousuun, hän arvioi.

Ilmarisen eläkejohtaja Timo Aro kysyy pääkirjoituksessaan, onko yrityksillä talouden taantumasta huolimatta varaa olla satsaamatta työhyvinvointiin? Työhyvinvointi tutkitusti edistää työn tuottavuutta, laatua ja tehokkuutta. Niin ikään se voi näkyä sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyseläkkeiden vähentymisenä, houkuttelevana työnantajakuvana ja vähäisenä vaihtuvuutena.

Terveystalon Savo-Karjalan aluejohtaja Esa Asikainen muistuttaa, että yritysten pitäisi osata katsoa vaikeiden aikojen yli ja trimmata koneensa ja laitteensa, mutta ennen kaikkea oma henkilöstönsä kuntoon talouden nousukiitoa odoteltaessa.

– Osallistava työterveyshuolto – aktiivisempi ote ja tiivis vuorovaikutus työntekijän, yrityksen ja työterveyshuollon välillä – on yksi avain siihen, että yritykseen jäävät työntekijät jaksavat hyvässä kunnossa ja ovat aikanaan valmiita tulevan kasvun haasteisiin. Yrityksen on myös hyvä vaalia kontakteja lomautettuihin ja irtisanottuihin, sillä heidän tietotaitoaan ja osaamistaan tullaan vielä tarvitsemaan, Asikainen painottaa.

Yrittäjä Pirjo Soilu tietää, millä reseptillä kondiittori pärjää syrjäseudulla. Kesäkausi on käynnistynyt vilkkaana, eikä taantuma tunnu Joutsan kakkutehtaassa. Soilu uskoo, että niukempinakin aikoina ihmiset matkailevat kotimaassa ja kakut tekevät kauppansa.

Lehti postitetaan asiakkaille maanantaina 15.6. Tutustu Ilmarisen asiakaslehteen 2/2009.