Siirry sisaltoon | Siirry navigaatioon
Ilmarinen
Tulosta sivu

Ilmarisen sijoitustuotot yhä voimakkaassa kasvussa

 Ilmarisen sijoitustuotot ajalta 1.1.−30.9.2009 käyvin arvoin laskettuina olivat 13,4 prosenttia. Sijoitukset tuottivat omaisuuslajeittain seuraavasti: korkosijoitukset 11,6, osakesijoitukset 22,9, kiinteistösijoitukset -0,4  ja muut sijoitukset 6,0 prosenttia. Yhtiön sijoitusten markkina-arvo oli syyskuun lopussa yhteensä 25,1 miljardia euroa.

 Syyskuun päättyessä Ilmarisen toimintapääoma oli 22,8 prosenttia vastuuvelasta ja 3,0-kertainen vakavaraisuusrajaan nähden. Jos määräajan voimassa olevia vakavaraisuussäännöstön muutoksia ei oteta huomioon, yhtiön toimintapääoma oli 17,9 prosenttia vastuuvelasta.

 Ilmarisen sijoitustuottojen voimakas elpyminen jatkui kolmannella neljänneksellä. Kun viime vuonna sijoitusten arvosta leikkaantui historiallisen suuri osuus, siitä on nyt palautunut jo lähes kaksi kolmannesta.

 Tarinan opetus on, että pitkäjänteinen osakesijoittaminen kannattaa. Pidimme pään kylmänä ja osakkeita salkussa silloinkin, kun markkinoilla usko niihin murentui”, sanoo yhtiön sijoitustoiminnasta vastaava varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio.

 Hänen mukaansa Ilmarinen on lähestynyt nopeasti sitä tuottouraa, jota yleisimmin käytetään pohjana työeläkemaksun tulevaa kehitystä haarukoitaessa. Vuoden 1997 alusta lukien Ilmarisen sijoitusten keskimääräinen vuosituotto on ollut 5,8 prosenttia eli reaalisesti keskimäärin 4,1 prosenttia vuodessa.

 Ritakallio muistuttaa, että työeläkeyhtiön sijoitustuottoja on järkevää tarkastella vain pitkällä aikavälillä. Silloin näinkään rajut heilahdukset puoleen ja toiseen eivät aiheuta turhaa epävarmuutta.”

 Luvut ovat tilintarkastamattomia.

 Lisätiedot:

Harri Sailas, puh. 010 284 3000
Jaakko Tuomikoski, puh.
010 284 3447 tai 050 66398
Timo Ritakallio, puh. 010 284 3838 tai 0500 536 346

 Tulostiedotteen liitemateriaali (pdf)