Siirry sisaltoon | Siirry navigaatioon
Ilmarinen
Tulosta sivu

Ennakkotietoja Ilmarisen tilinpäätöksestä:

Ilmarisen sijoitusten käyvin arvoin lasketut tuotot vuodelta 2007 olivat noin 5,7 prosenttia (8,5 prosenttia vuonna 2006). Vuoden päättyessä vakavaraisuutta mittaava toimintapääoma oli noin 32,5 (33,7) prosenttia vastuuvelasta ja 2,0-kertainen (2,4-kertainen) vakavaraisuusrajaan nähden.

Toimitusjohtaja Harri Sailas kuvaa saavutettua sijoitustulosta hyvin tyydyttäväksi markkinakehitykseen nähden.

? Osakekurssien lasku loppuvuonna verotti jonkin verran kolmanteen vuosineljännekseen saakka hyvin kehittyneitä sijoitustuottoja. Vaikeilla sijoitusmarkkinoilla saavutettua tulosta voidaan kuitenkin pitää kohtuullisen hyvänä. Vakavaraisuus pysyi kurssien laskusta huolimatta vahvana, mikä antaa jatkossakin meille mahdollisuuden sijoittaa tuottohakuisesti ja vahvistaa kilpailukykyämme myös tällä tavoin, hän toteaa.   

Työeläkevakuutuskilpailussa Ilmarinen menestyi poikkeuksellisen hyvin. Vakuutusten kokonaismyynti maksutulolla mitaten kasvoi ennätykselliseen yli 350 miljoonaan euroon, mikä on moninkertainen verrattuna edellisten vuosien keskitasoon.

? Erityisenä ilonaiheena ja luottamuksen osoituksena pidän uusien asiakkaiden suurta määrää. Viime vuonna saavutimme yhtiön kaikkien aikojen parhaan myyntituloksen, sanoo Sailas.

Asiakashyvityksiin yhtiö siirtää noin 74 (81) miljoonaa euroa, mikä on 0,6 (0,7) prosenttia vakuutetusta palkkasummasta.

Luvut ovat alustavia. Tiedote Ilmarisen virallisesta tilinpäätöksestä vuodelta 2007 julkistetaan 21.2.2008 klo 10. Samaan aikaan Ilmarisessa pidetään tulosinfo tiedotusvälineille osoitteessa Porkkalankatu 1, Helsinki.

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen

Viestintä

Lisätiedot:

Toimitusjohtaja Harri Sailas, puh. 010 284 3000

Sijoitusjohtaja Jussi Laitinen, puh. 010 284 3838, 040 577 1416

Viestintäjohtaja Satu Mehtälä, puh. 010 284 3590, 050 539 8590

 

sähköposti: etunimi.sukunimi@ilmarinen.fi