Eläkesijoittajien ja Novatorin ehdotus Elisan hallitukseksi
Suomalaiset eläkesijoittajat ehdottavat yhdessä Novator Finland Oy:n kanssa Elisan Oyj:n 18. maaliskuuta kokoontuvalle varsinaiselle yhtiökokoukselle, että hallituksen jäsenten lukumääräksi vahvistettaisiin kuusi (6) ja että hallituksen jäseniksi valittaisiin Risto Siilasmaa, Ossi Virolainen, Orri Hauksson, Tomas Otto Hansson, EiraPalin-Lehtinen ja PerttiKorhonen.
? Olemme tyytyväisiä saavutettuun ratkaisuun ja ehdotukseen hallituksen kokoonpanosta. Tämä ratkaisu tukee Elisan täysipainoista kehittämistä, kertoo Ilmarisen arvopaperisijoitusjohtaja Mikko Mursula.
– Laajan omistajakunnan näkökulmasta ehdotetussa hallituksessa on sekä hyvin asiantuntemusta että riittävästi riippumattomia hallituksen jäseniä. Haluamme jo nyt kiittää Elisan nykyistä hallitusta ja erityisesti hallituksen puheenjohtajaa Pekka Ketosta hyvästä työstä vaikeassa tilanteessa, toteaa Varman sijoituksista vastaava johtaja Risto Murto.
Ilmarinen, Varma, Valtion Eläkerahasto, Etera ja Eläke-Fennia ovat ilmoittaneet olevansa esitetyn hallituskokoonpanon kannalla ja äänestävänsä sen puolesta yhtiökokouksessa. Kyseiset eläkesijoittajat edustavat 8,4 % Elisan äänistä.
Lisätietoja:
Arvopaperisijoitusjohtaja Mikko Mursula, Ilmarinen, puh. 050 380 3016
Johtaja Risto Murto, Varma, puh. 050 502 4434