Siirry sisaltoon | Siirry navigaatioon
Ilmarinen
Tulosta sivu

Pohjoismainen ilmastonmuutosraportti julkistettu

Suuryritykset Suomessa tunnistavat hyvin ilmastonmuutokseen liittyvät riskit ja mahdollisuudet, samoin niiden taloudelliset vaikutukset. Parhaiten raportoinnin hallitsevat teollisuuden ja IT-alan toimijat. Tämä käy ilmi CDP:n pohjoismaisesta raportista, jonka Suomen julkistamistilaisuus pidettiin tänään Ilmarisessa.

Carbon Disclosure Project (CDP), voittoa tavoittelematon maailmanlaajuinen sijoittajien yhteisö, tutkii ilmastonmuutoksen vaikutuksia sijoittajan näkökulmasta. Yhteisöön kuuluu tällä hetkellä 385 institutionaalista sijoittajaa, jotka hallinnoivat yhteensä noin 57 biljoonan dollarin sijoitusvarallisuutta.

CDP:n vuosittain tekemässä tutkimuksessa selvitellään muun muassa sitä, onko yhtiöllä ilmastostrategia ja -suunnitelma, miten keskeisiä ilmastonmuutoskysymykset yrityksessä ovat ja miten niistä raportoidaan. Globaalin raportti koostuu maailman suurimmille yhtiöille lähetetyn kyselytutkimuksen tiedoista. Globaali raportti julkaistiin tänä vuonna jo kuudennen kerran.

Tilaisuuden keynote-puheenvuoron piti Nokian Veli Sundbäck.

Pohjoismaissa vastaava selvitys tehtiin tänä vuonna toisen kerran. Vuoden 2008 pohjoismainen raportti julkistettiin tänään Ilmarisessa.

Kysely lähetettiin Pohjoismaissa kaikkiaan 188 suuryritykselle. Suomessa sen sai vastattavakseen 39 suurta pörssiyritystä, joista 23 osallistui kyselyyn. Määrällisesti vastauksia saatiin edellisvuotta enemmän, mutta kyselyjä myös lähetettiin nyt enemmän. Suomalaisyritysten vastausprosentti oli 59, mikä jäi selvästi vuodentakaisesta (72 %).

Tutkimusta varten vastaukset pisteytettiin ja yritykset luokiteltiin CDP-yhteisön kehittämän Climate Disclosure Leadership -indeksin mukaiseen järjestykseen.

Riskit ja mahdollisuudet tunnistetaan hyvin

Vastauksista kävi ilmi, että suomalaisyrityksillä on hyvät tiedot ilmastonmuutosasioissa. Riskit ja mahdollisuudet tunnistetaan hyvin, samoin niiden taloudelliset vaikutukset. Pientä edistymistä viime vuoteen verrattuna on nähtävissä myös hankintaketjujen raportoinnissa. Parhaiten raportoinnin hallitsevat teollisuuden ja IT-alan toimijat.

Yli 75 prosenttia vastaajista kertoi antavansa ilmastonmuutosta koskevaa informaatiota virallisen raportoinnin yhteydessä. Yhtiön hallitus ja ylin johto on näihin kysymyksiin hyvin vastuullistettu, sen sijaan työntekijöiden kannustaminen ilmastomuutoksen hillitsemiseen on vähäistä.

Korkeapäästöisten toimialojen sarjassa 12 parhaimman yrityksen joukkoon Climate Disclosure Leadership -indeksin mukaan ylsi ainoana suomalaisyrityksenä Fortum, ja vähäpäästöisten sarjassa Nokia.

Yrityksen tuloksen ennustaminen vaikeutuu

Ilmarisen sijoituksista vastaava varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio totesi avauspuheenvuorossaan, että CDP tekee arvokasta työtä. Sen suuryritysten ilmastostrategioista kokoama tietopankki on maailman kattavin. Suureena haasteena hän pitääkin sitä, miten saada sijoittajat käyttämään tätä laajaa tietoaineistoa nykyistä paremmin.

 

– Ilmastonmuutos merkitsee sijoittajan näkövinkkelistä ennen muuta sitä, että yritysten tulosten ennustettavuus heikkenee. Ne yritykset, jotka ovat tiedostaneet ilmastonmuutoksen riskit ja mahdollisuudet, ovat paremmassa asemassa kuin ne, jotka ovat lykänneet asiaa myöhemmäksi, Ritakallio sanoo. Hän lisää myös uskovansa, että omien päästöjen mittaaminen ja niistä raportoiminen tuo yritykselle lisäarvoa.

Liiketoiminnan ja ympäristösuojelun välillä ei ole ristiriitaa

Tilaisuuden keynote-puhujaksi kutsuttu Nokian johtaja Veli Sundbäck aloitti esityksensä viittauksella Maailmanpankinentisen pääekonomistin, brittiläisen Sir Nicholas Sternin tunnettuunraporttiin vuodelta2006. Raportissa käsitelläänilmastonmuutoksen maailmanlaajuisia talousvaikutuksia.

Sternin mukaan ilmastonmuutoksesta uhkaa tulla ihmiskunnan historian suurin ja laaja-alaisin markkinahäiriö. Jos emme ryhdy heti vastatoimiinhiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi, seurauksiavoi olla myöhemmin vaikeaa, ellei jopa mahdotontakorjata.

Sternin laskelmatosoittavat Sundbäckinmukaan myös sen, että ilmastonmuutoksentorjunta varhaisessa vaiheessa on taloudellisestikannattavaa.

– Kun toimettomuus aiheuttaisi noin 5–20 prosentin pysyvän laskun maailman bruttokansantuotteeseen, pahimpien vahinkojen ehkäiseminen lohkaisisi bkt:stä vain yhden prosentin. Siirtyminen uusiutuvaan energiatalouteentoisi myös uusia liiketoiminnankasvumahdollisuuksia yrityksille, Sundbäcktoteaa.

Oman toimialansa piiristäSundbäckkertoo ratkaisuista, joillaympäristön kuormitustavoi muilla aloillamerkittävästiparantaa. Esimerkkinä hän mainitsee telekommunikaation ja tietotekniikan hyödyntämisen siten, että matkustamisen tarve vähenee ja tehokkuus lisääntyy. Ympäristönsuojelun ja liiketoiminnan edut kulkevatkin hänen mielestään käsi kädessä.

Lisätiedot:

• Yhteiskuntavastuuanalyytikko Anna Hyrske, Ilmarinen, 010 284 3827, 050 380 3037, etunimi.sukunimi@ilmarinen.fi

Carbon Disclosure Projectista löytyy osoitteesta www.cdproject.net

Liitteet:

Carbon Disclosure Project - Nordic Report 2008 (pdf)

Julkistamistilaisuuden esitykset (pdf)