Siirry sisaltoon | Siirry navigaatioon
Ilmarinen
Tulosta sivu

Ilmariselle vuodenvaihteessa tyydyttävä siirtotulos

Ennakkotietojen perusteella Ilmarisen vuodenvaihteessa päättyneen siirtokierroksen tulos oli voitollinen vakuutusten kappalemäärissä. Yritysten ottamat TEL-vakuutukset kasvoivat nettomääräisesti 130:llä ja yrittäjien vakuutukset 132:lla.

Ilmarisella on huomattavasti muita eläkeyhtiöitä enemmän pienten ja keskisuurten yritysten sekä yrittäjien työeläkevakuutuksia. Myös saatu uusi asiakaskanta painottuu pienempiin asiakkaisiin, ja siksi siirtotulos on maksutulolla mitattuna noin miljoona euroa negatiivinen.

− Strategisena tavoitteenamme on vahvistaa markkinajohtajan asemaamme tässä asiakaskunnassa. Olemme iloisia siitä, että nyt saavutettu siirtotulos ja kehityksen suunta tukevat tätä tavoitetta, sanoo Ilmarisen asiakasyhteysjohtaja Sini Kivihuhta.

Koko vuoden 2006 siirtotulos on hyvä. Ilmarinen sai TEL-vakuutuksia lisää 452 ja YEL-vakuutuksia 308 kappaletta. Kokonaistulos on 6,4 miljoonaa euroa positiivinen myös TEL- ja YEL-maksutulon osalta.

Seuraava siirtotulos saadaan 31.3.2007 päättyvältä siirtokaudelta. Silloin asiakkaalla on ensimmäisen kerran mahdollisuus keskittää ja vakuuttaa myös kaikki LEL- ja TaEL-työntekijänsä Ilmarisessa.

Ilmarinen julkistaa ennakkotietoja viime vuoden tilinpäätöksestä 10. tammikuuta 2007.

Työeläkeyhtiöiden vuoden 2006 siirtotulokset käyvät ilmi Työeläkevakuuttajat Telan tilastosta.