Siirry sisaltoon | Siirry navigaatioon
Ilmarinen
Tulosta sivu

Ilmarinen Aloitusrahasto Vera Oy:n osakkaaksi

Ilmarinen on liittynyt Finnvera Oyj:n tytäryhtiön, pääomasijoitusyhtiö Aloitusrahasto Vera Oy:n osakkaaksi  Aloitusrahasto Vera Oy on aikaisen vaiheen teknologiayrityksiin ja innovatiivisiin palveluyrityksiin pääomasijoituksia tekevä yhtiö, joka toimii maanlaajuisesti. Rahasto aloitti toimintansa syksyllä 2005 ja on vuoden 2006 loppuun mennessä tehnyt sijoituspäätöksiä yli 50 alkavaan yritykseen.

Aloituisrahasto Vera Oy:n nykyisistä omistajista Finnvera Oyj on tehnyt 20 miljoonan ja Sitra miljoonan euron lisäsijoitukset yhtiöön. Ilmarinen tulee tässä vaiheessa Aloitusrahasto Vera Oy:n omistajaksi miljoonan euron panostuksella. Rahaston omistajiin kuuluu myös Tekniikan Akateemiset ry.

– Ilmarisessa nähdään tärkeänä olla mukana rahoittamassa uusia suomalaisia kasvuyrityksiä ja sijoitus Aloitusrahasto Vera Oy:öön on oivallinen mahdollisuus toteuttaa tätä Ilmarisen tavoitetta. Sijoitus Aloitusrahastoon on pitkän aikavälin panostus, jolta odotamme paitsi sijoitustuottoja myös yrittämisen menestystarinoita, toteaa salkunhoitaja Jorma Tammenaho Ilmarisesta.

– Ilmarinen on eräs merkittävimpiä suomalaisia sijoittajatahoja. Katsomme Ilmarisen sijoituksen Aloitusrahastoon olevan toisaalta tunnustus hyvin liikkeelle lähteneelle rahaston alkuvaiheen toiminnalle, toisaalta haaste kehittää julkista siemenrahoitustoimintaa laajemmin yksityistä pääomaa kiinnostavaksi. Olemme tyytyväisiä saadessamme Ilmarisen mukaan rahaston aktiiviseen sijoitustoimintaan, Aloitusrahasto Vera Oy:n ja Veraventure Oy:n toimitusjohtaja Leo Houtsonen toteaa.

Aloitusrahasto Vera Oy:n hallinnointia hoitaa pääomasijoittamiseen erikoistunut Finnveran tytäryhtiö Veraventure Oy, jolla on toimipisteet Kuopiossa, Helsingissä ja Oulussa. Rahaston hallinnoinnissa hyödynnetään olemassa olevia yrityskehitys- ja rahoitusorganisaatioita, mm. Finnveran aluekonttorit ja teknologiakeskukset analysoivat ja ehdottavat rahastolle mahdollisia sijoituskohteita.

Lisätiedot:

  • toimitusjohtaja Leo HoutsonenAloitusrahasto Vera Oy, puh. 020 460 3980 tai 0400 379 252
  • salkunhoitaja JormaTammenahoKeskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen, puh. 010 284 3891