Ilmariselle erinomainen siirtotulos
Ilmarinen menestyi erinomaisesti maaliskuun lopussa päättyneellä työeläkevakuutusten siirtokaudella. Ennakkotietojen mukaan yritysten työeläkevakuutusten (TyEL) määrä kasvoi 1 683 kappaleella ja yrittäjien YEL-vakuutusten 234 kappaleella.
Vuoden 2007 alusta voimaan tulleen uuden työntekijän eläkelain myötä yksityisten alojen työeläkevakuutukset on nyt mahdollisuus hoitaa missä tahansa eläkeyhtiössä toimialasta riippumatta. Tämä on muuttanut kilpailutilannetta, mikä näkyy vuoden ensimmäisen siirtojakson korkeina lukuina.
− Työeläkevakuutusten lukumäärissä Ilmarinen on ollut jo pitkään markkinajohtaja. Päättyneen siirtokauden tulos vahvistaa Ilmarisen markkina-asemaa edelleen, etenkin pk-yrityksissä. Erityisen ilahduttavana pidän yrittäjien eläkevakuutusten määrän jo pidempään jatkunutta myönteistä kehitystä, kommentoi tulosta Ilmarisen asiakasyhteysjohtaja Sini Kivihuhta.
Lisätiedot:
- asiakasyhteysjohtaja Sini Kivihuhta, puh. 010 284 2252, 050 511 2467
- viestintäjohtaja Satu Mehtälä, puh. 010 284 3590, 050 539 8590
sähköposti: etunimi.sukunimi@ilmarinen.fi