Motivo-seminaarista tukea työhyvinvoinnin kehittämiseen
– Esimiehiksi ajautuu liian usein henkilöitä, joita esimiestyö ei kiinnosta. Eivätkä kaikki esimiehet ole edes ajatelleet, että esimiestyöhön liittyy muun muassa ihmisten johtamista, väitti organisaatiopsykologi PekkaJärvinen Ilmarisen Motivo-seminaarissa viime keskiviikkona 30.5. Liian monet esimiehet hoitavat hänen mielestään esimiestöitään muiden toimiensa ohella. Niin ikään liian harvoja esimiehiä tuetaan heidän esimiestyössään, vaikka johtamistakin pitää johtaa.
Järvinen korosti, että ihmisten johtaminen on ammatti, joka vaatii sitoutumista, itsensä jatkuvaa kehittämistä ja ennen kaikkea aikaa. Esimiestyön merkitys on viime aikoina vain korostunut, kun työyhteisöihin kohdistuvat paineet ovat lisääntyneet muun muassa jatkuvien muutosten, kiristyvien tulosvaatimusten ja kiireen vuoksi.
Seminaarin toisena teemana esimiestyön haasteiden lisäksi oli terveys ja hyvinvointi, mistä paikalla oli alustamassa Merja Pitkänen Medivire Työterveyspalvelut Oy:stä. Hän keskittyi puheenvuorossaan muun muassa sairauspoissaolojen syihin ja niiden hallintaan.
Pitkänen huomautti, että erilaiset ”työn terveiden piirteiden” puutteet lisäävät sairauspoissaoloja merkittävästi. Esimerkiksi henkilö, joka ei koe työtään merkitykselliseksi, on sairauden vuoksi pois töistä yli kaksi kertaa enemmän kuin henkilö, joka pitää omaa työtään merkityksellisenä. Tyytymättömyys johtamistapaan vaikuttaa sairauspoissaoloihin samalla lailla.
Pitkänen esitteli myös ns. varhaisen välittämisen mallin, jolla sairauspoissaoloja voidaan hallita. Sen ajatuksena on kiinnittää huomiota ja etsiä ratkaisuja työntekijöiden mahdollisiin työhyvinvointiongelmiin jo varhaisessa vaiheessa ennen kuin sairauspoissaolot alkavat pitkittyä tai muuttua jatkuviksi.
Ilmarinen haluaa olla mukana kehittämässä työelämää, jotta ihmiset jatkaisivat nykyistä pidempään töissä ja voisimme välttää eläkekustannusten nousun tulevaisuudessa. Motivo-seminaarit ovat yksi keino, jolla Ilmarinen pyrkii edistämään asiakkaittensa työhyvinvointia. Seminaarit ovat maksuttomia ja avoimia kaikille Ilmarisen asiakkaille.