Pula osaajista vaikuttaa yritysten toimintaan
Ilmarisen asiakaslehti 2/2007 on julkaistu pdf-muodossa verkkosivuillamme. Lehti ilmestyy 15.6.2007. Lue lehdestämme muun muassa seuraavasta aiheista:
Vuokratyövoiman käyttö on lisääntynyt voimakkaasti viimeisen 10 vuoden aikana. Kasvun odotetaan edelleen jatkuvan, mutta maltillisempana. Vuokratyö on kasvanut varsinkin aloilla, joilla on työvoimapulaa. Vuokratyöhön hakeudutaan usein siksi, että vakituista työtä on vaikea saada. – Joidenkin elämäntilanteeseen vuokratyö voi kuitenkin sopia vakituista työtä paremmin, sanoo Henkilöstövuokraus Barona Oy:n toimitusjohtaja Markku Oksa Ilmarisen asiakaslehden haastattelussa. Vuokratyö antaa työntekijälle myös tilaisuuden valita ja kokeilla työtä erilaisissa yrityksissä. Se tarjoaa myös mahdollisuuden hankkia työkokemusta ja päästä työelämään kiinni.
Lisääntyvä työvoimapula näkyy myös YIT:n toiminnassa. Kehitysjohtaja Juha Kostiaisen mukaan YIT on varautunut tilanteeseen muun muassa olemalla aktiivinen nuoriin päin. Yhtiö on palkannut 1 000 kesätyöntekijää ja tekee yhteistyötä alan oppilaitosten kanssa. Omista työntekijöistään yhtiö pitää huolta koulutuksen ja työkykyä ylläpitävän toiminnan avulla. Yhtiö on kehittänyt myös mentorointimalleja hiljaisen tiedon siirtämiseksi vanhemmilta nuoremmille.
Osaajista on pulaa ja metallialan koulutus laahaa jäljessä, sanoo sorvaamoyrittäjäksi ryhtynyt Juhani Lehti. Hän kritisoi koulutuspolitiikkaa, joka suoltaa maistereita ja tradenomeja, muttei riittävästi kädentaidon ammattilaisia. Hänen mielestään vähintään puolet pitäisi kouluttaa toisen asteen ammatilliseen koulutukseen.
Tutustu uuteen asiakaslehteemme ja anna palautetta. Voit voittaa tuotepalkintoja! Palautelomakkeen löydät lehdestä. Voi antaa palautetta lehdestä myös verkkosivujemme palautelomakkeella.