Siirry sisaltoon | Siirry navigaatioon
Ilmarinen
Tulosta sivu

Ilmarinen-palkinnon hakuaika jatkuu 14.9. asti

Henkilöstöjohdon ryhmä Henry ry myöntää vuosittain Ilmarinen-palkinnon vuoden henkilöstöteolle. Palkinto myönnetään sellaiselle teolle tai hankkeelle, joka edistää organisaation työhyvinvointia ja jonka vaikutukset ovat tänä vuonna nähtävissä. Palkinnon lahjoittaa Ilmarinen.

Ilmarinen-palkinnolla halutaan kannustaa organisaatioita kehittämään työyhteisöä ja hyvinvointia työpaikoilla. Palkintoa myönnettäessä huomioidaan paitsi teon merkitys hyvinvoinnin edistäjänä, myös sen innovatiivisuus, vaikutus liiketoiminnallisten tavoitteiden saavuttamiseen sekä sen yhteiskunnallinen vaikuttavuus ja esimerkillisyys.

Palkinto myönnetään hakemusten perusteella, ja palkittavan henkilöstöteon päättää riippumaton tuomaristo. Palkinnon suuruus on 6 000 euroa.

Hakuaika vuoden henkilöstöteolle on parhaillaan käynnissä, ja se päättyy 14.9.2007. Lisätietoja ja hakuohjeet löydät Henry ry:n sivuilta.

Eläkeyhtiönä Ilmarinen haluaa olla mukana kehittämässä työelämää, jotta ihmiset jatkaisivat nykyistä pidempään töissä ja voisimme välttää eläkekustannusten nousun tulevaisuudessa. Ilmarinen-palkinto on yksi keino, jolla Ilmarinen pyrkii edistämään työhyvinvointia suomalaisilla työpaikoilla.