Asiakkaat luottavat Ilmariseen - siirtotulos erinomainen
Ilmarinen menestyi erinomaisesti TyEL- ja YEL-vakuutusten siirroissa sekä koko vuoden että syyskuussa päättyneen neljännen siirtokauden osalta. Ilmarisen tulos on työeläkealan paras tarkasteltiinpa sitä siirtyvien vakuutuskappaleiden tai eurojen näkövinkkelistä. Kappalemääräinen kasvu ylitti kaikkien aikaisempien siirtokausien tulokset. Koko vuoden siirtotulos merkitsee yli 50 miljoonan euron lisäystä maksutuloon.
Hyvän tuloksen taustalla on Ilmarisen asiakasyhteysjohtaja Sini Kivihuhdan mukaan yhtiön kumppaneiden, Pohjolan, A- Vakuutuksen ja Pohjantähden, sekä ilmarislaisten oma aktiivinen ja tehokas toiminta.
Vuonna 2007 siirtyvien työeläkevakuutusten määrät ja maksutulo ovat Ilmarisessa ja koko työeläkealalla huomattavasti aiempaa suuremmat. Kilpailutilannetta on muuttanut tämän vuoden alusta voimaan tullut uusi työntekijän eläkelaki, jonka myötä yksityisten alojen työeläkevakuutukset on nyt mahdollisuus hoitaa missä tahansa eläkeyhtiössä toimialasta riippumatta.
─ Asiakkaat ovat keskittäneet työeläkevakuutuksensa laajamittaisesti Ilmariseen, minkä tulkitsen luottamuksen osoitukseksi meille. Ilahduttavaa on lisäksi se, että menestyimme nyt aikaisempaa paremmin myös keskisuurissa ja suurissa yritysasiakkaissa. Siirtotulos on meille kokonaisuudessaan erinomaisen onnistunut ja vahvistaa Ilmarisen markkina-asemaa entisestään, Kivihuhta toteaa.
Eläkeyhtiöiden vuoden 2007 siirtotulokset käyvät ilmi Työeläkevakuuttajat Telan tilastosta osoitteesta www.tela.fi.
Lisätiedot
- Asiakasyhteysjohtaja Sini Kivihuhta, puh. 010 284 2252, 050 511 2467
- Viestintäjohtaja Satu Mehtälä, puh. 010 284 3590, 050 539 8590
Sähköposti: etunimi.sukunimi@ilmarinen.fi