Ilmarinen-palkinto Skanska Oy:lle ja NCC Rakennus Oy:lle
Henkilöstöjohdon ryhmä HENRY ry on myöntänyt Ilmarinen-palkinnon vuoden 2007 henkilöstöteosta Skanska Oy:lle ja NCC Rakennus Oy:lle. Vuoden henkilöstöteko palkittiin tänä vuonna kahdeksannen kerran.
Palkinto annettiin Skanskan ja NCC:n yhteishankkeelle Työmaatreeni / Aamutreeni. Se pitää sisällään aamujumppaa sekä ergonomisesti oikeiden työasentojen harjoittelua. Hankkeella halutaan vähentää rakennusalan fyysisesti kuormittavasta työstä aiheutuvia tuki- ja liikuntaelinsairauksia ja niistä johtuvia sairauspoissaoloja ja työkyvyttömyyseläkkeitä. Oikeilla työasennoilla ehkäistään myös tapaturmia. Työntekijöistä on koulutettu vapaaehtoisia vetäjiä, jotka ohjaavat työmailla säännölliset treenit. Työaikana toteutetun verryttelyliikunnan piiriin kuuluvat myös aliurakoitsijat.
Treeneillä alennetaan työkyvyttömyysriskiä
Ilmarisen toimitusjohtaja Harri Sailas totesi tänään palkintoa luovuttaessaan, että voittajahanke sopii eläkeyhtiön palkittavaksi, koska sillä alennetaan työkyvyttömyysriskiä ja tuetaan työssä jatkamista ja jaksamista. Palkinnolla Ilmarinen haluaa tukea työhyvinvoinnin kehittämistä suomalaisissa yrityksissä. Se on eläkeyhtiön näkökulmasta tärkeää, jotta ihmiset jatkaisivat töissä pidempään ja eläkekustannusten nousulta vältyttäisiin tulevaisuudessa.
Tuomaristo kiinnitti huomiota voittajaa valitessaan muun muassa siihen, että kilpailevat yritykset luovat harvoin todellisia yhteistyöhankkeita. NCC:n ja Skanskan treeneissä on kuitenkin kyse juuri tästä. Alan työvoima vanhenee, ja tuomaristo piti positiivisena, että NCC ja Skanska etsivät ratkaisuja, joiden avulla ammattitaitoiset työntekijät säilyvät terveinä pidempään. Hanke on työvoimapulaa potevalla rakennusalalla ajankohtainen, ja sen toteutustapa on innovatiivinen.
Voittaneen työhyvinvointiohjelman vaikuttavuutta on arvioitu sairauspoissaolojen ja tapaturmien määrän kautta. Tulokset puhuvat puolestaan, sillä sekä sairauspoissaolot että tapaturmat ovat vähentyneet. Lisäksi on koettu, että työmaiden ilmapiiri on parantunut, ja töiden jakaminen ja kanssakäyminen ovat helpottuneet yhteisen tekemisen myötä. Hanke tähtää koko rakennusalaa kattavaksi käytännöksi, joten NCC:n ja Skanskan työhyvinvointiohjelmalla on myös selkeä yhteiskunnallinen ulottuvuus.
|
Tuomariston puheenjohtaja Hannu Syrjänen, SanomaWSOY (vas.) ja Ilmarisen toimitusjohtaja Harri Sailas luovuttivat Ilmarinen-palkinnon vuoden henkilöstöteosta Kristiina Nummiselle NCC:stä ja Kirsi Mettälälle Skanskasta. |
Palkinnolla tuetaan työhyvinvointia ja tuottavuutta
Vuoden henkilöstötekona palkitaan teko tai hanke, jonka vaikutukset ovat tänä vuonna osoitettavissa. Teko vaikuttaa organisaation työhyvinvointiin, ja lisäksi sen tulee edesauttaa organisaation liiketoiminnallisten tavoitteiden saavuttamista. Arvioinnissa kiinnitetään huomiota myös teon innovatiivisuuteen, esimerkillisyyteen, ajankohtaisuuteen ja yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen.
Valinnalla halutaan kannustaa organisaatioita kehittämään työyhteisöä ja hyvinvointia työpaikoilla. 6 000 euron palkinnon lahjoittaa Ilmarinen.
Voittaneen hankkeen lisäksi kilpailun finaalikolmikkoon ylsivät tänä vuonna SanofiAventiksen liikenneturvallisuuteen keskittyvä hanke sekä TeliaSoneraMobilityServices Finlandin K2-hanke, joka koostuu koko henkilöstön kattavista keskustelevista tilaisuuksista, ”työleireistä”.
Kilpailun tuomariston puheenjohtajana toimi tänä vuonna toimitusjohtaja Hannu Syrjänen, SanomaWSOY, sekä jäseninä toimitusjohtaja Anni Vepsäläinen, HRM Partners Oy, ja osaamiskeskuksen johtaja Kari Lindström, Työterveyslaitos.