SOPIMUKSETTOMAT MAAT
Kun työntekijä lähetetään työskentelemään sopimuksettomaan maahan suomalaisen työnantajan palvelukseen, hänet on vakuutettava vähintään kaksi ensimmäistä vuotta Suomen työeläkelakien mukaan.
Eläketurvan karttumisen kannalta ei työntekijälle synny ongelmia, jos hän säilyy TyEL:n piirissä. Työnantaja voi kuitenkin joutua maksamaan vakuutusmaksut Suomeen ja myös työskentelymaahan.
Jos työskentely ulkomailla kestää yli vuoden, Kelalta pitää hakea kuulumista Suomen sosiaaliturvaan piiriin (lomake Y 38).
Tarvittaessa Ilmarisesta saa lausunnon työntekijän kuulumisesta TyEL:iin (ns. to whom it may concern -lausunto). Lausunnolla voi mahdollisesti välttää kaksinkertaiset vakuutusmaksut.
Vapautus TyEL:stä
Kahden vuoden jälkeen työnantaja voi hakea Eläketurvakeskuksesta vapautusta TyEL-vakuuttamisesta. Tällöin on osoitettava, että työntekijälle on järjestetty TyEL:n tasoinen eläketurva