VAKUUTUSPALKKA
Ulkomaantyössä eläkkeen ja vakuutusmaksun perusteena olevasta työansiosta käytetään termiä vakuutuspalkka. Vakuutuspalkaksi ilmoitetaan samat ansiot, jotka Suomessa työskenneltäessä olisi maksettava vastaavasta työstä. Lähtökohtana pidetään Suomessa ennen ulkomaankomennusta maksettua palkkaa.
Vakuutuspalkasta tulisi sopia työkomennuksen alussa. Vakuutuspalkkaa ei yleensä muuteta työsuhteen kestäessä, jollei työssä tapahdu muutoksia, jotka antaisivat aihetta vakuutuspalkan uudelleen arviointiin. Suomessa tehtävät palkkojen yleiskorotukset on kuitenkin otettava myös vakuutuspalkassa huomioon.
Yksittäiset työsuhteen kestäessä maksettavat palkankorotukset, bonukset tms. eivät vaikuta vakuutuspalkkaan. Tämän vuoksi vakuutuspalkan suuruutta arvioitaessa myös bonukset tulisi etukäteen arvioida tasolle, mikä vastaa osapuolten odotuksia työsuhteen alkaessa.
Työntekijän eläkemaksu
Työntekijäin eläkemaksu määräytyy vakuutuspalkasta eikä työntekijälle todellisuudessa maksetusta palkasta.