ELÄKETURVAN TÄYDENTÄMINEN
Työeläkeotteen myötä työntekijä pysyy työuransa aikana entistä paremmin selvillä siitä, minkälaiseksi eläketurva muodostuu. Vapaaehtoiselle lisäeläketurvalle voi kuitenkin muodostua tarvetta erilaisista syistä. Turvan voi järjestää työntekijä itse tai työnantaja.
Työnantajan järjestämän lisäeläketurvan tarkoitus voi olla mm. henkilöstön palkitseminen, motivointi ja sitouttaminen. Samalla se täydentää työntekijöiden lakisääteistä eläketurvaa.
Lakisääteinen eläketurva on kattava eikä ansioilla tai eläkkeen määrällä ole kattoa. Täydentämisen tarvetta voi eläkkeessä kuitenkin olla esimerkiksi lastenhoidon, pitkän opiskelun, ulkomailla työskentelyn, työttömyyden tai muun syyn vuoksi. OP-Henkivakuutuksen eläkevakuutuksella itse voit helposti varmistaa eläkkeesi riittävyyden.
Lisätietoja saat OP-Henkivakuutuksesta.