Siirry sisaltoon | Siirry navigaatioon
Ilmarinen
Tulosta sivu

MILLOIN YEL-VAKUUTUS?

Yrittäjän eläkelain (YEL) mukaan vakuutetaan Suomessa asuva yrittäjä, jos

  • hän on 18–67-vuotias
  • yrittäjätoiminta on jatkunut yhdenjaksoisesti vähintään 4 kuukautta 18 vuoden iän täyttämiskuukauden jälkeen
  • työtulo on  keskimäärin vähintään 7 105,84 euroa vuodessa (2012). Enintään työtulo voi olla 161 375 euroa.
  • hänen ansiotyönsä ei kuulu muun lain, esimerkiksi MYEL:n piiriin. MYEL koskee maatalousyrittäjää, poronhoitajaa ja kalastajaa sekä apurahansaajaa.

Vakuuttamisvelvollisuus alkaa 18 vuoden iän täyttämistä seuraavan kuukauden alusta ja päättyy viimeistään 68 vuoden iän täyttämiskuukauden lopussa.

Jos saat työkyvyttömyys- tai osatyökyvyttömyyseläkettä ja työskentelysi täyttää YEL:n ehdot, ansiotyöstä maksetaan maksut. Vanhuuseläkkeen rinnalla yrittäjätoiminnan vakuuttaminen on vapaaehtoista.

Osa-aikaeläkkeellä oleva yrittäjä maksaa YEL-vakuutusmaksun osa-aikatyön työtulosta.

Eläkkeensaajan ansiotyöstä karttuu uutta eläkettä 1,5 prosenttia YEL-työtulosta vuodessa. Vanhuuseläkkeen rinnalla ansaitun eläkkeen saa aikaisintaan 68 vuoden iässä. Osa-aikaeläkkeen rinnalla eläke karttuu eri tavalla.

Sivutoiminen yrittäjä

Myös sivutoimisella yrittäjällä pitää olla YEL-vakuutus, jos YEL-työtuloksi on arvioitava vähintään 7 105,84 euroa vuodessa.

YEL-vakuutuksesta ei saa vapautusta

Ennen 1.1.2002 voimassa olleiden säännösten perusteella myönnetyt vapautukset ovat päättyneet viimeistään 31.12.2006. Vapautetun yrittäjän, jolla on yrittäjätoimintaa, on pitänyt vakuuttaa itsensä vapautuksen päättymisestä lukien. Poikkeuksena on vakuuttamisesta vapautettu vuonna 1960 tai sitä ennen syntynyt yrittäjä, jos vapautuksen edellytykset edelleen täyttyvät.