YEL-VAKUUTUKSEN TEKEMINEN
Tee YEL-vakuutus 6 kuukauden kuluessa YEL:n piiriin kuuluvan toiminnan alkamisesta. Myöhässä tehty vakuutus aiheuttaa korotuksen vakuutusmaksuun takautuvalta ajalta.
Koko yrittäjätoimintasi vakuutetaan samassa YEL-vakuutukseen, vaikka työskentelisit yrittäjänä useassa yrityksessä. Yrittäjällä voi kuitenkin olla rinnakkain YEL-vakuutus ja maatalousyrittäjän MyEL-vakuutus.
Eläkevakuutuksen voit tehdä helposti verkossa, lomakkeella tai kumppaniemme palvelupisteessä:
Kumppaniemme Pohjolan ja Pohjantähden palvelupisteessä saat samalla kuntoon myös muut vakuutusasiat.
YEL-vakuutuksen siirtäminen Ilmariseen
YEL-vakuutuksen voi siirtää muusta eläkevakuutusyhtiöstä Ilmariseen neljännesvuosittain.
Eläkevakuutuksen voi irtisanoa päättymään maalis-, kesä-, syys- tai joulukuun viimeisenä päivänä. Irtisanominen tulee tehdä kirjallisesti viimeistään kolme kuukautta ennen haluttua siirtopäivää. Vakuutuksen on kuitenkin pitänyt olla edellisessä yhtiössä voimassa vähintään vuoden. Ilmarinen hoitaa irtisanomisen vanhaan yhtiöön, kun toimitat allekirjoitetun YEL-siirtohakemuksen Ilmariseen.
Tulosta YEL-siirtohakemus (pdf).
Lisätietoja
Asiakaspalvelumme neuvoo kaikissa eläkevakuuttamiseen liittyvissä asioissa, puhelin 010 195 000.
YEL-vakuutusehdot (pdf)