Siirry sisaltoon | Siirry navigaatioon
Ilmarinen
Tulosta sivu

TYÖKYVYTTÖMYYSELÄKKEEN LASKEMINEN

Vuodesta 2005 lähtien eläkettä karttuu jokaisen vuoden työansioista seuraavasti:

  • 18–52-vuotiaana 1,5 %
  • 53–62-vuotiaana 1,9 %
  • 63–67-vuotiaana 4,5 %

Työkyvyttömyyseläkkeisiin lasketaan työansioiden lisäksi myös laskennallinen eläke niiltä vuosilta, joina henkilö ei ehtinyt työskennellä työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisensä vuoksi. Tältä ns. tulevalta ajalta eläkettä karttuu työkyvyttömyyden alkamisvuoden alusta 63 vuoden iän täyttämiseen saakka

  • 18–63-vuotiaana 1,5 % vuodessa, jos työkyvyttömäksitulohetki on vuonna 2010 tai myöhemmin.

Mikäli työkyvyttömyys on alkanut ennen vuotta 2010, tulevalta ajalta kertyy eläkettä

  • 18–49-vuotiaana 1,5 % vuodessa
  • 50–62-vuotiaana 1.3 % vuodessa

Tuleva aika lasketaan eläkkeeseen, jos ansioita on 10 viimeisen vuoden aikana vähintään 16 223,61euroa (v. 2012 indeksitasossa). Tulevan ajan ansio lasketaan työkyvyttömäksi tuloa edeltäneiden viiden kalenterivuoden ansioista.  

Elinaikakertoimen vaikutus työkyvyttömyyseläkkeeseen

Elinaikakerroin vuonna 2012 on 0,98351. Elinaikakertoimella kerrotaan se osa henkilön työkyvyttömyyseläkkeestä, joka on kertynyt työssäoloaikana.

Esimerkki: Henkilö on 45-vuotias tullessaan työkyvyttömäksi vuonna 2012. Hänen kohdallaan elinaikakerroin vaikuttaa työssäoloaikana karttuneeseen eläkkeeseen. Ikävuosien 45–63 aikana kertyvään eläkkeeseen elinaikakerroin ei vaikuta.

Eläkkeen karttuminen ennen vuotta 2005

Työkyvyttömyyseläkkeen kertakorotus 2012

Pitkään jatkuneeseen työkyvyttömyyseläkkeeseen lisätään vuoden vaihteessa kertakorotus, kun eläkkeen alkamisesta on kulunut viisi kalenterivuotta. Kertakorotuksen voi saada 24–55-vuotias eläkkeensaaja.

Mitä nuorempana työkyvyttömyys on alkanut, sitä suuremman korotuksen saa. Täysi korotus on 25 prosenttia eläkkeen määrästä ja sen saa 24–31-vuotias eläkkeensaaja. Korotus pienenee yhden prosenttiyksikön kutakin ikävuotta kohden, joten 55-vuotias saa vielä yhden prosentin korotuksen eläkkeeseensä.

Eläkettä korotetaan tällä tavoin pysyvästi kerran, eikä sitä tarvitse erikseen hakea. Ilmarinen ilmoittaa eläkkeensaajalle sekä korotuksen että muuttuneen kokonaiseläkkeen määrät.

Kertakorotusprosentin määräytyminen

Kertakorotusprosentti määräytyy sen mukaan, minkä ikäinen eläkkeensaaja on korotusvuoden tammikuun 1. päivänä.

Katso taulukko kertakorotusprosenteista iän mukaan (pdf) lisää Ikä korotusvuoden alussa

Osaeläkkeen määrä

Osatyökyvyttömyyseläke myönnetään yleensä vielä osittain työelämässä oleville ja sen määrä on puolet täydestä työkyvyttömyyseläkkeestä.