ANSIOTYÖ ELÄKKEEN RINNALLA
Eläkkeellä ollessasi voit halutessasi vielä palata takaisin ansiotyöhön.
Vuodesta 2005 lähtien myös eläkkeensaajille karttuu ansiotöistä uutta eläkettä. Vuosittainen eläkekertymä on tällöin aina iästä riippumatta 1,5 prosenttia eläkkeen rinnalla saaduista ansioista. Uutta eläkettä kertyy 68 vuoden ikään saakka.
Ansiotulot saattavat kuitenkin keskeyttää eläkkeen maksun tai eläke voi muuttua osaeläkkeeksi. Ansiotulojen vaikutus maksettavaan eläkkeeseen riippuu siitä, mitä eläkettä saat. Varhennetun vanhuuseläkkeen ja vanhuuseläkkeen rinnalla ansiorajoja ei ole.
Mitkä ansiot kerryttävät eläkettä?
Ansioiksi katsotaan yleensä kaikki työstä saadut veronalaiset tulot. Esimerkiksi omaishoidosta ja luottamustoimista saadut tulot voivat vaikuttaa eläkkeeseen. Lisäksi on huomattava, että erilaiset palkan lisät ja esimerkiksi lomaraha ovat palkkaa. Pääomatulot eivät vaikuta eläkkeen saamiseen.
Eläkkeensaajan ansioista maksetaan myös työeläkemaksut. Vuonna 2012 alle 53 vuotiaan työntekijän oma maksuosuus on 5,15 prosenttia palkasta ja tätä vanhemmilla 6,5 prosenttia palkasta. Alle 53-vuotiaan yrittäjän YEL-vakuutusmaksu on 22,5 prosenttia työtulosta ja tätä vanhemmilla 23,85 prosenttia.
Työkyvyttömyys- ja työttömyyseläkkeen rinnalla karttuneen uuden eläkkeen saa maksuun hakemuksesta, kun eläke muuttuu vanhuuseläkkeeksi. Vanhuuseläkkeen rinnalla karttuneen eläkkeen saa aikaisintaan 68 vuoden iässä.
Yrittäjätoiminta eläkkeellä ollessa
Eläkeaikainen yrittäjätoiminta pitää vakuuttaa, jos se täyttää YEL:n piiriin kuulumisen ehdot. Poikkeuksena ovat kuitenkin varhennetun vanhuuseläkkeen tai vanhuuseläkkeen saajat, joilla vakuuttamisvelvollisuutta ei ole.