Siirry sisaltoon | Siirry navigaatioon
Ilmarinen
Tulosta sivu

YLEISET KYSYMYKSET

- Mikä työeläkeote on?
- Kuka saa työeläkeotteen?
- Miksi en ole saanut työeläkeotetta?
- Miten eläkkeeni määräytyy, kun olen ollut työssä kunnalla, valtiolla ja yksityisellä työnantajalla?
- Mikä yhtiö lähettää minulle työeläkeotteen?
- Onko työeläkeotteella tietoja ulkomailla työskentelystä?
- Onko työeläkeotteella tietoja yksityisestä eläkevakuutuksesta?
- Onko sillä merkitystä eläkkeeni suuruuteen, mikä eläkelaitos maksaa eläkkeeni?
- Työeläkeotteella on työskentelytietoni vuoden 2008 loppuun saakka. Missä tämän vuoden tietoni ovat? Saanko ne jostain selville?
- Mitä elinaikakerroin tarkoittaa? Miten se lasketaan?
- Mitä teen, kun otteellani on virheitä tai sieltä puuttuu työsuhteita?
- Mitä tarkoitetaan kokonaiseläketurvalla?
- Miten eläkettä haetaan?

Mikä työeläkeote on?

Työeläkeote on luettelo työskentelystäsi, joka on vakuutettu ja josta on karttunut työeläkettä. Vuonna 2012 otteella ovat ensimmäistä kertaa mukana yksityisen puolen ansiotietojen lisäksi myös julkisen puolen, esimerkiksi kunnan, valtion ja kirkon ansiotiedot.

Otteella näkyvät työnantajien nimet, työansiot ja yrittäjätoiminnan työtulot sekä vuoden 2011 loppuun mennessä karttunut eläke. Lisäksi siinä näkyy eräiden sosiaalietuuksien, esimerkiksi opiskelun ja palkattomien jaksojen perusteella karttunut eläke.

Saat otteen, jotta voit tarkistaa ja ilmoittaa hyvissä ajoin työeläkevakuuttajallesi mahdollisista puutteista ja virheistä työsuhdetiedoissasi. On tärkeää, että työskentelytietosi ovat kunnossa, kun aikanaan jäät eläkkeelle. Työeläkevakuuttaja laskee työeläkkeesi eläkerekistereihin merkittyjen ansiotietojen perusteella. Vanhojen tietojen tarkistaminen voi olla vaikeaa ja viivästyttää eläkehakemuksen käsittelyä, jos jäät eläkkeelle vasta vuosien tai vuosikymmenien kuluttua.

Kuka saa työeläkeotteen?

Työeläkeotteen saa jokainen Suomessa asuva 18–67-vuotias työntekijä tai yrittäjä. Eläkkeellä olevista vain osa-aikaeläkeläiset saavat työeläkeotteen. Kaikkiaan työeläkevakuuttajat tuottavat noin 3,5 miljoonaa otetta vuonna 2012.

Miksi en ole saanut työeläkeotetta?

  • Työeläkeotteesta voit tarkistaa yksityisalojen eläketietosi jo huhtikuun alussa oman työeläkevakuuttajasi verkkopalvelussa tai osoitteessa www.työeläke.fi. Julkisen puolen eläketiedot ovat katsottavissa syksyllä 2012 Kevan verkkopalvelusta www.keva.fi. Verkkopalvelun henkilökohtaiseen osioon pääset kirjautumaan verkkopankkitunnuksillasi.
  • Paperisen otteen postitusta ei kannata jäädä odottelemaan. Eri työeläkevakuuttajat postittavat otteet huhti-marraskuussa omien aikataulujensa mukaan. Otteet postitamme väestörekisterissä olevaan osoitteeseesi. Ovathan osoitetietosi kunnossa
  • Työeläkevakuuttajat eivät lähetä otetta enää postissa, jos olet valinnut sähköisen otteen tai katsonut sen verkossa maaliskuun jälkeen. Kuitenkin Keva lähettää paperiotteen asiakkailleen.
  • Postitamme otteet vain Suomessa asuville, ei ulkomaiseen osoitteeseen.
  • Jos olet jo eläkkeellä sairauden, työttömyyden tai ikäsi perusteella, otetta ei tehdä. Jos olet osa-aikaeläkkeellä, saat otteen.

Miten eläkkeeni määräytyy, kun olen ollut työssä kunnalla, valtiolla ja yksityisellä työnantajalla?

Kaikkien työeläkelakien mukaan eläke perustuu työansioihin ja työvuosiin. Laskentasäännöissä on nyt ja on aikaisemminkin ollut eroja eri eläkelakien välillä. Niistä saat tarkempia tietoja omalta työeläkevakuuttajaltasi ja verkkopalvelusta www.työeläke.fi.

Kaikki eri työansioistasi karttuneet eläkkeet lasketaan yhteen ja eläkkeenä myönnetään tämä yhteismäärä. Viimeisen ansiotyön vakuuttanut työeläkevakuuttaja myöntää ja maksaa yleensä koko työeläkkeen.

Mikä yhtiö lähettää minulle työeläkeotteen?

Otteen lähettää se työeläkevakuuttaja (eläkeyhtiö, eläkekassa, eläkesäätiö, Maatalousyrittäjien eläkelaitos tai Merimieseläkekassa), jossa ansiotyösi oli vakuutettuna vuoden 2011 lopussa.

Kunnan, valtion tai kirkon palveluksessa olevien otteet ovat nähtävillä verkossa. Keva lähettää otteen, jos vuoden 2011 lopussa olet siellä vakuutettu.

Onko työeläkeotteella tietoja ulkomailla työskentelystä?

Otteella voi näkyä Ruotsissa työskentelystä vakuutusnumero, jonka avulla voi selvittää siellä karttuneen eläkkeen. Muualla ulkomailla ansaituista eläkkeistä ei ole tietoja. Ulkomaan eläketurvasta saat lisätietoja Eläketurvakeskuksesta, suomenkieliset tiedustelut puh. 010 751 4218. (suomenkieliset puh. 2094 11 2818 -> 16.1.2012 alkaen!) (Ruotsinkieliset tiedustelut puh. 010 751 4215.) (Ruotsinkieliset tiedustelut puh. 0294 11 2815 -> 16.1.2012 alkaen!).

Onko työeläkeotteella tietoja yksityisestä eläkevakuutuksesta?

Työeläkeotteella näkyy lakisääteinen työeläkevakuutus eli se, joka karttuu työn tekemisestä ja jonka työnantaja tilittää puolestasi työeläkevakuuttajalle. Mahdolliset itse otetut, omakustanteiset ja vapaaehtoiset eläkevakuutukset ovat kunkin yksilön ja yksityisen henkivakuutusyhtiön välisiä ratkaisuja, joista lakisääteinen työeläkevakuuttajasi ei ole tietoinen.

Onko sillä merkitystä eläkkeeni suuruuteen, mikä eläkelaitos maksaa eläkkeeni?

Eläkkeen suuruus määräytyy eläkelakien mukaan. Maatalousyrittäjillä (MYEL), merimiestyössä olevilla (MEL), valtiolla (VaEL) ja kunnalla (KuEL) ja kirkolla (KiEL) on omat työeläkevakuuttajansa ja omat eläkelakinsa, jotka poikkeavat jonkin verran yrittäjien (YEL) ja muiden yksityisalojen työntekijöiden eläkelaista (TyEL). Kaikki TyEL- ja YEL-vakuutuksia hoitavat työeläkevakuuttajat noudattavat samaa lakia, eikä eläkkeen määrä riipu eläkkeen maksajasta.

Työeläkeotteella on työskentelytietoni vuoden 2011 loppuun saakka. Missä tämän vuoden tietoni ovat? Saanko ne jostain selville?

Eläkeotteen tiedot ovat työeläkeotteella vain edellisen kalenterivuoden loppuun saakka. Kuluvan vuoden tiedot tulevat rekistereihin sitten, kun työeläkevakuuttajat ovat saaneet ne työnantajilta.

Jos nyt jäisit eläkkeelle, eläkepäätöstä varten tarvittavat työskentelytietosi selvitetään luonnollisesti työnantajaltasi jo tässä vaiheessa.

Mitä elinaikakerroin tarkoittaa? Miten se lasketaan?

Vanhuuseläkeläisten määrä kasvaa tulevina vuosina nopeasti ja väestön elinajan odotetaan pitenevän. Tästä aiheutuvaa työeläkekustannusten nousua hillitään elinaikakertoimella, jonka tarkoituksena on ohjata osa elinajan kasvusta työvuosiin.

Elinaikakerroin tuli voimaan 2009 ja vaikutti ensimmäisen kerran vuonna 2010. Kerroin määritellään erikseen kullekin ikäluokalle 62 vuoden iässä. Kertoimen laskenta perustuu väestön yleiseen eliniän odotteeseen.

Vuoden 2012 kerroin on 0,98351 ja se pienentää vuonna 1950 syntyneen vanhuuseläkettä, varhennettua vanhuuseläkettä ja alennetussa iässä alkavaa vanhuuseläkettä 1,649 prosenttia.

Työkyvyttömyyseläkettä pienennetään sen vuoden kertoimella, jolloin työkyvyttömyys on alkanut. Kerroin pienentää vain työssäoloajalta ansaittua eläkettä, ei ns. tulevalta eläkeikään jäljellä olevalta ajalta kertynyttä eläkettä.

Esimerkki: Jos vuonna 1950 syntyneelle on vanhuuseläkkeeseen alkamiseen mennessä ehtinyt karttua eläkettä 1 500 euroa kuukaudessa, hänen eläkkeensä määräksi tulee 1 475,30 euroa (1 500 euroa x 0,98351).

Alkuvuosina elinaikakerroin pienentää eläkettä vain vähän. Vuonna 1948, 1949 ja 1950 syntyneiden eläkkeen pienennyksen voi korvata työskentelemällä 63 vuoden iän täyttämisen jälkeen 1–3 kuukautta.

Vuonna 1957 syntyneen eläke ei pienene, jos hän jatkaa työtä 63 vuoden iän jälkeen 10–11 kuukautta. Työskentelyn jatkaminen kannattaa, sillä 63 vuoden iästä eläkettä alkaa karttua 4,5 prosenttia vuodessa.

Elinaikakerroin eri vuosina

Vuosi       Synt.vuosi   Elinaikakerroin  Eläkkeen  pienennys%

2009        1947           1,00000                -
2010        1948           0,99170             0,83
2011        1949           0,98689             1,311
2012        1950           0,98351             1,649

Mitä teen, kun otteellani on virheitä tai sieltä puuttuu työsuhteita?

Jos tiedoissasi on korjattavaa, ilmoita asiasta otteen lähettäneelle työeläkevakuuttajalle. Erityisesti vanhimmat tiedot kannattaa tarkistaa mahdollisimman pian. Yksityisen alan työeläkevakuuttaja selvittää pyynnöstäsi puuttuvia tai virheellisiä työsuhteita vuosilta 2006–2011. Näiden tietojen korjaaminen nopeutuu, jos liität selvityspyyntöösi työtodistuksen ja palkkatodistuksen.

Jos selvityspyyntösi koskee tätä vanhempia tietoja, puuttuvia tietoja korjataan vain, jos toimitat selvityspyyntösi mukana työtodistuksen, palkkatodistuksen tai vastaavat kirjalliset tiedot. Lähetä selvityspyyntösi omalle työeläkevakuuttajallesi.

Koska työeläkeote lähetetään kaikille Suomessa asuville työntekijöille ja yrittäjille, neuvontapalvelumme saattavat hetkellisesti ruuhkautua. Otamme yhteyttä, kun selvityspyyntösi etenee käsittelyvaiheeseen.

Julkisen sektorin palvelussuhteiden tietojen korjaamiseen ei ole määräaikaa.

Mitä tarkoitetaan kokonaiseläketurvalla?

Suomalaisen kokonaiseläketurva koostuu työeläkkeestä sekä kansaneläkkeestä ja takuueläkkeestä, jotka turvaavat perustoimeentulon. Työeläkkeen tehtävä on turvata eläkeaikana se kulutustaso, joka on saavutettu työvuosien aikana. Työeläkkeen määrä riippuu ansioista ja työvuosien määrästä.

Kansaneläke turvaa toimeentuloa silloin, kun työeläke jää vuoden 2012 tasossa alle 1 257,96 euroa kuukaudessa (yksinasuva), 1 120,46 euroa (puolisot). Takuueläkettä saa, jos kaikki eläkkeet yhteensä ovat alle 707,26 euroa.

Kansaneläkettä maksetaan kuten työeläkettäkin vanhuuden, työkyvyttömyyden, työttömyyden ja perheenhuoltajan kuoleman perusteella. Työ- ja kansaneläkkeen saantiehdoissa on jonkin verran eroja. Lisätietoa kansaneläkkeestä ja takuueläkkeestä saa Kelasta www.kela.fi tai puh. 020 692 202 (Eläkeasiat).

Miten eläkettä haetaan?

Kaikkia työeläkkeitä täytyy hakea siltä työeläkevakuuttajalta, jossa viimeisen työsuhteen tai yrittäjätoiminnan eläketurva on järjestetty. Hakemuslomakkeita saa kaikilta työeläkevakuuttajilta, vakuutusyhtiöiden konttoreista, Eläketurvakeskuksesta, Kelasta ja näiden internetsivuilta. Vanhuuseläkettä voi myös hakea suoraan helppokäyttöisessä Työeläke.fi -verkkopalvelussa, jonka linkki löytyy kaikkien työeläkevakuuttajien ja Kelan sivuilla.

Jokaista eläkelajia varten on oma lomakkeensa. Yksi eläkehakemus riittää kaikkia samanaikaisesti alkavia eläkkeitä varten. Eläkkeen hakemisesta ja siihen mahdollisesti tarvittavista liitteistä saa lisätietoja omalta työeläkevakuuttajalta, Ilmarisen verkkosivuilta sekä www.työeläke.fi -sivuilta.

Koko myönnettävästä työeläkkeestä saa yleensä yhden päätöksen, jonka antaa viimeisen työsuhteen vakuuttanut työeläkevakuuttaja. Se myös maksaa koko työeläkkeen. Kela antaa erillisen päätöksen kansaneläkkeestä ja takuueläkkeestä.