Siirry sisaltoon | Siirry navigaatioon
Ilmarinen
Tulosta sivu

Julkisen alan työskentely

Mitä tarkoittaa henkilökohtainen eläkeikä?

Julkisella sektorilla palvelleen työntekijän eläkeikä määräytyy työhistorian tai ammatin perusteella. Tätä yksilöllisesti määräytyvää eläkeikää kutsutaan henkilökohtaiseksi eläkeiäksi. Kunnan palveluksessa olevilla eläkeikä lasketaan painotetusti päivän tarkkuudella sen perusteella, miten paljon hänellä on kunnalliseen eläkkeeseen oikeuttavaa aikaa vuoden 1994 loppuun mennessä. Valtion ja kirkon palveluksessa olevien eläkeikä määräytyy porrasteisesti neljän kuukauden asteikolla sen mukaan kuinka paljon on eläkkeeseen oikeuttavaa aikaa vuoden 1994 loppuun mennessä valtiolla tai kirkon palveluksessa.

Tämän lisäksi kunnalla ja valtiolla on alempia ammatillisia eläkeikiä (55–62 vuotta), joiden valinta-aika päättyi kunnalla vuonna 1996 ja valtiolla vuonna 1999. Henkilökohtainen sekä alempi ammatillinen eläkeikä voi toteutua silloin, jos julkinen palvelus jatkuu yhdenjaksoisesti eläkeikään saakka.

Julkisen sektorin palvelusta voi jäädä eläkkeelle joustavasti 63–68 vuoden iässä. Taloudellisesti on kannattavaa jatkaa vähintään henkilökohtaiseen eläkeikään saakka.

Täytyykö julkisen puolen tiedot tarkistaa?

Eläketiedot on hyvä tarkistaa, koska silloin mahdolliset puutteet ja virheet voidaan korjata. Tietojen korjaamiseen ei ole määräaikaa. Tuleva eläke tullaan laskemaan otteen tietojen perusteella.

Saanko Kevasta otteen tästä lähtien joka vuosi?

Keva lähettää paperisen otteen kaikille asiakkailleen vain tämän yhden kerran. Jatkossa voit tarkistaa eläketietosi Kevan verkkopalvelusta tai pyytää tarvittaessa työeläkeotteen Kevan asiakaspalvelusta.

Mistä saan julkisen sektorin eläketietoni?

Keva hoitaa kunta-alan, valtion ja kirkon henkilöstön eläkeasiat sekä Kelan toimisuhde-eläkkeet. Keva lähettää otteen kaikille asiakkailleen syksyllä 2012. Julkisen puolen eläketiedot ovat silloin katsottavissa myös Kevan verkkopalvelusta.

Mistä saan Suomen Pankin ja Ahvenanmaan maakuntahallituksen eläketiedot?

Suomen Pankin eläketiedot
Eläkeasioihin liittyvät tiedustelut ohjataan Varmaan, puh. 010 192 084, sähköpostilla osoitteeseen spelake@varma.fi

Työeläkeotteesta ja palvelussuhdeotteesta sekä niihin liittyvistä rekisteröinneistä yhteydenotot Innovaan. Yhteystiedot ovat seuraavat: Innova Henkilöstörahasto- ja Eläkepalvelut Oy
sppalvelussuhde@innova.fi , puh. 010 516 7001

Ahvenanmaan maakuntahallituksen eläketiedot
Voit tarkistaa tiedot Ahvenanmaan maakuntahallituksen eläketurvasta puh. 018- 250 00 tai postitse osoitteesta: Ålands landskapsregering, Avtals- och pensionsbyrån, PB 1060, AX-22111 Mariehamn.

Voinko jatkaa samassa virassa eroamisiän täyttämisen jälkeen?

Palvelus päättyy eroamisiässä. Yleinen eroamisikä valtion viroissa on 68 vuotta. Jos sinulla on tätä alempi eroamisikä (60, 63 tai 65 vuotta), virkasuhde päättyy eroamisiässä ilman irtisanoutumista. Alempia eroamisikiä on mm. poliisihallinnon viroissa. Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen toimialaan kuuluvissa viroissa on yllä mainittua alempiakin eroamisikiä.

Julkisen sektorin eläkkeen laskenta?

Julkisen sektorin (kunnan, valtion, kirkon ja Kelan toimisuhde-eläkkeiden) laskennasta löytyy lisätietoja Kevan sivuilta www.keva.fi.