ELÄKKEELLÄ OLO
Karttuuko minulle lisää eläkettä, jos teen töitä eläkkeen rinnalla?
Vanhuuseläkkeen, varhennetun vanhuuseläkkeen, työttömyyseläkkeen tai työkyvyttömyyseläkkeen rinnalla tehdystä työstä karttuu eläkettä 1,5 % vuosiansiosta 68 vuoden ikään saakka. Karttumaprosentti on kaikille sama, eikä ikä vaikuta siihen.
Osa-aikaeläkkeellä tehdystä työstä karttuu eläkettä iän mukaisin prosentein:
- Vuosina 1947–1952 syntyneet ansaitsevat osa-aikatyönsä ansioista eläkettä 1,9 % vuodessa 62-vuotiaaksi saakka ja 4,5 % vuodessa 63 vuotta täytettyään. Tämän lisäksi ansion alenemasta eli kokoaika- ja osa-aikatyön ansioiden erotuksesta karttuu eläkettä 0,75 % vuodessa.
- Vuonna 1953 ja sen jälkeen syntyneet ansaitsevat osa-aikatyönsä ansioista eläkettä 1,9 % vuodessa 62-vuotiaaksi saakka ja 4,5 % vuodessa 63 vuotta täytettyään. Ansion alenemasta eli kokoaikatyön ja osa-aikatyön ansioiden erotuksesta ei kartu eläkettä.Tuleeko eläke puhtaana käteen?
Työeläke ja kansaneläke ovat veronalaista tuloa. Eläketulon verotus poikkeaa kuitenkin palkkatulon verotuksesta eläketulovähennyksen vuoksi. Eläketulovähennys koskee sekä valtion- että kunnallisveroa. Vähennyksen määrä riippuu eläkkeensaajan kaikista verotettavista tuloista. Verottaja ottaa eläketulovähennyksen huomioon ennakonpidätysprosentissa.
Eläkkeen maksava eläkelaitos tekee eläkkeestä veron ennakonpidätyksen. Jotta eläkkeestä perittävä ennakkovero olisi alusta alkaen kohdallaan lopullisen verotuksen kanssa, eläkkeensaajan pitäisi mahdollisimman pikaisesti eläkepäätöksen saatuaan pyytää uutta pidätysprosenttia paikallisesta verotoimistosta. Veroprosentin laskemista varten verotoimisto tarvitsee selvityksen kaikista kuluvan vuoden tuloista. Eläkkeensaajan pitää toimittaa verotustietonsa eläkkeen maksavaan eläkelaitokseen vain eläkkeen maksun alkamisvuonna. Seuraavina vuosina eläkelaitos saa tiedot suoraan verottajalta.
Tuleeko eläke puhtaana käteen?
Työeläke ja kansaneläke ovat veronalaista tuloa. Eläketulon verotus poikkeaa kuitenkin palkkatulon verotuksesta eläketulovähennyksen vuoksi. Eläketulovähennys koskee sekä valtion- että kunnallisveroa. Vähennyksen määrä riippuu eläkkeensaajan kaikista verotettavista tuloista. Verottaja ottaa eläketulovähennyksen huomioon ennakonpidätysprosentissa.
Eläkkeen maksava työeläkevakuuttaja tekee eläkkeestä veron ennakonpidätyksen. Jotta eläkkeestä perittävä ennakkovero olisi alusta alkaen kohdallaan lopullisen verotuksen kanssa, eläkkeensaajan pitäisi mahdollisimman pikaisesti eläkepäätöksen saatuaan pyytää uutta pidätysprosenttia paikallisesta verotoimistosta. Veroprosentin laskemista varten verotoimisto tarvitsee selvityksen kaikista kuluvan vuoden tuloista. Eläkkeensaajan pitää toimittaa verotustietonsa eläkkeen maksavalle työeläkevakuuttajalle vain eläkkeen maksun alkamisvuonna. Seuraavina vuosina työeläkevakuuttaja saa tiedot suoraan verottajalta.
Mitkä ovat ansaintarajat eri eläkkeissä?
Vanhuuseläkkeen aikana voi työskennellä rajoituksetta. Vanhuseläkkeen rinnalla työsuhteessa tehty työ pitää vakuuttaa ja työansioista karttuu uutta eläkettä 68-vuotiaaksi asti. Yrittäjä toiminnan vakuuttaminen on vapaaehtoista. Kansaneläkkeen lisiin, esimerkiksi asumistukeen, vanhuuseläkkeen aikaiset työtulot voivat vaikuttaa.
Täydellä työkyvyttömyyseläkkeellä oleva voi ansaita enintään 40 prosenttia ja osatyö-kyvyttömyyseläkkeellä oleva 60 prosenttia eläkettä edeltäneiden vuosien keskipalkasta. Jos 40 tai 60 prosentin raja jää alle 713,74 euron, saa ansioita olla enintään 713,74 euroa kuukaudessa. Täysi työkyvyttömyyseläke voidaan muuttaa osatyökyvyttömyyseläkkeeksi, jos eläkeläinen alkaa saada jatkuvia ylärajan ylittäviä työansioita. Eläke voidaan ansiorajan ylittyessä myös jättää lepäämään eli keskeyttää vähintään kolmeksi kuukaudeksi ja enintään kahdeksi vuodeksi.
Osa-aikaeläke poikkeaa muista eläkemuodoista siinä, että sen saamisen edellytys on työskentelyn jatkaminen. Mikäli työ loppuu, loppuu myös eläke. Työstä saa olla yhtäjaksoisesti pois enintään kuusi viikkoa, mihin ei lasketa lomia ja sairausaikoja. Osa-aikaeläke edellyttää, että osa-aikatyön ansiot ovat 35–70 % kokoaikatyön vakiintuneesta ansiotasosta. Jos osa-aikatyön ansiot muuttuvat vähintään 15 prosenttia, osa-aikaeläkkeen määrä lasketaan uudelleen. Osa-aikaeläkkeellä olevan yrittäjän YEL-työtulon pitää olla vähintään 7 105,84 euroa vuodessa.
Työttömyyseläkettä ei makseta niiltä kuukausilta, joina eläkkeensaajan ansiotulot ylittävät 675,98 euroa kuukaudessa (vuonna 2012).
Perhe-eläkkeen leskeneläkkeeseen vaikuttavat lesken oma eläke tai omat ansiotulot.
Ansiotyön vaikutuksista Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen maksamaan sukupolvenvaihdoseläkkeeseen, luopumistukeen tai -korvaukseen saa Melasta, www.mela.fi.
Kelan maksamia eläkkeitä ja tukia koskevat eri säännöt kuin työeläkkeitä. Työskentelyn vaikutuksista näihin etuuksiin saa lisätietoja osoitteesta www.kela.fi tai soittamalla Kelan asiakaspalveluun puh. 020 692 202 (Eläkeasiat).
Aiheettomasti maksettu eläke voidaan periä takaisin.