Tiedote 30.1.2015

Ilmarisen sijoitustuotto ylsi 6,8 prosenttiin

Ilmarinen on julkaissut ennakkotietoja vuoden 2014 tilinpäätöksestään. Sijoitustuotto oli 6,8 (9,8) prosenttia. Sijoituslajeista parhaiten tuottivat osakesijoitukset. Sijoitusten markkina-arvo kohosi 34,2 (32,3) miljardiin euroon. Vakavaraisuus säilyi vahvana.

Ilmarisen toimitusjohtaja Harri Sailas on tyytyväinen menneeseen vuoteen.

− Vuosi 2014 oli Ilmariselle kaiken kaikkiaan oikein hyvä, vaikka toimintaympäristö säilyi haastavana. Etenkin viimeisen vuosineljänneksen poikkeuksellinen markkinaturbulenssi vaati sijoittajalta kylmäpäisyyttä, Sailas luonnehtii.

Ilmarisen osakesijoitukset tuottivat 10,9 (20,9) prosenttia. Korkosijoitusten tuotto oli 2,4 (4,5) prosenttia. Suorat kiinteistösijoitukset tuottivat hieman ennakoitua vähemmän, 4,9 (5,0) prosenttia.

− Epävarmassa sijoitusympäristössä korostuu salkun kansainvälisen hajautuksen merkitys eläkevarojen tuoton turvaamisessa. Esimerkiksi osakesijoitusten osalta parhaat tuotot saimme Kiinasta ja Yhdysvalloista, Sailas toteaa.

Pitkän aikavälin reaalituotto ylsi 4,1 prosenttiin 

Sailaksen mukaan vuosi 2014 oli erinomainen myös pitkän aikavälin eläketuottojen näkökulmasta. Ilmarisen reaalinen sijoitustuotto vuodesta 1997 on ollut keskimäärin 4,1 prosenttia vuodessa. Työeläkemaksun kehitystä arvioitaessa käytetään 3,5 prosentin reaalista tuotto-oletusta.

Ilmarisen vakavaraisuus pysyi vahvana. Vuoden 2014 lopussa vakavaraisuuspääoma oli 7,9 (7,1) miljardia euroa, mikä oli 29,8 (28,0) prosenttia vastuuvelasta. Vakavaraisuusasema oli 2,0-kertainen (1,9) vakavaraisuusrajaan nähden.

Sailas luonnehtii Ilmarisen pitkän aikavälin menestystä eläkevakuutusmarkkinoilla erittäin hyväksi.

− Olemme vuosikaudet kasvaneet markkinoita nopeammin. Systemaattinen asiakastyö on vahvistanut asiakkaiden luottamusta, hän toteaa.

Asiakashyvitykset kohosivat 93 (86) miljoonaan euroon.

”EKP:n elvytystoimet oikeansuuntaisia”

Ilmarisen sijoitustoiminnasta vastaava varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio ennakoi vuodesta 2015 vaihtelevaa.

− Vuosi on alkanut hyvin, mutta voimakkaat kurssiheilahtelut osakemarkkinoilla sekä alhainen korkotaso leimannevat tätäkin vuotta. Tämä vaatii tietysti eläkesijoittajalta aivan erityistä valppautta mutta myös pitkäjänteisyyttä, hän sanoo.

Ritakallio arvioi myös, että etenkin kotimaisia kiinteistösijoituksia rasittaa pitkään jatkunut talouden heikko kehitys. Hän uskoo, että kaiken kaikkiaan markkinoiden epävarmuus lisääntyy.

− Luonnollisesti Suomen heikoilla talousnäkymillä voi olla negatiivinen vaikutus eläketuottoihin. Ilmarinen kuitenkin pysyy jatkossakin merkittävänä kotimaisena omistajana, toimien esimerkiksi useiden pörssiyhtiöiden ankkurisijoittajana. Olemme myös iso infrasijoittaja Suomessa, Ritakallio summaa.

Ritakallio pitää Euroopan keskuspankin elvytyspäätöstä oikeansuuntaisena ja uskoo, että se pitää korot alhaalla vielä pitkään.

− EKP:n toimet luovat osaltaan edellytykset Euroopan talouskasvun piristymiselle ja eurooppalaisten osakkeiden kurssinousun jatkumiselle.

Tiedotteessa mainitut luvut ovat alustavia. Ilmarinen julkistaa virallisen tilinpäätöksen 27.2.2015.

Liite: Ennakkotietoja 2014

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Harri Sailas, puh. 010 284 3000
Varatoimitusjohtaja, sijoitustoiminta, Timo Ritakallio, puh. 010 284 3838, 0500 536 346
Johtaja, talous ja eläkepolitiikka, Jaakko Kiander, puh. 010 284 2599, 050 583 8599
Johtaja, viestintä ja henkilöstö, Päivi Sihvola, puh. 010 284 3590, 040 757 4992

Ilmarisen tehtävänä on varmistaa, että yli 900 000 suomalaista saa työstään ansaitsemansa eläkkeen. 580 asiantuntijan voimin autamme asiakasyrityksiämme menestymään, työntekijöitä viihtymään työssään ja viettämään eläkepäiviään mahdollisimman hyväkuntoisina. Markkinaosuutemme on noin kolmannes ja eläkevastuiden katteena meillä on yli 30 miljardin euron sijoitusomaisuus. Kiinteistösijoittajana olemme yksi Suomen suurimpia 3,5 miljardin euron kiinteistöomaisuudellamme. Lisätietoja: www.ilmarinen.fi.

Ajankohtaista

Uutinen 12.4.2024

Ilmarisen suhdanneindeksi laajenee kattamaan valtaosan yksityisestä sektorista

Ilmarisen vuodesta 2013 asti julkaisema suhdanneindeksi tarjoaa ajantasaista tietoa kansantalouden kehityksestä. Indeksi kuvaa yritysten työntekijämäärän muutosta edellisvuoteen verrattuna. Nyt suhdanneindeksiin mukaan laskettavat toimialat laajentuvat kattamaan valtaosan yksityisestä sektorista.

Ilmarisen suhdanneindeksi laajenee kattamaan valtaosan yksityisestä sektorista
Lisää uutisia ja tiedotteita