Artikkelit

Franchising sysäsi M Roomin Suomesta maailmalle

Franchisetoimintamalli on mahdollistanut M Room -parturiketjun maailmanvalloituksen. Siitä hyötyvät myös ketjun yrittäjät, tietää toimitusjohtaja Markku Kosonen – onhan hän ollut yksi heistä itsekin.

Kun Markku Kosonen ryhtyi parturiyrittäjäksi, hän ei tiennyt hiuksista juuri mitään.

Sen hän oli kuitenkin huomannut, että kampaamoalalla keskityttiin palvelemaan lähinnä naisten tarpeita ja ajanvarauksen sumplimiseenkin sai kulumaan lähestulkoon yhtä paljon aikaa kuin itse parturissa istumiseen.

– Mietin, että hitto, minähän kuulun kiireisenä miehenä kohderyhmään ja mulla on juuri tuo ongelma. Siihen halusin tarttua, vaikka ala ei ollutkaan ennestään tuttu, Kosonen kertoo.

Pari vuotta aikaisemmin kampaajamestari Toni Kylätasku oli yhdessä kollegansa Petri Sipiläisen kanssa havahtunut samaan alitarjontaan – ja niin nämä kaksi kansainvälisiä kisoja kiertänyttä alan konkaria päättivät perustaa miesten hiuksiin erikoistuneen parturiliikkeen Tampereelle. Syntyi M Room.

Kosonen lähti mukaan, kun kaksikko etsi franchisingyrittäjää laajentamaan ketjun toimintaa Tampereelta Helsinkiin. Ihmisläheinen toimiala ja sen kasvupotentiaali vakuuttivat Kososen ja hän hyppäsi mukaan.

Hiusten lisäksi oli toinenkin asia, mitä Kosonen ei vielä tuolloin tiennyt – kahdeksan vuoden sisällä hänestä tulisi vielä koko ketjun toimitusjohtaja.

Franchiseyrittäjästä toimitusjohtajaksi

Kymmenessä vuodessa M Room on kasvanut muutamasta tamperelaisesta parturiliikkeestä kansainväliseksi franchiseketjuksi, jolla on 80 toimipistettä seitsemässä eri maassa. Ketjun voimakas kasvu on ollut pitkälti franchisemallin ansiota. Liike on omalla sektorillaan – franchisemallilla toimivissa miesten parturiketjuissa – paitsi Suomen, myös Euroopan suurin.

Menestyksen avain on ollut vahva konsepti. Kylätasku ja Sipiläinen osuivat oikeaan hermoon päättäessään keskittyä vain miehille suunnattuihin palveluihin.

Perustajakaksikon kanssa sopimuksen tehtyään Kosonen avasi Helsingin ensimmäisen M Roomin Kampin Malminrinteeseen. Muutaman vuoden yrittämisen jälkeen molemmille osapuolille oli selvää, että ekonomitaustaisen yrittäjän liiketoimintaosaamisesta olisi hyötyä ketjutasolla. Miehestä tuli ensin M Roomin talousjohtaja, sitten toimitusjohtaja.

Nyt Kosonen keskittyy kehittämään ketjun liiketoimintaa ja vauhdittamaan kasvua. Hän on silti samalla myös franchiseyrittäjä – Malminrinteen liike ja muut omat parturit ovat edelleen Kososen omistuksessa, vaikka niillä onkin oma operatiivinen johto.

– Olen nähnyt franchisetoiminnan pöydän molemmilta puolilta. Parhaimmillaan kyseessä on win–win-tilanne, jossa yhteistyön kautta sekä ketju että yrittäjät voittavat.

Franchising on jatkuvaa vuoropuhelua

Ketjun tärkein tehtävä on pitää yrittäjästä huolta antaa tälle työkaluja oman yrityksen pyörittämiseen. Franchisemalli antaa mahdollisuuden yrittämiseen myös heille, joilla ei ole tarkkaa bisnesideaa tai tietyn toimialan syvällistä tuntemista. Franchising onkin jatkuvaa dialogia ketjun ja yrittäjien kesken.

– Hyvä franchiseyrittäjä on aloitekykyinen ja ahkera riskinottaja. Liikaa ei tarvitse innovoida, sillä ketjulla on kymmenen vuoden aikana hioutunut konsepti, jota on turha pistää uusiksi, Kosonen sanoo.

Tulevaisuudessa M Room -ketju pystyy olemaan yrittäjän apuna yhä tiiviimmin ja räätälöidymmin. Apuna on digitalisaatio: käynnissä on parhaillaan pilottihanke, jossa testataan, kuinka perustajat voivat kouluttaa hiustenleikkuuta yrityksille VR-lasien avulla. Rakenteilla on myös uusi sovellus, jonka avulla asiakas voi pistää itsensä digitaaliseen jonoon seuraavaa vapaata aikaa varten sen sijaan, että odottelisi liikkeessä.

– Palvelubisneksessä on vielä paljon tekemistä digitalisaation saralla. Haluamme olla suunnannäyttäjiä, ja tehdä asioinnista entistä vaivattomampaa vähän samalla tavalla kuin vaikka Wolt ja Uber omilla toimialoillaan, Kosonen kertoo.

Tavoitteena koko maailma

M Room pokkasi keväällä vuoden franchiseketjun palkinnon. Kosonen uskoo, että voiton toi erinomaisten yrittäjien lisäksi voimakas kasvuhalu.

– Meille on alusta asti ollut selvää, että haluamme olla maailman paras miesten parturiketju. Suomessa moni tähtää kotimarkkinalle, eikä mieti kansainvälistymistä tarpeeksi aikaisin.

 Rohkea asenne on tuottanut tulosta: syksyn aikana M Room on ottanut haltuun Tanskan, ja Norja aukeaa joulukuussa. Lähitulevaisuudessa Kosonen haluaa keskittyä erityisesti Euroopan valloitukseen. Yhdysvalloissakin toiminta jatkuu: siellä yhtiön neuvonantajana toimii muun muassa McDonald’sin entinen toimitusjohtaja Ed Rensi.

Lähes kymmenen vuoden kokemuksella Kosonen on ehtinyt oppia hiuksista yhtä ja toista. Tärkein huomio on kuitenkin varsin yksinkertainen.

–M Room -yrittäjäksi ei kannata tulla, jos tavoittelee kolmen vuoden exittiä, Niin kauan, kun ihmisillä kasvaa hiukset, niin me ei olla lähdössä minnekään.

M Roomin 5 vinkkiä franchisekonseptin pyörittämiseen

  • Uskalla kokeilla. Muuten konsepti ei kehity
  • Mittaa. Jos kokeilee mutta ei mittaa, ei voi tietää onko suunta oikea.
  • Analysoi ja tulkitse tuloksia. Mikä toimii ja mikä ei?
  • Dokumentoi. Ketjun on mahdotonta ajaa franchisingyrittäjää sisään, jos konseptia ja toimintatapoja ei ole kirjoitettu auki.
  • Jalkauta kulttuuri. Johtaminen on ”jännittävää jankutusta” – samoja asioita pitää toistaa niin kauan ja niin monella eri tavalla, että ne jäävät osaksi käytäntöjä.

M Room

  • Vuonna 2008 perustettu miesten parturiketju. Erikoisalallaan Suomen ja Euroopan suurin. Perustajat Petri Sipiläinen ja Toni Kylätasku edelleen vahvasti mukana toiminnassa.
  • Noin 80 liikettä, joista noin 60 Suomessa. Muut toimintamaat: Viro, Latvia, Ruotsi, Tanska, Saksa ja Yhdysvallat. Vuoden 2018 loppuun mennessä myös Norja.
  • M Roomin 300 parturia tekevät yhteensä yli 50 000 hiustenleikkausta kuukaudessa. 

Mitä on franchising?

Franchising tarkoittaa kahden itsenäisen yrityksen, franchise-antajan ja franchise-ottajan pitkäaikaista yhteistyötä, jossa franchise-antaja eli ketju antaa taloudellista vastiketta vastaan franchise-ottajalle eli franchisingyrittäjälle oikeuden käyttää hallitsemaansa liiketoimintakonseptia. Suomessa on noin 250 - 300 franchisingketjua, joista 75 % kotimaista ja 25 % ulkomaista alkuperää. Lue lisää: www.franchising.fi

Lisää aiheesta

Artikkelit 18.4.2024

Via Tribunalin ”yhden hengen HR-osaston” tukena ovat Ilmarisen työkykypalvelut

Napolilaisista pizzoistaan tunnetussa Via Tribunalissa työntekijöiden työkyvystä huolehtiminen on tärkeää. Nuoressa ja pienessä yrityksessä Ilmarisen kyselyt ja oppimisympäristö ovat HR-päällikkö Hanna Rauhalan tukena työvireen seuraamisessa ja esihenkilötyön kehittämisessä. Henkilöstöhallinnon tiimin paikkaa on täyttänyt Rauhalalle Oma asiantuntija -palvelu, jossa hän on voinut puhua yhteistä ”HR-kieltä” toisen ammattilaisen kanssa.

Via Tribunalin ”yhden hengen HR-osaston” tukena ovat Ilmarisen työkykypalvelut

Artikkelit 8.4.2024

Sairauspoissaolot – mitä niistä tulee tietää?

Sairauspoissaoloja ei toivo kukaan – olivat ne sitten lyhyitä tai pitkiä. Milloin osa-aikainen sairauspoissaolo on vaihtoehto? Pitääkö sairauslomasta aina maksaa palkka? Entä mitä työpaikalla kannattaa tehdä, jos työntekijän sairausloma pitkittyy?

Sairauspoissaolot – mitä niistä tulee tietää?
Lisää ajankohtaisia artikkeleita