Artikkelit

Pidä huolta, välitä varhain

Jos työt eivät suju entiseen tapaan, on usein varhaisen välittämisen paikka. Kiinnostu omasta ja kollegan hyvinvoinnista ja ota asia puheeksi aina, jos havaitset huolestuttavan muutoksen, neuvoo Ilmarisen työkykypäällikkö Mari Salmi.

Työn vaatimukset ja työntekijän valmiudet tehdä työtä eivät aina syystä tai toisesta kohtaa. Mitä aiemmin tilanne ratkaistaan, sitä paremmat ovat tulokset.

–Kollegasta kannattaa pitää huolta ja välittää varhain. Se tukee työssä jaksamista ja ehkäisee työkyvyttömyyttä, sanoo Ilmarisen työkykypäällikkö Mari Salmi.

Kiinnostu kollegasta, ota huoli puheeksi  

Varhainen välittäminen on kiinnostusta omasta, työkaverin, työntekijän ja työyhteisön työn sujumisesta ja hyvinvoinnista. Oikea hetki välittää varhain ja ottaa asia puheeksi on silloin, kun havaitsee huolestuttavan muutoksen itsessään tai toisessa ihmisessä.

–Muutokset voivat olla esimerkiksi toistuvia ristiriitatilanteita työyhteisössä, myöhästelyä, kriittistä asiakaspalautetta tai vaikeutta keskittyä työhön entiseen tapaan, Salmi listaa.

Myös sairauspoissaolojen seuranta on osa varhaista välittämistä. Tavoitteena on ehkäistä sairausloman tarpeen pitkittymistä ja pysyvän työkyvyttömyyden kehittymistä.

Mitä varhemmin, sitä parempi

Mitä aiemmin ongelmallisiin tilanteisiin tartutaan, sitä paremmin ja helpommin niihin löydetään kaikkien kannalta onnistuneita ratkaisuja.

–Esimiehen tulee ottaa asia puheeksi työntekijän kanssa, jos herää huoli töiden sujumisesta tai kun perusteet varhaisen välittämisen keskustelulle täyttyvät esimerkiksi sairauspoissaolojen perusteella.

Tavoitteena on selvittää yhdessä, minkälaisia työn tekemisen rajoitteita on tarpeen ottaa huomioon ja löytää ratkaisu, jotta työntekijä voi jatkaa työssä. Esimiehellä on tärkeä rooli myös silloin, kun työntekijä palaa työhön pidemmän sairauspoissaolon jälkeen.

–Useimmiten ratkaisu löydetään työpaikan omin keinoin, mutta tarvittaessa voi käyttää apuna työterveyshuoltoa tai muita tukipalveluja, Salmi kuvailee.

Esimiehen rooli on keskeinen, mutta varhainen välittäminen ei ole vain esimiehen asia. Se vaatii yhteistyötä niin työkavereiden, esimiesten, yrityksen johdon, työterveyshuollon kuin muiden kumppaneiden kesken. 

”Kollegasta kannattaa pitää huolta ja välittää varhain. Se tukee työssä jaksamista ja ehkäisee työkyvyttömyyttä."

Ennakoi ja johda työkykyä

Muutoksiin on tärkeää reagoida, sillä yhden ihmisen tilanne vaikuttaa yleensä myös laajemminkin koko työyhteisöön ja työpaikkaan. Painopisteen tulisi Salmen mukaan olla kuitenkin ennakoivassa tekemisessä.

–Varhaisen välittämisen painopisteen tulisi olla siinä, miten ihmisiä, työtä ja toimintaa johdetaan työpaikalla joka päivä. Silloin johdetaan työkykyä ja tuetaan työn sujuvuutta ja tuottavuutta. Kun varhainen välittäminen toimii, siitä hyötyvät kaikki: niin työntekijä, työyhteisö kuin koko yritys, Salmi summaa.  

Milloin on varhaisen välittämisen ja puheeksioton paikka?

Avaa keskustelu, kun

  1. Käytös muuttuu selvästi
  2. Motivaatio, oppimiskyky tai työsuoritus heikentyy
  3. Epäily päihteidenkäytöstä herää
  4. Poissaolot lisääntyvät tai kasaantuvat
  5. Työyhteisössä tai asiakastyössä ilmenee ristiriitoja.

Katso videot  

Tutustu myös  

Lisää aiheesta

Artikkelit 18.4.2024

Via Tribunalin ”yhden hengen HR-osaston” tukena ovat Ilmarisen työkykypalvelut

Napolilaisista pizzoistaan tunnetussa Via Tribunalissa työntekijöiden työkyvystä huolehtiminen on tärkeää. Nuoressa ja pienessä yrityksessä Ilmarisen kyselyt ja oppimisympäristö ovat HR-päällikkö Hanna Rauhalan tukena työvireen seuraamisessa ja esihenkilötyön kehittämisessä. Henkilöstöhallinnon tiimin paikkaa on täyttänyt Rauhalalle Oma asiantuntija -palvelu, jossa hän on voinut puhua yhteistä ”HR-kieltä” toisen ammattilaisen kanssa.

Via Tribunalin ”yhden hengen HR-osaston” tukena ovat Ilmarisen työkykypalvelut

Artikkelit 8.4.2024

Sairauspoissaolot – mitä niistä tulee tietää?

Sairauspoissaoloja ei toivo kukaan – olivat ne sitten lyhyitä tai pitkiä. Milloin osa-aikainen sairauspoissaolo on vaihtoehto? Pitääkö sairauslomasta aina maksaa palkka? Entä mitä työpaikalla kannattaa tehdä, jos työntekijän sairausloma pitkittyy?

Sairauspoissaolot – mitä niistä tulee tietää?
Lisää ajankohtaisia artikkeleita