Artikkelit

Valmennus tiivisti MMA:n työyhteisöä

Myynnin ja markkinoinnin ammattilaisten etujärjestö MMA oli ajautunut kiperään tilanteeseen: 15 hengen henkilöstö pieneni puolentoista vuoden aikana neljän työntekijän verran, ja työt piti jakaa jäljelle jäävien työpöydille. Jotta tilanne ei olisi kärjistynyt, organisaatio alkoi petrata työyhteisötaitojaan.

Helsingissä päämajaansa pitävä MMA testasi, voisiko toimintaa tehostaa, jotain jättää tekemättä tai tehdä asioita kokonaan toisin. Monen oli opeteltava uusia tehtäviä, ja työtaakka kasvoi. Osan poistumasta järjestö korvasi määräaikaisilla työntekijöillä. Talous- ja hallintojohtaja Jaana Apell aisti, että sopeutuminen ei sujunut kitkatta.

Työyhteisössä aika oli kortilla ja tunnelma kiristyi. Sairauspoissaolojen määrä ei ollut vielä noussut eikä muutakaan silmin nähden hälyttävää ollut ilmennyt. Jotain oli kuitenkin tehtävä, jotta tilanne ei pahenisi. Työyhteisöstä oli kadonnut yhdessä tekemisen meininki. Siihen oli tultava muutos.

Ajatusten ja aivojen herättelyä

Jaana Apell tutki Ilmarisen verkkosivuja ja bongasi kiinnostavan valmennuksen, aivotutkija Ville Ojasen vetämän Aivoravistelu-päivän. Se kuulosti lupaavalta. Apellilla oli itsellään hyviä kokemuksia Ilmarisen valmennuksista jo viidentoista vuoden ajalta. Ne olivat aina olleet hänestä laadukkaita ja hyödyllisiä, ja niin olisi varmaan aivojen ravistelukin.

– Esimies jää helposti yksin. Sitä ajattelee, olemmeko me ainoita, joilla on tämä ongelma. Valmennuksissa huomaa, ettemme ole. Niissä voi jakaa kokemuksia ja ehdotuksia. Minusta on tullut parempi esimies Ilmarisen koulutusten ansiosta, Apell sanoo.

Apell vinkkasi valmennuksesta henkilöstölleen ja sai innostuneita vastausviestejä. Innokkaita osallistujia löytyi nopeasti, ja syyskuussa 2018 MMA:laisia jo opetteli ajanhallintaa ja töiden priorisointia päivän kestävässä valmennuksessa.

Koulutus antoi täsmäapua MMA:n henkilöstön tarpeisiin.

– Ojanen toi asiat käytännönläheisesti esille. Se oli tosi hyvä päivä, ja sen vaikutus kesti pitkään, sanoo MMA:n järjestösihteeri ja työsuojeluvaltuutettu Heidi Sarén

"Tuli äärettömän hyvä mieli, kun näin, miten henkilöstö innostui Aivoravistelua-valmennuksesta. Positiivinen vaikutus säilyi pitkään."

-Jaana Apell 

Räätälöity jatkovalmennus

Jaana Apell tunnisti Ojasen valmennuksesta monia elementtejä, jotka kehittäisivät MMA:n työhyvinvointia. Hän otti yhteyttä valmentajaan ja käynnisti puolen vuoden räätälöidyn yhteistyön.

Aivotutkija haastatteli jokaisen työntekijän, paneutui organisaation kipupisteisiin ja harjoitutti työyhteisötaitoja. Keväällä 2019 yhteistyö oli jo kalkkiviivoilla.

– Viimeisessä tapaamisessa oli lähes harras tunnelma. Kaikki olivat avoinna ja kuuntelivat, mitä toinen sanoo. Rauha tuntui käsin kosketeltavalta, Sarén kuvaa.

Työskentely oli johtanut tavoitteeseen: työtoverit olivat lähentyneet toisiaan.

– Toivon, että pystymme pitämään saman luottamuksen ja toisen kuuntelemisen taidon vastaisuudessakin, Sarén lisää.

Konkreettinen tulos yhteishengen nostattamisesta on uusi taukotila, jonka MMA:laiset ovat ideoineet toimistonsa perälle. Tyhjän panttina ollut tila muuntuu yhdessä suunnitellen yhteiseksi olohuoneeksi. Sinne on tarkoitus tuoda erikokoisia pöytiä, sohva ja vaikkapa puolapuut.

– On toivottu kiikkutuoliakin, Apell naurahtaa.

MMA:ssa yhteinen kahvitauko- ja oleilutila on mullistava uudistus. Vuonna 1895 perustetulla liitolla ei ole koskaan aiemmin ollut yhteistä kahvitaukokulttuuria, mikä ihmetytti Apellia hänen taloon tullessaan. ”Olkkarin” merkitys korostunee entisestään toimistossa, jossa kaikki työskentelevät omissa huoneissaan omassa rauhassaan.

Työhyvinvointikoulutus on pureutunut myös johdon ja henkilöstön väliseen kommunikaatioon avaamalla järjestön strategiaa. Strategian jalkauttaminen on auttanut löytämään työskentelylle yhteisen suunnan.

– Henkilöstö tuntee, että heistä välitetään, Apell toteaa.

Välittämisestä kertoo sekin, että MMA vähentää henkilöstönsä työtaakkaa rekrytoimalla lähiaikoina lisää väkeä taloon.

Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA

  • Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA on Akavaan kuuluva edunvalvontajärjestö, jolla on oma työttömyyskassa.
  • Se edustaa yli 20 000 myynti-, markkinointi- ja ostoalan ammattilaista eri puolella Suomea.
  • Pääkonttori sijaitsee Helsingissä, ja henkilöstön määrä on 15. 

Lue lisää Ilmarisen valmennuksista ja ilmoittaudu mukaan

Lisää aiheesta

Artikkelit 8.4.2024

Sairauspoissaolot – mitä niistä tulee tietää?

Sairauspoissaoloja ei toivo kukaan – olivat ne sitten lyhyitä tai pitkiä. Milloin osa-aikainen sairauspoissaolo on vaihtoehto? Pitääkö sairauslomasta aina maksaa palkka? Entä mitä työpaikalla kannattaa tehdä, jos työntekijän sairausloma pitkittyy?

Sairauspoissaolot – mitä niistä tulee tietää?

Artikkelit 3.4.2024

Aika tarkastaa oma työeläkeotteesi!

Työeläkeote päivittyy kuukausittain. On omalla vastuullasi tarkastaa se säännöllisesti. Tuleva eläkkeesi nimittäin perustuu työeläkeotteen sisältämiin tietoihin.

Aika tarkastaa oma työeläkeotteesi!
Lisää ajankohtaisia artikkeleita