Ihminen tarjoilijan työasussa, kuvituskuva.
Artikkelit

Voiko vanhuuseläkkeellä työskennellä?

Työn tekemisen tavat muuttuvat maailman mukana. Erilaiset yrittäjyyden muodot lisääntyvät ja yhä useampi tekee työtä sekä työsuhteessa että ammatinharjoittajana. Myös eläkkeen rinnalla työskentely on lisääntynyt.

Tämä on kolmas ja viimeinen osa artikkelisarjasta, jossa asiantuntijamme vastaavat kysymyksiin työeläkevakuuttamisesta ja eläkkeen karttumisesta erilaisissa tilanteissa. 

Kysymys?

Liisa on juuri jäänyt vanhuuseläkkeelle ja nauttii eläkepäivistään. Kaipuu työhön on kuitenkin kova, kun kuntoa ja tarmoa vielä riittää. Liisa on pohtinut aloittavansa ammatinharjoittajana toimimisen. Vaikuttaako toiminta vanhuuseläkkeeseen jollain tavoin, ja tulisiko Liisan huomioida joitain muita seikkoja eläkevakuuttamisen näkökulmasta?

Vastaus:

Vanhuuseläkkeellä olo ei rajoita työskentelyä. Vanhuuseläkkeellä ollessaan Liisan ei tarvitse vakuuttaa itseään YEL-vakuutuksella. Halutessaan hän voi kuitenkin ottaa vapaaehtoisen YEL-vakuutuksen. Vapaaehtoisen YEL-vakuutuksen työtulosta karttuu eläkettä 1,5 % vuodessa ja Liisa voi saada sen maksuun 68-vuotiaana.

Mikä pakkovakuuttaminen?

Kysymys?

Jari on toiminut sivutoimisena yrittäjänä jo pidempään. Aloittaessaan hän ajatteli, ettei toimintaa ole kuin vähäisessä määrin, joten hänen ei tarvitse ottaa YEL-vakuutusta lainkaan. Nyt Jari kuitenkin havahtuu, että hänen tulonsa ovatkin viimeisten kolmen vuoden aikana ylittäneet YEL-rajatulon määrän.

Hän pohtii, meneekö tieto hänen toimintansa laajuudesta ja yrittäjätulosta jotain kautta suoraan eläkeviranomaisille. Jari miettii kuumeisesti, mitä hänen pitäisi tehdä. Lähettääkö eläkeyhtiö hänelle tiedustelun asiasta, eli kannattaako hänen olla tekemättä mitään? Jos hän ottaa eläkevakuutusyhtiöön itse yhteyttä, tuleeko hänelle takautuvia seuraamuksia näiltä vuosilta? Puuttuuko Eläketurvakeskus asiaan jotenkin esimerkiksi pakkovakuuttamalla hänen toimintansa ja antaa vielä päälle muita sanktioita?

Pitäisikö hänen nyt lopettaa sivutoiminen yrittäjätoiminta kokonaan ja aloittaa se vuoden kuluttua uudestaan, välttyisikö hän silloin kaikilta seuraamuksilta?

Vastaus:

Pienimuotoinen tai sivutoiminenkin työ pitää vakuuttaa, kun yrittäjän työpanos täyttää vähintään YEL:n vakuuttamisen alarajan 7 958,99 (vuonna 2020). Vakuutus tulee ottaa puolen vuoden kuluessa, kun työskentely yrittäjänä on alkanut. Vakuutusmaksut alkavat juosta yrittäjyyden alusta lähtien.

Jari on unohtanut ottaa vakuutuksen ajoissa ja hänen kannattaa pikaisesti ottaa itselleen YEL-vakuutus. Vakuutus on mahdollista tehdä takautuvasti enintään kuluvalle ja kolmelle sitä edeltävälle vuodelle. Jari saattaa joutua maksamaan laiminlyöntiajalta korkeampaa maksua. Jos hän ei ota vakuutusta omatoimisesti, eläkevakuuttamista valvova Eläketurvakeskus kehottaa häntä ottamaan YEL-vakuutuksen. Jos hän vielä tämänkään jälkeen ole ottanut vakuutusta, Eläketurvakeskus pakkovakuuttaa Jarin ottamalla vakuutuksen hänen puolestaan jostain eläkeyhtiöstä. Tällöin Jarin maksettavaksi tulee korkeampi maksu laiminlyöntiajalta. Lisäksi hän menettää aloittavan yrittäjän 22 % maksunalennuksen, johon hän muuten olisi oikeutettu aloittavana yrittäjänä.

Vuodesta 2020 alkaen vakuutuksen ottamatta jättämisestä aiheutuvan lisämaksun määräämisestä vastaa Valtiokonttori.

Eläkettä apurahasta?

Kysymys?

Minna toimii tutkijana yliopistolla ja hän saa lisäksi apurahoja useista eri paikoista. Minnaa mietityttää, miten hänen eläkkeensä muodostuu ja karttuuko hänelle apurahansaajana eläkettä, ja jos karttuu, kuka siitä maksaa ja tuleeko hänen itse toimia asian suhteen jollain tavoin?

Vastaus:

Vuoden 2009 alusta lähtien myös apurahansaajille on karttunut eläkettä työskentelyapurahasta. Apurahan tulee olla tarkoitettu vähintään neljän kuukauden taiteelliseen tai tieteelliseen työskentelyyn ja olla vähintään 1 326 euroa (vuoden 2020 tasossa).

Jokainen erillinen apuraha vakuutetaan erikseen ja vakuuttamisen ehdot pitää täyttyä kunkin apurahan osalta. Jos edellä mainitut ehdot täyttyvät, Minnan tulee ottaa itselleen ottaa MYEL-vakuutus Maatalousyrittäjien eläkelaitoksesta 3 kuukauden kuluessa apurahatyöskentelyllä aloittamisesta. Tämän lisäksi myös apurahan myöntäjän pitää ilmoittaa apurahasta Maatalousyrittäjien eläkelaitokseen, koska MYEL-vakuutukseen on keskitetty kaikkien alojen apurahansaajien vakuuttaminen.

Apurahansaaja maksaa itse vakuutusmaksun, joka on verovähennyskelpoinen. Vakuutetusta apurahan työtulosta karttuu eläkettä normaalien eläkekarttumaprosenttien mukaan. Apurahasta karttuneen eläkkeen maksaa se eläkelaitos, joka myöntää muunkin työeläketurvan. Lisätietoa Minna saa apurahalla vakuuttamisesta halutessaan Maatalousyrittäjien eläkelaitokselta (www.mela.fi).

Lue myös

Lisää aiheesta

Artikkelit 18.4.2024

Via Tribunalin ”yhden hengen HR-osaston” tukena ovat Ilmarisen työkykypalvelut

Napolilaisista pizzoistaan tunnetussa Via Tribunalissa työntekijöiden työkyvystä huolehtiminen on tärkeää. Nuoressa ja pienessä yrityksessä Ilmarisen kyselyt ja oppimisympäristö ovat HR-päällikkö Hanna Rauhalan tukena työvireen seuraamisessa ja esihenkilötyön kehittämisessä. Henkilöstöhallinnon tiimin paikkaa on täyttänyt Rauhalalle Oma asiantuntija -palvelu, jossa hän on voinut puhua yhteistä ”HR-kieltä” toisen ammattilaisen kanssa.

Via Tribunalin ”yhden hengen HR-osaston” tukena ovat Ilmarisen työkykypalvelut

Artikkelit 8.4.2024

Sairauspoissaolot – mitä niistä tulee tietää?

Sairauspoissaoloja ei toivo kukaan – olivat ne sitten lyhyitä tai pitkiä. Milloin osa-aikainen sairauspoissaolo on vaihtoehto? Pitääkö sairauslomasta aina maksaa palkka? Entä mitä työpaikalla kannattaa tehdä, jos työntekijän sairausloma pitkittyy?

Sairauspoissaolot – mitä niistä tulee tietää?
Lisää ajankohtaisia artikkeleita