• Koronan positiivinen vaikutus: Pohdi liikkumisesi tavoitteita


    Moni meistä on viimeisten viikkojen aikana rajoittanut sosiaaliset kontaktinsa minimiin. Koronarajoitusten vuoksi olemme myös pysyneet kotona huomattavasti aiempaa enemmän. Etätyöskentelyssä on monia hyviä puolia, kuten työmatkojen vähenemisestä syntynyt ylimääräinen aika arkeen.

    Arkirutiinien muuttumisella on kuitenkin ollut terveyden kannalta myös epäedullisia vaikutuksia. Tuskin olen ainoa etätyöläinen, jonka päivittäiset askeleet jäävät säälittävän vähäisiksi, jos en erikseen lähde liikkumaan. Aikaisemmassa elämässä ennen koronaa askelia ja luontaista liikuntaa on kertynyt mukavasti työmatkoilla sekä toimiston työarjessa.  

    On myös monia liikuntaharrastuksia, joiden harrastaminen entiseen tapaan on mahdotonta. Esimerkiksi vannoutunut ryhmäliikuntafani tai pallopelien harrastaja on joutunut pohtimaan oman liikkumisensa täysin uusiksi. Korona aikana luonnossa reippailu, pyöräily ja kotona voimistelu ovat saaneet lisää kannattajia.  

    Katso Elsi Luomin videohaastettelu "Miten pysyn vireessä etätöissä?" 

    Pysähdy pohtimaan liikkumisen merkitystä 

    Uusien liikuntarutiinien etsimisen ohella on hyvä pysähtyä pohtimaan omaa liikkumista. Tiedätkö esimerkiksi, mikä sinua motivoi liikkumaan? Mikä saa sinut liikuntaharrastuksen pariin viikosta toiseen? Mitä tavoitteita sinulla on liikunnan suhteen? 

    Nämä kysymykset ovat olleet itselläni kevään aikana todella ajankohtaisia. Olen saanut uusia näkökulmia oman arvomaailman ja liikuntaan liittyvien henkilökohtaisten tavoitteiden kirkastamiseen niin poikkeustilan myötä kuin myös jo edellisvuoden puolella sattuneen jalkavamman estäessä liikuntani 

    Pohdintani ensimmäinen lopputulos liittyi asenteeseeni. Lupaan olla kiitollinen kaikista terveistä päivistä ja lähteä iloisella mielellä vetämään liikuntaharjoitusta ja omaan kunto-ohjelmaani, vaikka aina ei oikein huvittaisikaan.  

    Iloa, jaksamista ja parempaa virettä arkeen 

    Omassa pohdinnassani ole päätynyt siihen, että vaikka poikkeustilanne olisi romuttanut tähtäimessä olevat liikuntatavoitteet ei silti kannata lannistua! Kannustan keskittymään siihen, mikä tällä hetkellä on mahdollista. Olisiko tämä se kesä, kun opettelisit uuden liikuntataidon tai löytäisit monipuolisempia liikuntamuotoja valikoimaasi? Sosiaalinen media tarjoaa paljon inspiraatiota liikunnalliseen hassutteluun. Itse esimerkiksi aloin ensitöikseni verestämään jonglööraustaitojani.  

    Jos motivaatio liikuntaan on täysin nolla, anna itsellesi myös armoa. Anna itsellesi aikaa toipua henkisestä kuormituksesta. Jos jaksamista riittää, käy ulkona liikkumassa vaikka rennosti ilman suurempia tavoitteita. Anna kehon ja mielen palautua. Lähes poikkeuksetta liikkeelle lähteminen tuo mukanaan lisää virtaa, iloa ja jaksamista arkeen! 

    Elsi Luomi 
    @ElsiLuomi 
    liikuttaja, Ilmarinen   

    Lue lisää  


    2 kommenttia

    Tuikku Karhu

    Meille liikuntarajoitteisille tämä helguran korona tekee hallaa. Monella kun ainoina liikuntamuotoina ovat sellaiset palvelut, joihin nyt ei ole päässyt. Itse olen käynyt vesijumpassa ja kuntosalilla. Kyllä niin odotan, että niihin pääsisi. Tai meri lämpenisi edes 17 asteeseen. Siihen menee vielä kauan... Nämä ovatkin ainoita asioita, jotka elämääni ovat haitanneet. Taidepiirinkin pidän yksin kotona. Ei sen puoleen, olen mä ystäviäni tavannut, enkä ole hysterisoitunut. Jörjen käyttö kun on sallittua!

    Elsi Luomi

    Hei Tuikku Toivottavasti pääsemme mahdollisimman pian turvallisesti palaamaan uimahalleille ja kuntosalille. Itsekin odotan uimahallien aukeamista jo kovin! Hienoa kuulla, että olet pystynyt soveltamaan muita harrastuksiasi kotiolosuhteisiin :) Tsemppiä kovasti kevääseen ja alkavaan kesään sinulle!

    Lisää kommentti