• Työkykyisenä eläkeikään asti?


    Aloitatko aina loman loppuessa lähtölaskennan seuraavaa lomaa varten? Epäiletkö jaksavasi mukana työelämässä eläkeikään asti? Työkykyyn vaikuttavat monet tekijät työssä ja muussa elämässä. Vastuu työkyvyn ylläpidosta kuuluu niin työnantajille kuin jokaiselle meistä työntekijöistä.

    Jokainen meistä on kuullut tutut ohjeet omasta työkyvystä huolehtimiseen: nuku riittävästi, syö hyvin, liiku aktiivisesti ja pidä huoli sosiaalisista suhteistasi. Geneeristen neuvojen ja vinkkien noudattaminen sokkona on aika lailla arpapeliä, vaikka kaikki edellä mainitut kieltämättä edistävät hyvinvointia sekä työkykyä. Tarkempien, yksilön tilanteen huomioon ottavien ohjeiden jakaminen on jo vaikeampaa.

    Pohdi omaa työkykyäsi 

    Omaa työkykyä kannattaa aika-ajoin pysähtyä tutkiskelemaan: Millä kaikilla tavoin voin itse vaikuttaa työkykyyni? Mitä minä olen tänään, tällä viikolla tai tänä vuonna tehnyt työkykyni hyväksi?  

    Nykyisen työtehtävän vaatimusten ja hyvien puolien listaaminen on hyvä keino kokonaiskuvan hahmottamiseksi: Mitä vaatimuksia työni asettaa? Mikä työssäni kuormittaa erityisesti? Mikä työssäni on parasta? 

    Työn vaatimukset ja käytössäsi olevat voimavarat rakentavat työkykysi. Omien voimavarojen hahmottelussa auttavat seuraavat kysymykset: Onko terveyteni ja toimintakykyni riittävä työn vaatimuksiin nähden? Onko osaamiseni ajan tasalla suhteessa työtehtäviini? Sopiiko arvomaailmani työhöni? Minkälainen asenteeni on työtä kohtaan?  

    Kun tunnistat oman työsi vaatimukset ja peilaat niitä voimavaroihisi, voit löytää työkykysi vahvuuksia ja haasteita. Listaa itsellesi konkreettisia keinoja, joilla pidät kiinni työkykyäsi ylläpitävistä asioista. Haasteiden osalta pohdi, onko sinulla mahdollisuutta vaikuttaa asiaan 

    Elämä on muutakin kuin työntekoa 

    Myös muut elämän kuormitustekijät on syytä ottaa huomioon. Esimerkiksi vapaa-ajan harrastukset, perheen perustaminen, omista vanhemmista huolehtiminen tai yllättävät kriisitilanteet kuormittavat ja vaikuttavat työkykyymme elämän varrella.  

    Ilmarisen Kari-Pekka Martimo muistutti blogissaan työkyvyn elämisestä – saavutettavan olotilan sijaan työkyky voidaan nähdä prosessina, joka ilmenee mahdollisuuksina jatkaa työssä menestyksellisesti eri tilanteissa. Oman tilanteen tarkastelua kannattaa tässä pitkässä prosessissa tehdä tasaisin väliajoin. Esimerkiksi eri elämäntilanteissa muun elämän aiheuttamat kuormitustekijät voivat olla hyvinkin erilaisia, mikä voi vaikuttaa käytettävissä oleviin voimavaroihin.  

    Varaudu tulevaan 

    Nykyhetken pohtimisen lisäksi kannattaa myös ennakoida tulevaa. Tällä tarkoitan pienen ylimääräisen pelivaran pitämistä takataskussa. Jos olet jo pitkään juossut työelämässä täysillä, kuormituksen pysyen juuri ja juuri hallussa tai jopa mennessä hieman yli todellisten voimavarojen, voi pienikin osatekijöiden painon muutos keikauttaa laudan kumoon. Tällaisiin tilanteisiin kannattaa varautua ja pohtia, mistä lähdet apua hakemaan. Hyvällä työpaikalla apu ja keinot työkyvystä huolehtimiseen ovat helposti saatavilla. 

    Työkykyä vaaliessa on syytä muistaa, että loppupelissä kyse on aina sinun hyvinvoinnistasi. Vain hyvinvoivina ihmisinä jaksamme ja jatkamme onnellisesti eläkeikään asti. 

    Elsi Luomi 
    @ElsiLuomi 
    liikuttaja, Ilmarinen 

    Lue lisää 


    3 kommenttia

    Tero Raunela

    Hyvin kirjoitettu ja saman laisia tekstejä on kirjoitettuna paljon. On eri asia laittaa täytäntöön asioita kun kirjoittaa niistä kerta ihmisiä on moneen junaan ja joillakin se juna on jättänyt asemalle. Ja olen kilpailevan eläkeyhtiön jäsen, niin en voi kirjoittaa Ilmarisen työ ilmapiiristä/jäsenyydestä mitään.

    TM

    Työkyvyn ylläpitäminen kuuluu kuin kuuluukin enemmän työntekijälle kuin työnantajalle. Työnantajien äärimmäiset juhlapuheet TYKY-toiminnoistaan ovat lopulta vain niitä juhlapuheita. Tärkein TYKY-toiminta tuntuu usein olevan YT-neuvottelu. Siinä on tilaisuus parantaa työkykyisimpien työntekijöiden osuutta henkilöstöstä.

    JK

    Minä puolestani ihmettelen miksi työstä pitää luopua eläkkeeen alkaessa, kun uutta työtä puolestaan saa tehdä miten lystää. Onko tällaisessa laissa mitään järkeä?

    Lisää kommentti