Blogit

Eri sukupolvien avokonttori – kesäduunin ei tarvitse olla bluesia

Ilmariseen saapuu kesätöihin milleniaaleja, joiden silmissä me keski-ikää lähentelevät vaikutamme todellisilta muinaisjäänteiltä. Eri-ikäiset ja eri elämänvaiheissa olevat työntekijät motivoituvatkin eri asioista.

Avokonttorista löytyy intohimoista golffaria, sukankutojaa ja kaikenkarvaista eläinystävää. On tiiviitä ystävyyssuhteita, jotka jatkuvat työpaikan ulkopuolella, mutta on myös vanhoja kiistoja ja mielensäpahoittaneita, joiden on vaikeaa päästää irti vanhoista pettymyksistä. Avokonttorissa on siis melkoinen kattaus porukkaa, joilla kaikilla tulisi olla sama suunta: se, jonka yritys on määritellyt.

Kesätyö on monelle nuorelle ensimmäinen kosketus oikeaan työelämään. Meidän konkareiden vastuulla on nuorelle jäävä muistijälki kesätyöstä. Millaisen kokemuksen kesätyöntekijä saa työkaveruudesta, työyhteisöstä ja yrityskulttuurista teidän organisaatiossanne?

Omat kokemukseni ensimmäisistä työpaikoistani ovat jääneet vahvasti mieleen. Työskentelin yhden kesän pankin tuotekehityspuolella ja minut otettiin heti osaksi porukkaa. Koin, että minua kohdeltiin ystävällisesti ja arvostavasti. Sain vahvan kokemuksen siitä, miten reilu esimies ja hyvä työyhteisö toimivat.

Opettele työyhteisötaidot

Olimmepa syntyneet millä vuosikymmenellä tahansa, on yksi asia, joka meidän kaikkien työntekijöiden tehtävään ja asemaan katsomatta tulisi hanskata: työyhteisötaidot. Ensimmäiseen työpaikkaan tullessa substanssiosaaminen ei välttämättä ole vielä kovin vahvaa, mutta hyvistä käytöstavoista ja niihin suoraan yhteydessä olevista työyhteisötaidoista tulisi olla jonkinlainen perusta.

Meidän, jotka olemme jo pidempään olleet työelämässä, tulee muistaa: pienistä teoista muodostuu toimintatapoja ja toimintatavoista yrityskulttuuri. Sillä on merkitystä, vaivaudutko vastaamaan työkaverisi tervehdykseen vai kuljetko ohi katse maahan luotuna. Pyydätkö samaan ruokapöytään istumaan vai käännätkö selkäsi?

Varmistetaan jokainen omalta osaltamme, että tänä vuonna kesäduunibluesin sijaan avokonttoreissamme soi kepeämpi jazz.

Vinkkejä kesätyöntekijälle

• Tule ajoissa töihin.
• Tervehdi työkaveria.
• Toimi yhteistyössä.
• Suhtaudu kiinnostuksella uusiin asioihin.
• Kysy rohkeasti neuvoa, jos jokin askarruttaa.
• Virheitä ei tarvitse pelätä.

Näin vakuutat kesätyöntekijäsi

Jos työntekijän kuukausipalkka on yli 59,36 euroa ja hän on 17-67 -vuotias, sinun tulee huolehtia työntekijän vakuuttamisesta (TyEL). Palkkatiedot tulee ilmoittaa tulorekisteriin viiden päivän kuluessa palkan maksamisesta. Ilmoittaminen on helppoa, vaihtoehtoinasi ovat muun muassa PikaPalkka®-, Palkka.fi- tai SuoraTyö.fi-palvelut. Jos sinulla on jo TyEL-vakuutus, ilmoita myös kesä- ja muiden tilapäisten työntekijöittesi palkkatiedot samaan TyEL-vakuutukseen.

Heta Warto-Tillander
yhteyspäällikkö
Ilmarinen

Lue lisää kesätyöntekijän vakuuttamisesta
Vakuuta työntekijäsi Ilmarisessa

  • LimaoIdomb 14.2.2022 klo 23.28
    What is the best method for me? I am looking for the best method to be rich. This place is correct for This? Limao
    Vastaa kommenttiin
    • LimaoIdomb 3.3.2022 klo 19.18
      What is the best method for me? I am looking for the best method to be rich. This place is correct for This? Limao
      Vastaa kommenttiin
    • LimaoIdomb 1.4.2022 klo 02.00
      What is the best method for me? I am looking for the best method to be rich. This place is correct for This? Limao
      Vastaa kommenttiin
    • viperBew 24.5.2022 klo 11.20
      я гадюка. я жив в україні в маріополі зараз живу в польщі. де знайти роботу??? гадюка
      Vastaa kommenttiin
    • viperBew 2.6.2022 klo 00.54
      я гадюка. я жив в україні в маріополі зараз живу в польщі. де знайти роботу??? гадюка
      Vastaa kommenttiin
    • viperBew 19.8.2022 klo 08.24
      я гадюка. я жив в україні в маріополі зараз живу в польщі. де знайти роботу??? гадюка
      Vastaa kommenttiin
    • BadSantadiy 17.10.2022 klo 23.46
      hello there. What can i do for you hehe thanks
      Vastaa kommenttiin

Lisää uusi kommentti

0/4000
Viesti on pakollinen
Nimi on pakollinen
Sähköpostiosoite on pakollinen

Lisää aiheesta

Blogit 15.4.2024

Mistä puhutaan, kun keskustellaan eläkkeiden uudistamisesta ja leikkaamisesta?

Meiltä on viime aikoina kyselty, mitä hallituksen leikkauspuheet tarkoittavat. Lisäksi moni pohtii omalta kohdaltaan, pieneneekö oma eläke, pääseekö vielä osittaiselle vanhuuseläkkeelle tai tuleeko ensi vuonna indeksikorotusta. Kaikesta voi päätellä, että julkinen keskustelu on herättänyt huolta niin työelämässä yhä olevissa kuin eläkeläisissä.

Mistä puhutaan, kun keskustellaan eläkkeiden uudistamisesta ja leikkaamisesta?

Blogit 4.4.2024

Miten muokataan työtä konkarille sopivaksi?

Työuraa ei voi ainakaan koko matkalta painella maaliin asti täydellä vauhdilla ja itseään jatkuvasti ylittäen. Tulevaisuudessa on yhä tärkeämpää, että sovitamme ja muokkaamme työtä elämäntilanteeseen sopivaksi. Sekä työssä olevasta että työelämään tulevasta työvoimasta täytyy pitää hyvää huolta. Miten voisimme entistä paremmin huomioida työn vaatimusten lisäksi työntekijöiden perustarpeet, elämäntilanteen ja terveydentilan?

Miten muokataan työtä konkarille sopivaksi?

Blogit 20.3.2024

Monipuoliset mielenterveyspalvelut ehkäisevät ennenaikaista eläköitymistä

Käsittelemme Ilmarisessa viikoittain valtavan määrän ihmisten eläkehakemuksia ja olemme näin mukana ihmisten elämien dramaattisissakin käänteissä. Työkyvyttömyyseläkkeelle päätyminen on niin yksilön kuin yhteiskunnankin kannalta murheellinen tapahtuma. Yleisimpiä syitä työkyvyttömyyseläkkeelle ovat mielenterveyden häiriöt. Tuoreen väitöstutkimuksen perusteella mielenterveyspalveluiden kehittäminen monimuotoisemmiksi voisi estää ennenaikaista eläköitymistä.

Monipuoliset mielenterveyspalvelut ehkäisevät ennenaikaista eläköitymistä
Lisää ajankohtaisia artikkeleita