Työllisyysaste ja tulevaisuuden työpaikat

Kysymys eläkkeiden rahoituksesta nousee esiin usein. Viimeksi julkisuutta sai professori Bengt Holmströmin pohdinta eläkevarojen riittävyydestä ja siitä, onko Eläketurvakeskuksen laskelmissa käytetty eläkevarojen sijoitustuotto-olettama liian optimistinen. Kysymys on tietysti hyvä ja aiheellinen. Tulevista sijoitustuotoista ei kukaan voi antaa takuita. Eläketurvakeskuksen käyttämä oletus pitkän aikavälin keskimääräisestä 3,5 prosentin reaalituotosta vastaa kuitenkin viimeisen 20 vuoden keskituottoa.

Sijoitustuotot ovat toki tärkeitä suomalaisessa osittain rahastoidussa eläkejärjestelmässä. Niiden lisäksi myös työllisyyden kehityksellä on suuri merkitys. Tämä johtuu siitä, että rahastoinnista huolimatta eläkejärjestelmämme on suurelta osin jakojärjestelmä, jossa suuri osa eläkemenosta rahoitetaan suoraan kerättävistä maksuista. Siten eläkemaksujen tasoon vaikuttaa myös se, kuinka suuret eläkemenot ovat suhteessa palkkasummaan.

Tällä hetkellä yksityisellä työeläkesektorilla eläkemenot ovat noin 27 prosenttia palkkasummasta, ja väestön ikärakenteen muuttuessa tämä luku nousee vielä vuoteen 2030 mennessä. Eläkemenojen suhde palkkasummaan (ja samalla tarvittava työeläkemaksun taso) riippuu kuitenkin eläkeläisten lukumäärän lisäksi myös työllisyydestä ja palkkasummasta. Nykyiset laskelmat perustuvat oletukseen, että työllisyysaste (eli työssä olevien osuus 16-64 -vuotiaasta väestöstä) olisi 72 prosenttia, ja että työikäisen väestön määrä kehittyisi Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan. Tällä hetkellä työllisyysaste on noin 70 prosenttia.

Nämä oletukset eivät kuitenkaan ole kiveen hakattuja ennusteita tulevasta kehityksestä. Varsinkin pitkän aikavälin kehityskulkuihin voidaan vaikuttaa. Lähiympäristössämme on paljon esimerkkejä talouksista, joissa on onnistuttu saavuttamaan selvästi korkeampia työllisyysasteita. Tällaisia maita ovat meille kulttuuriltaan ja talouden rakenteeltaan hyvin läheiset Islanti, Norja, Tanska, Ruotsi ja Saksa.

On vaikea nähdä syytä siihen, miksi Suomi ei koskaan voisi päästä samoihin lukuihin näiden naapurimaiden kanssa. Emme ole mitenkään näitä naapureita huonompia eikä sijaintimme ole yhtään heikompi kuin Islannilla tai Norjalla. Tästä todistaa sekin, että naapurimaita lähempiä esimerkkejä korkeasta työllisyysasteesta löytyy maakuntatason vertailuista. Pohjoismaisia työllisyysasteita on jo tällä hetkellä Ahvenanmaalla, Uudellamaalla ja Pohjanmaalla. Suomalainen verotus, sosiaaliturva tai työmarkkinajärjestelmä eivät siten estä korkean työllisyyden toteutumista ainakaan kaikilla alueilla.

Korkean työllisyysasteen esteitä näyttävät siten Suomessa olevan toisaalta sitkeät alueelliset erot ja toisaalta ajoittaiset syvät taantumat, jotka ovat heikentäneet kaikkien alueiden työllisyyttä. Tässä suhteessa tuhoisin oli tietysti 1990-luvun alun lama, jonka seurauksena työllisten määrä supistui yli 400 000:lla.

Alueellisten erojen merkitys pienenee vähitellen, kun väestö keskittyy entistä enemmän kasvukeskuksiin. Korkean työllisyysasteen edellytyksiä voidaan parantaa tukemalla työvoiman liikkuvuutta. Tämä edellyttää riittävää asuntotarjontaa kasvukeskuksissa. Toinen keino on laajentaa työssäkäyntialueita parantamalla liikenneyhteyksiä.

Suhdannekehityksen osalta voimme lähinnä toivoa, että Euroopan keskuspankki onnistuu välttämään uuden taantuman ja kotimainen talouspolitiikka pystyy vakauttamaan suhdanteita ja tukemaan kasvun edellytyksiä. Ulkoisilla tekijöillä on suuri vaikutus talouden kehitykseen ja osa työllisyyden vaihteluista selittyy maailmanmarkkinoiden heilahduksilla.

Jaakko Kiander
Johtaja, talous ja hallinto
Ilmarinen