Blogit

Voiko Suomen taloutta elvyttää?

Suomen talous on kituuttanut jo kuusi vuotta tilassa, jota voi luonnehtia historian pisimmäksi taantumaksi. Talous ei ole romahtanut ja useimpien elämä on jatkunut kuten ennenkin, mutta kokonaistuotannon kehitys on polkenut jo pitkään paikallaan. Bruttokansantuotteemme on suurin piirtein vuoden 2006 tasolla, mikä tarkoittaa lähes kymmenen vuoden nollakasvua. Työllisyystilanne on pysynyt kohtalaisen hyvänä lähinnä sen vuoksi, että matala korkotaso on tukenut velallisia ja valtio on omalla lainanotollaan paikannut verotulojen heikkoa kehitystä. Tuloksena on kuitenkin ollut julkisen velan voimakas kasvu.

Jatkuvaan valtion velan kasvuun perustuva taloudenpito ei ole kuitenkaan kestävää. Siksi yhä useammat ovat alkaneet pohtia keinoja talouskasvun käynnistämiseksi uudelleen. Myös ideoita talouden elvyttämiseksi kaivataan.

Suomi on osa euroaluetta
Suomi ei tietenkään ole ongelmineen yksin. Melkein kaikki euroalueen taloudet ovat juuttuneet modernin historian pisimmäksi osoittautuneeseen taantumaan. Suomi on monessa suhteessa jopa keskimääräistä parempi euromaa, mutta viiteryhmästä poikkeaminen on vaikeaa. Yhteinen rahapolitiikka määrittää korot ja valuuttakurssin ja myös kansallista finanssipolitiikkaa on ryhdytty ohjaamaan Brysselistä käsin entistä tiukemmin.

Euroalueen kriisin pitkittyminen johtuu puolestaan eurooppalaisen makrotalouspolitiikan epäonnistumisista. Tämä tulee hyvin näkyviin kun vertaa euroalueen tunnuslukuja Yhdysvaltoihin, missä talous on kasvanut keskeytyksettä jo viisi vuotta ja työttömyys on palaamassa normaalina pidettävälle tasolle. Yhdysvalloissa velkakriisi hoidettiin nopeasti, kun taas Euroopassa yksityisen sektorin velkakriisi ja pankkien huono tilanne jarruttavat edelleen investointeja. Tämä estää kokonaiskysynnän kasvun, minkä seurauksena on deflaatio, mikä puolestaan pitkittää velkakriisiä.

Onko Suomella liikkumavaraa?
Mitä sitten Suomessa voitaisiin tehdä tilanteessa, jossa kansallisen talouspolitiikan liikkumavara on vähäinen?

Suomen talouden ongelmia ovat Euroopan heikosta kehityksestä johtuva vientimarkkinoiden heikkous, kansallisista tekijöistä johtuva kilpailukyvyn heikkous ja näistä kahdesta ilmiöstä seuraava kokonaiskysynnän – erityisesti investointien – heikko taso.

On selvää, että suomalaisten yritysten ja suomalaisen työn kilpailukykyä on parannettava. Muutos tapahtuu hitaasti ja vaatii pitkäjänteistä toimintaa ja sitoutumista tiukkaan kustannuskuriin. Kokonaiskysynnän kasvattamiseksi julkinen sektori ei voi juurikaan käyttää omia rahojaan, mutta sen sijaan valtio muilla toimilla yksityisrahoitteisia investointeja voitaisiin edelleen rohkaista.

Ulkomaisia investointeja Suomeen voitaisiin houkutella aktiivisesti ja markkinointihenkisesti. Teollisuuden ja kaupan investointeja voitaisiin edistää virtaviivaistamalla lupamenettelyjä ja tarjoamalla esimerkiksi takauksia. Yritysten kasvua voitaisiin edistää myös kehittämällä pääomamarkkinoita ja kasvuyritysten rahoitusta.

Asunto- ja korjausrakentamisen vauhdittamiseen valtio voi tarjota täytetakauksia ja korkotukia. Eläkeyhtiöiden asuntosijoituksia voitaisiin rohkaista pidentämällä määräaikaisen velkarahoituksen sallivan lain voimassaoloaikaa. Oma vaikutuksensa rakentamiseen on myös kuntien kaavoituksella. Esimerkiksi Helsingissä tulisi suhtautua ennakkoluulottomammin vanhojen teollisuus- ja liikerakennusten muuttamiseen asunnoiksi.

Poikkeuksellisen matala korkotaso perustelee myös julkisten väylähankkeiden aikaistamista. Komission ehdottamaan investointiohjelmaan liitetyt hankkeet pitäisi voida irrottaa alijäämä- ja velkarajoitteista. Lisäksi olisi avoimin silmin arvioitava yksityisen sijoitusrahan hyödyntämistä tällaisissa hankkeissa.

Jaakko Kiander
johtaja, talous ja eläkepolitiikka
Ilmarinen

Lisää uusi kommentti

0/4000
Viesti on pakollinen
Nimi on pakollinen
Sähköpostiosoite on pakollinen

Lisää aiheesta

Blogit 15.4.2024

Mistä puhutaan, kun keskustellaan eläkkeiden uudistamisesta ja leikkaamisesta?

Meiltä on viime aikoina kyselty, mitä hallituksen leikkauspuheet tarkoittavat. Lisäksi moni pohtii omalta kohdaltaan, pieneneekö oma eläke, pääseekö vielä osittaiselle vanhuuseläkkeelle tai tuleeko ensi vuonna indeksikorotusta. Kaikesta voi päätellä, että julkinen keskustelu on herättänyt huolta niin työelämässä yhä olevissa kuin eläkeläisissä.

Mistä puhutaan, kun keskustellaan eläkkeiden uudistamisesta ja leikkaamisesta?

Blogit 4.4.2024

Miten muokataan työtä konkarille sopivaksi?

Työuraa ei voi ainakaan koko matkalta painella maaliin asti täydellä vauhdilla ja itseään jatkuvasti ylittäen. Tulevaisuudessa on yhä tärkeämpää, että sovitamme ja muokkaamme työtä elämäntilanteeseen sopivaksi. Sekä työssä olevasta että työelämään tulevasta työvoimasta täytyy pitää hyvää huolta. Miten voisimme entistä paremmin huomioida työn vaatimusten lisäksi työntekijöiden perustarpeet, elämäntilanteen ja terveydentilan?

Miten muokataan työtä konkarille sopivaksi?

Blogit 20.3.2024

Monipuoliset mielenterveyspalvelut ehkäisevät ennenaikaista eläköitymistä

Käsittelemme Ilmarisessa viikoittain valtavan määrän ihmisten eläkehakemuksia ja olemme näin mukana ihmisten elämien dramaattisissakin käänteissä. Työkyvyttömyyseläkkeelle päätyminen on niin yksilön kuin yhteiskunnankin kannalta murheellinen tapahtuma. Yleisimpiä syitä työkyvyttömyyseläkkeelle ovat mielenterveyden häiriöt. Tuoreen väitöstutkimuksen perusteella mielenterveyspalveluiden kehittäminen monimuotoisemmiksi voisi estää ennenaikaista eläköitymistä.

Monipuoliset mielenterveyspalvelut ehkäisevät ennenaikaista eläköitymistä
Lisää ajankohtaisia artikkeleita