Voiko Suomen taloutta elvyttää?

Suomen talous on kituuttanut jo kuusi vuotta tilassa, jota voi luonnehtia historian pisimmäksi taantumaksi. Talous ei ole romahtanut ja useimpien elämä on jatkunut kuten ennenkin, mutta kokonaistuotannon kehitys on polkenut jo pitkään paikallaan. Bruttokansantuotteemme on suurin piirtein vuoden 2006 tasolla, mikä tarkoittaa lähes kymmenen vuoden nollakasvua. Työllisyystilanne on pysynyt kohtalaisen hyvänä lähinnä sen vuoksi, että matala korkotaso on tukenut velallisia ja valtio on omalla lainanotollaan paikannut verotulojen heikkoa kehitystä. Tuloksena on kuitenkin ollut julkisen velan voimakas kasvu.

Jatkuvaan valtion velan kasvuun perustuva taloudenpito ei ole kuitenkaan kestävää. Siksi yhä useammat ovat alkaneet pohtia keinoja talouskasvun käynnistämiseksi uudelleen. Myös ideoita talouden elvyttämiseksi kaivataan.

Suomi on osa euroaluetta
Suomi ei tietenkään ole ongelmineen yksin. Melkein kaikki euroalueen taloudet ovat juuttuneet modernin historian pisimmäksi osoittautuneeseen taantumaan. Suomi on monessa suhteessa jopa keskimääräistä parempi euromaa, mutta viiteryhmästä poikkeaminen on vaikeaa. Yhteinen rahapolitiikka määrittää korot ja valuuttakurssin ja myös kansallista finanssipolitiikkaa on ryhdytty ohjaamaan Brysselistä käsin entistä tiukemmin.

Euroalueen kriisin pitkittyminen johtuu puolestaan eurooppalaisen makrotalouspolitiikan epäonnistumisista. Tämä tulee hyvin näkyviin kun vertaa euroalueen tunnuslukuja Yhdysvaltoihin, missä talous on kasvanut keskeytyksettä jo viisi vuotta ja työttömyys on palaamassa normaalina pidettävälle tasolle. Yhdysvalloissa velkakriisi hoidettiin nopeasti, kun taas Euroopassa yksityisen sektorin velkakriisi ja pankkien huono tilanne jarruttavat edelleen investointeja. Tämä estää kokonaiskysynnän kasvun, minkä seurauksena on deflaatio, mikä puolestaan pitkittää velkakriisiä.

Onko Suomella liikkumavaraa?
Mitä sitten Suomessa voitaisiin tehdä tilanteessa, jossa kansallisen talouspolitiikan liikkumavara on vähäinen?

Suomen talouden ongelmia ovat Euroopan heikosta kehityksestä johtuva vientimarkkinoiden heikkous, kansallisista tekijöistä johtuva kilpailukyvyn heikkous ja näistä kahdesta ilmiöstä seuraava kokonaiskysynnän – erityisesti investointien – heikko taso.

On selvää, että suomalaisten yritysten ja suomalaisen työn kilpailukykyä on parannettava. Muutos tapahtuu hitaasti ja vaatii pitkäjänteistä toimintaa ja sitoutumista tiukkaan kustannuskuriin. Kokonaiskysynnän kasvattamiseksi julkinen sektori ei voi juurikaan käyttää omia rahojaan, mutta sen sijaan valtio muilla toimilla yksityisrahoitteisia investointeja voitaisiin edelleen rohkaista.

Ulkomaisia investointeja Suomeen voitaisiin houkutella aktiivisesti ja markkinointihenkisesti. Teollisuuden ja kaupan investointeja voitaisiin edistää virtaviivaistamalla lupamenettelyjä ja tarjoamalla esimerkiksi takauksia. Yritysten kasvua voitaisiin edistää myös kehittämällä pääomamarkkinoita ja kasvuyritysten rahoitusta.

Asunto- ja korjausrakentamisen vauhdittamiseen valtio voi tarjota täytetakauksia ja korkotukia. Eläkeyhtiöiden asuntosijoituksia voitaisiin rohkaista pidentämällä määräaikaisen velkarahoituksen sallivan lain voimassaoloaikaa. Oma vaikutuksensa rakentamiseen on myös kuntien kaavoituksella. Esimerkiksi Helsingissä tulisi suhtautua ennakkoluulottomammin vanhojen teollisuus- ja liikerakennusten muuttamiseen asunnoiksi.

Poikkeuksellisen matala korkotaso perustelee myös julkisten väylähankkeiden aikaistamista. Komission ehdottamaan investointiohjelmaan liitetyt hankkeet pitäisi voida irrottaa alijäämä- ja velkarajoitteista. Lisäksi olisi avoimin silmin arvioitava yksityisen sijoitusrahan hyödyntämistä tällaisissa hankkeissa.

Jaakko Kiander
johtaja, talous ja eläkepolitiikka
Ilmarinen