• Yksi työkyky, monta tulkintaa


    Onko ihminen aina työkykyinen, jos hänellä ei ole todettu toimintakykyä alentavaa sairautta?

    Olemme Ilmarisessa mukana arvioimassa, edistämässä ja ennakoimassa sitä, miten työntekijöiden toimintakyky riittää selviytymään työssä. Tavoitteena on ehkäistä työkyvyttömyyttä, joka yksilötasolla tarkoittaa syrjäytymistä työelämästä ja toimeentulon heikentymistä. Työpaikalla työkyvyttömyys johtaa osaavan työntekijän menettämiseen ja tekijäpulaan. Yhteiskunnassa työkyvyttömyys näkyy työvoiman pienentymisenä ja lisääntyneinä kustannuksina.  

    Suomessa puhumme sujuvasti työkyvystä. Termi on vakiintunut arkeemme lainsäädäntöä myöten. Työkykyä alettiin ylläpitää 90-luvulla siihen suunnatulla tyky-toiminnalla, jossa työnantajan lisäksi myös työterveyshuollolla on merkittävä tehtävä. Voisi oikeastaan puhua kotimaisesta innovaatiosta. Vaikka työkyky-käsite on jo levinnyt maailmalle, sen juuret ovat hyvin vahvasti edelleen Suomessa.

    Yksi vai useita tulkintoja?

    Tällä ”rakkaalla lapsella” on vain yksi nimi, mutta monta tulkintaa riippuen siitä, kuka työkyvystä puhuu ja mikä on tavoite. Työkykyä positiivisena ilmiönä on hankalampi määritellä kuin sen puutetta eli työkyvyttömyyttä. Usein tulee vaikutelma, että ihminen on aina työkykyinen, jos hänellä ei ole todettu lääketieteellisesti määriteltyä, toimintakykyä alentavaa sairautta.

    Vaikka työkyvyttömyysetuisuuksiemme kriteerien näkökulmasta näin onkin, työkykyä alentavia ristiriitoja työn vaatimusten ja yksilön edellytysten välillä voi olla ilman sairauttakin. Tasapaino horjuu, jos osaaminen ei vastaa vaatimuksia, resurssit eivät vastaa työmäärää tai odotukset eivät täyty työn mielekkyyden osalta. Toisaalta näissä asioissa tasapaino on mahdollista saavuttaa, vaikka sairaus alentaisikin toimintakykyä.

    Tasapaino on kielikuvana mukavan konkreettinen, mutta käytännössä kaukana siitä. Työn ja elämän muutoksissa tasapainoa voi olla mahdoton säilyttää, joten tarvitaan muitakin tapoja jäsentää työkykyä ja työkyvyttömyyttä. Saavutettavan olotilan sijaan työkyky voidaan nähdä prosessina, joka ilmenee mahdollisuuksina jatkaa työssä menestyksellisesti ja palata sinne turvallisesti sairaudesta huolimatta. Tätä prosessia voidaan tukea tunnistamalla sekä sen esteet että mahdollistajat.

    Työpaikkojen näkökulmasta työkyvyllä ei välttämättä ole mitään tekemistä sairauksien kanssa. Keskeistä on se, miten työntekijä suoriutuu työstään, jossa haasteet liittyvät usein työn organisointiin, ammatilliseen osaamiseen, yhteistyöhön ja työvälineisiin. Tästä näkökulmasta työkyvyn edistäminen tarkoittaa koko työpaikalla yhdessä tehtävän työn kehittämistä kohti parempaa tulosta. Sairauksista huolimatta työtekijä voi olla tuottava ja työhönsä sitoutunut. 

    Työkyky vai työllistymiskyky?

    Sosiaaliturvassamme on tukiverkostoja erilaisille elämänkriiseille. Ongelmilla on tapana kasaantua, jolloin haasteeksi tulee määritellä, mistä näkökulmasta työkyky ensisijaisesti on alentunut. Jos kyse on sopivan työn puutteesta, toimenpiteiden tulee olla täysin erilaisia kuin silloin, jos kyse on pelkästään sairauden alentamasta työkyvystä. Molempien ollessa kyseessä samanaikaisesti ratkaisu voi löytyä työeläkeyhtiön tai Kelan ammatillisesta kuntoutuksesta ja työvoimahallinnon toimenpiteistä. 

    Lopuksi, ketään ei saa tuomita työkyvyttömäksi, jos pääasiallinen ongelma ei ole yksilön, vaan työmarkkinoiden alentunut toimintakyky. Siksi pyrimme Ilmarisessa vaikuttamaan suomalaiseen työelämään niin, että kaikenlaiselle työkyvylle olisi tilaa. Siinä on kaksi haastetta: Meidän tulee välttää työkykyongelmien liiallista lääketieteellistämistä ja toisaalta yksilöllistämistä. Molemmat ovat liian ahtaita selityksiä, jotka jättävät huomiotta monia toimivia ratkaisuja työurien pidentämiseen ja työllisyysasteen nostoon. 

    Kari-Pekka Martimo, LT, dos.
    Työterv.huollon ja työlääket. erik.lääk.
    Johtaja, työkykyriskien ennakointi ja tutkimus
    @kp_martimo


    Lue lisää

     


    5 kommenttia

    arvi parvinen

    Hyvä KP! Jos katsotaan tulevaisuuteen ja opitaan menneesta, niin näkisin kaksi tärkeää ongelmaa jotka ovat "ontuvasti" ratkaistuja, ja joiden onelmat ovat nyt ja tulevassa lisääntymässä. 1. jatkossa tullaan toimeen vain lisäämällä ja/tai ylläpitämällä kaikkien työssäolevien osaamista ja siten luomalla osaamista myös tulevaisuudessa kohdattaviin ongelmiin. 2. Nykyinen kuntoutus ei voi vastata tulevaisuuden tarpeisiin, koska kuntoutttajilla ja kuntoutuslaitoksilla ei ole päivittynytt osaamista tai tieto nykyajan saatikka tietoa nykyisten yritystenja etenkin niiden tulevaisuudessa edellytetyista osaamisista. 3. Eo. osaamiset ovat sitten myös nykyisees työnvälityksessä täysin hukassa, ja työnvälitys tarjoaa hakijoille vain ns" entisajan " työpaikkoja!

    Harri Markkula

    Työkyky on samalla sekä yksinkertainen että kovastikin monimutkainen asia. Kun asiaa ensin yksinkertaistetaan, sitten vähän vielä yksinkertaistetaan ja edelleen yksinkertaistetaan, päädytään siihen, että työkykyisyyden määrittää työnantaja. Jos työnantaja on tyytyväinen ja valmis maksamaan työntekijälle palkkaa, on kaikki kunnossa. Täysin riippumatta siitä millainen työntekijän terveydentila on. Kun taas työnantaja kyllästyy tilanteeseen ja esittää, että kulut ovat karanneet tuottavuudesta, ollaan ongelmissa. Jälleen työntekijän terveydentilasta täysin riippumatta. Eläkevakuutusjärjestelmää kiinnostaa tietty osa työkyvyttömyydestä, eli sairaudesta johtuva työkyvyttömyys.

    Tomppa

    Alku kertoo paljon kirjoittajan osaamisesta ja tavoitteista kirjoituksessa. Se on tieteellisesti hölynpölyä. "Työpaikalla työkyvyttömyys johtaa osaavan työntekijän menettämiseen ja tekijäpulaan." Tekijäpula tulee kyseeseen vain, jos tilalle ei löydy uutta työntekijää. Myöskään kaikki työkyvyttömät eivät ole osaavia vaan työnantaja on iloinen päästessään heistä eroon. "Yhteiskunnassa työkyvyttömyys näkyy työvoiman pienentymisenä ja lisääntyneinä kustannuksina." Työvoima ei tosiasiallisesti pienene, jos työkyvyttömän tilalle saadaan toinen työntekijä. Työttömyysluvut laajasti todentaa tämän. Työkyvyttömän terveydenhuolto on niin heikkoa, että se ei lisää kustannuksia. Muutenkin tohtorilta surkeaa mutu-kirjoitusta. Esim. "prosessia voidaan tukea tunnistamalla sekä sen esteet että mahdollistajat." on ilman avaamista merkityksetön. Tai "Sosiaaliturvassamme on tukiverkostoja erilaisille elämänkriiseille." kun vastaus on mielialalääkkeet jotka on jo aikoja sitten todettu aiheuttavan enemmän haittaa kuin hyötyä muille kuin vakavasti sairaille. Kirjoituksessa ei missään mainita lääkäreiden osaamisen kehittämistä ja sen päivittämistä, vaikka se olisi kaikista edullisin ja hyödyllisin keino työkyvyttömyyden estämisessä.

    Harri Markkula

    Mielenkiintoista ja pohtimisen arvoista kommentointia. Työkyvyttömyyden kustannuksia kannattaa miettiä siitä lähtökohdasta, että ellei ihminen elä omalla työllään, hän elää jonkun muun työllä. Eli aiheuttaa muiden tekemmään työhön kohdistuvaa lisäkustannusta. Tämä koskee toki muitakin kuin vain sairauden takia työstä poissaolemista. Samalla tavalla terve työtön ihminen kuluttaa muiden työllä ansaittua rahaa työttömyysturvajärjestelmän kautta. Ellei pyörä vedä, se jarruttaa. Näin sanottiin eräässä mainoksessa vuosikymmeniä sitten. Jos työntekijä sairastuu ja päätyy edelleen työkyvyttömyyseläkkeelle, syntyy tästä kustannusta niin työnantajalle kuin työntekijällekin eläkevakuutusmaksujen nousun myötä. Tätä kustannusta ei poista se, että eläköityvän tilalle löytyy uusi terve työntekijä.

    Lisää kommentti