• Ilmarinen valittiin mukaan kansainväliseen huippujoukkoon


    Tänään meillä on ollut syytä juhlia. Kansainvälinen, YK:n aloitteesta syntynyt sijoittajayhteistyö Principles for Responsible Investment (PRI) valitsi Ilmarisen mukaan esimerkillisten sijoittajien joukkoon, PRI Leaders’ Group -listalle. Lista nostaa esiin tänä vuonna erityisesti ilmastotoimiin liittyvän avoimen raportoinnin.

    PRI on suurin kansainvälinen vastuullisen sijoittamisen yhteistyöorganisaatio, jonka jäsenet sitoutuvat toimimaan vastuullisesti eli huomioimaan laajasti erilaisia vastuullisuusnäkökulmia sijoitustoiminnassaan. Ilmarinen sitoutui siihen jo vuonna 2006 eli perustamisvuonna. Näihin periaatteisiin sitoutuneet toimijat raportoivat vuosittain siitä, miten vastuullinen sijoittaminen toteutuu heidän toiminnassaan.

    PRI valitsee esimerkilliset toimijat vuosittain vaihtuvalla teemalla. Vuoden 2019 valinnan teema oli sijoittajan ilmastotoimiin liittyvä raportointi ja valintaan vaikuttivat muun muassa merkittävät ilmastotavoitteet, johdon tuki ilmastotoimille ja ilmastoriskien huomioiminen sijoitustoiminnassa. Hyvän ilmastotoimia kuvaavaan raportoinnin lisäksi mukaan valituilla pitää olla myös korkea suoriutumistaso vastuullisuuden huomioimisesta sijoitustoiminnassa.

    Me olemme läpäisseet PRI:n seulan ja päässeet mukaan PRI:n julkaisuun, jossa listataan esimerkilliset toimijat! Meidän ja muiden ryhmään valittujen toimijoiden käytäntöjen perusteella on luotu kuvaus ilmastotoimiin liittyvistä parhaista esimerkeistä. Voit tutustua näihin esimerkkeihin PRI:n sivuilla.

    Nouseminen PRI Leaders’ Groupiin muistuttaa, että ponnistukset raportoinnin eteen kannattavat. Raportointi ei nimittäin synny itsestään, vaan vaatii runsaasti aikaa ja vaivaa. Teemme työtämme kuitenkin ilolla, sillä tiedämme sillä olevan vaikutusta. Haluamme kertoa toiminnastamme läpinäkyvästi.

    Raportointi auttaa kehittämään toimintaa

    PRI-tyyppinen raportointi auttaa meitä kehittymään edelleen ja tunnistamaan mahdollisia puutteita. Nämä ovat tärkeitä näkökulmia, sillä vastuullisen sijoittamisen käytännöt kehittyvät jatkuvasti. Haluamme omalta osaltamme olla mukana viemässä kehitystä eteenpäin.

    Raportointi on meille mahdollisuus kertoa siitä, millaisia asioita teemme. Kun raportointi on mahdollisimman avointa, meillä on mahdollista käydä keskustelua muiden sijoittajien ja sidosryhmiemme kanssa siitä, mitkä asiat ovat keskeisiä ja mihin pitäisi kiinnittää eniten huomiota.

    Haluamme  osaltamme auttaa muita alan toimijoita vastuullisen sijoittamisen tekemisessä ja esimerkiksi nyt PRI:n Leaders´ Groupissa voimme olla muiden mukana luomassa esimerkkiä ilmastotoimiin liittyvän raportoinnin osalta. Sijoittajat saavat aikaan todellista muutosta sijoituskohteissaan sitä enemmän, mitä useampi sisällyttää vastuullisuusnäkökulmat osaksi toimintaansa.

    Karoliina Lindroos, Ilmarisen vastuullisen sijoittamisen päällikkö ja Niina Arkko, Ilmarisen vastuullisen sijoittamisen asiantuntija

    Lue lisää: 

     

     


    0 kommenttia

    Lisää kommentti