Katja Atsar

Asiantuntija, koulutukset ja koulutusohjelmat

Katja Atsar työskentelee Ilmarisessa työkykyjohtamisen asiantuntijana. Hän on kiinnostunut erityisesti kyseenalaistamisesta, suomalaisten käyttämättömän potentiaalin hyödyntämisestä ja paremmasta työelämästä.

 

Blogit 9.1.2024

Ongelma on ongelma, vaikka miten vääntäisi – Ratkaisuksi löytyy yksi konsti

Tosiasioiden kohtaaminen on meidän velvollisuutemme. Tämä koskee mielestäni meitä ihmisiä lajina maapallolla sekä kansalaisina, mutta yhtä lailla myös työntekijöinä. Liian monet kuitenkin pähkivät hankalien asioiden äärellä aivan yksin. Vuonna 2024 soisin jokaiselle esihenkilölle jonkun luottohenkilön, jonka kanssa voi keskustella johtamiseen liittyvistä ongelmista.

Lue artikkeli

Blogit 21.8.2023

Varhainen tuki ei toimi ja miten se voisikaan?

Suurimmassa osassa yrityksistä varhainen tuki ei toimi. Kyse ei ole siitä, ettemme jakaisi yhteisesti asian tärkeyttä: varhaisella tuella voimme ehkäistä työssä uupumista, töiden sujumattomuutta, sairauslomia, urajumeja ja työkyvyttömyyseläkkeitä. Näiden asioiden käsittely ei vain kuulu kovin kivoihin työtehtäviin, joten niitä vältellään. Lisäksi meille suomalaisille on ollut tyypillistä välittää muista ihmisistä siten, että olemme kohteliaasti katsoneet poispäin ja antaneet tilaa, kun toisella on ollut hankaluuksia tai ongelmia.

Lue artikkeli

Blogit 11.4.2023

Kun lapsi sairastuu, koko perheen työkyky järkkyy

Työkyvyllä on monia eri määritelmiä, joista tässä tulee yksi. Työkyky on jotain, joka vaatii keskeytyksettömiä yöunia, sitä ettei ole jatkuva huoli tai jopa kauhu ja sitä että perspektiivi on kauempana kuin maksimissaan yhden tai kahden päivän päässä. Työkyvylle on hyväksi, että omasta tilanteestaan voisi avautua jollekin ja olisi ihmisiä, jotka olisivat kokeneet saman tai eläisivät samaan aikaan samanlaista tilannetta.

Lue artikkeli

Blogit 9.2.2023

”Saan paremmin tehtyä hommat, kun työkaverit eivät ole keskeyttämässä”

Miten pitäisi johtaa porukkaa, joilla kaikilla on omia yksilöllisiä erityistarpeita, joihin yrityksen tulisi taipua, jotta työntekijät olisivat tyytyväisiä? Yhtä aikaa yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen on määritelty yrityksen keskeisiksi menestystekijöiksi ja kaikkia tulisi kohdella yhdenmukaisesti. Ja kuitenkin kaikista työntekijöistä haluttaisiin pitää kiinni.

Lue artikkeli

Blogit 1.4.2022

Mistä merkityksellisyyttä työhön, kun sota pistää tärkeysjärjestyksen uusiksi?

Kun ensin korona ja sitten Venäjän hyökkäys Ukrainaan laittoi ilmat pihalle, on päässä pyörinyt ajatus siitä, mitä järkeä omassa työssä on? Omat murheet ja vaivat eivät olekaan enää ajattelun keskiössä, ei tärkeitä, eikä vakavia. Yhtäkkiä uusista asioista tuli merkityksellisiä, aikaisemmin merkityksellisistä asioista merkityksettömiä. Tärkeysjärjestys on ollut pakko tarkastella uudelleen.

Lue artikkeli

Blogit 25.1.2022

Venyykö pomon spagaatti vielä ja onko lasi puoliksi tyhjä?

Vuosi 2020 oli esihenkilöille hankala. Venymistä vaadittiin ja tuli kasoittain uusia tehtäviä entisten vaatimusten päälle. Vuoden päätteeksi totesin, että moni esihenkilö tuntui olevan kovin väsynyt ja vailla tukea. Kevät 2021 tuntui olevan edelleen raskas, mutta kesän koittaessa ja koronan hellittäessä lisääntyi puhe normaaliin palaamisesta ja joku totesi, että vihdoin voisi alkaa itse höllätä. Kuten tiedämme, paluu normaaliin peruttiin myöhemmin.

Lue artikkeli

Blogit 9.12.2021

Tuttu helvetti vai tuntematon taivas?

Työ sinänsä ei ollut työtä kummempaa ja hetkittäin työkavereiden kanssa oli jopa mukavaa. Silti pääsääntöisesti oma työ tuntui samalta kuin täillä tervassa, ja aamuisin ei olisi millään jaksanut aloittaa uutta työpäivää. Motivaatio työhön oli lähes kokonaan kadonnut. Niitä hetkiä, jotka tekivät työssä käynnistä mukavaa, oli viimeisen neljän vuoden aikana ollut todella harvassa.

Lue artikkeli

Blogit 10.6.2021

Mitä jos lehmät lentäisivät ja kaikki tekisivät mielekkäitä töitä?

Mitä jos robotit ja tekoäly avustavat kaikista työkykyisiä? Mitä jos terveystoimijat ja eläkeyhtiöt yhdistyisivät? Tai mitä jos hyvinvointi ja työkyky onkin jatkossa vain yksilön asia ja vastuu? Entä jos nykyinen työsuhdemalli poistuisi ja kaikki olisivat yrittäjiä?

Lue artikkeli

Blogit 3.5.2021

Exit koronasta -suunnitelma työpaikoille – oikeastiko?

Viime viikkojen päivän ilahduttavin hetki on ollut noin kello 11.35, jolloin THL on julkistanut uudet koronaluvut. Ne ovat olleet laskusuunnassa ja yrityksissä on ruvettu entistä rohkeammin keskustelemaan etätyöläisten toimistoille paluusta.

Lue artikkeli
Näytetään 9/27
Näytä lisää