Blogit

Kreikan ”ei”: Hyppy tuntemattomaan

Ei-äänten yllättävän suuri ja selkeä voitto tarkoittaa käytännössä sitä, että spekulaatio Kreikan euroerosta tulee lisääntymään. Erosta, jota mikään maa ei koskaan aiemmin ole toteuttanut – eikä kenelläkään tunnu olevan selkeää käsitystä siitä, miten se käytännössä tapahtuu.

Euroskeptisimmille äänestystulos antaa lisää vettä myllyyn koko valuuttaunionin järkevyyden ja kestävyyden kyseenalaistamisessa.

Kaikki tämä tuo poliittista epävarmuutta markkinoille ja sitä kautta tarkoittaa viikkojen, ellei jopa kuukausien, lisääntyvää hintaheiluntaa.

Kreikan kansantalous sinänsä on alle kaksi prosenttia euroalueen bruttokansantuotteesta, ja suurin osa Kreikan lainoista on julkisten instituutioiden, kuten Kansainvälisen valuuttarahaston eli IMF:n ja Euroopan keskuspankin, hallussa eikä esim. Euroopan pankkijärjestelmän sisällä kuten tilanne oli vielä 3 – 4 vuotta sitten. Näiltä osin tilanne on siis parantunut merkittävästi ja samalla kriisin todellinen tartunta- ja leviämisvaara muihin euroalueen maihin tai koko pankkijärjestelmään kohtalaisen pieni.

Euroopan keskuspankki tulee kuitenkin seuraamaan viimeksi mainittua tarkasti, sillä ”taudin” leviämisen estäminen on sille ensisijainen kiinnostuksen kohde verrattuna esim. yksittäisen, Euroopan mittakaavassa pienen kansantalouden oirehtimiseen.

Edessä pitkä kädenvääntö

Äänestystulos antaa vahvan sisäpoliittisen mandaatin pääministeri Alexis Tsiprasille. Se myös tekee hänelle käytännössä mahdottomaksi hyväksyä mitään lainasopimusta, joka on ehdoiltaan kreikkalaisille huonompi verrattuna ehdotukseen, joka vielä viime viikonloppuna oli pöydällä.

Tilannetta monimutkaistaa lisäksi se, että vaikka äänestystuloksen kautta kreikkalaiset haluavat parannuksen lainaehtoihin, haluaa mielipidetiedustelujen mukaan suurin osa heistä kuitenkin edelleen kuulua euroon ja olla kiinteä osa Eurooppaa.

Neuvottelupöydän toisella puolella puolestaan vallitsee totaalinen luottamuspula Tsiprasiin neuvottelukumppanina ja on vaikea nähdä, että lainaehtoihin olisi tulossa lainanantajien puolelta helpotuksia. Kun lisäksi kokonaan uuden lainapaketin aikaansaaminen edellyttää useamman jäsenmaan parlamentin erillishyväksynnän, on edessämme lyhyimmilläänkin viikkojen poliittinen kädenvääntö, jonka etenemistä tiedostusvälineet ja markkinaosapuolet jo totutun kesäperinteen mukaisesti kiinnostuneina seuraavat.

Kreikka käynnisti markkinoiden lumipalloefektin

Globaalin sijoittajan näkökulmasta kyseessä on kuitenkin poliittinen, ei taloudellinen kriisi. Viime viikon ja tämän aamun markkinaliikkeet vahvistavat tämän: euron kurssi dollaria vastaan on pysynyt lähes ennallaan eikä esimerkiksi Italian ja Espanjan valtionlainojen korkotasossa ole tapahtunut niin isoa nousua, että EKP olisi tilanteeseen puuttunut.

Euroopan osakemarkkina on reagoinut tilanteeseen voimakkaimmin, mutta on edelleen yli 10 prosenttia korkeammalla alkuvuoteen verrattuna. On siis mahdotonta sanoa kuinka paljon viimeisen viikon kurssilaskussa on Kreikan vaikutusta ja kuinka paljon alkuvuoden voittojen kotiutusta tai esim. Kiina-epävarmuutta.

Kiistatonta on vain se, että Kreikan kansanäänestys sysäsi lumipallon liikkeelle.

Viikonlopun äänestyksen jäljiltä tiedämme siis vain sen, että emme edelleenkään tiedä mikä tulee olemaan lopullinen Kreikka-ratkaisu. Poliitikot Merkel, Hollande ja euromaiden valtiovarainministerit jatkavat tällä viikolla keskustelujaan ja uuden poliittisen strategian laatimista.

Meille sijoittajille paljon isompia ja taloudellisesti merkittävämpiä asioita kuin Kreikka ovat kuitenkin mm. Kiinan talouden ja öljyn hinnan kehitys, USA:n kansantalouden pysyminen ennustetussa kasvuvauhdissa ja siihen kytköksissä olevat mahdolliset koronnostot sekä tietenkin Euroopan ja euroalueen yritysten tulosten kasvuvauhti halvan euron sekä alhaisen korkotason ja öljyn hinnan siivittäminä.

Niitä seuraamme ja analysoimme kesälläkin tarkasti – ja siinä sivussa Kreikkaakin – mutta pikemminkin enemmän kokonaisuuden näkökulmasta.

Mikko Mursula
sijoitusjohtaja
Ilmarinen

Lisää uusi kommentti

0/4000
Viesti on pakollinen
Nimi on pakollinen
Sähköpostiosoite on pakollinen

Lisää aiheesta

Blogit 15.4.2024

Mistä puhutaan, kun keskustellaan eläkkeiden uudistamisesta ja leikkaamisesta?

Meiltä on viime aikoina kyselty, mitä hallituksen leikkauspuheet tarkoittavat. Lisäksi moni pohtii omalta kohdaltaan, pieneneekö oma eläke, pääseekö vielä osittaiselle vanhuuseläkkeelle tai tuleeko ensi vuonna indeksikorotusta. Kaikesta voi päätellä, että julkinen keskustelu on herättänyt huolta niin työelämässä yhä olevissa kuin eläkeläisissä.

Mistä puhutaan, kun keskustellaan eläkkeiden uudistamisesta ja leikkaamisesta?

Blogit 4.4.2024

Miten muokataan työtä konkarille sopivaksi?

Työuraa ei voi ainakaan koko matkalta painella maaliin asti täydellä vauhdilla ja itseään jatkuvasti ylittäen. Tulevaisuudessa on yhä tärkeämpää, että sovitamme ja muokkaamme työtä elämäntilanteeseen sopivaksi. Sekä työssä olevasta että työelämään tulevasta työvoimasta täytyy pitää hyvää huolta. Miten voisimme entistä paremmin huomioida työn vaatimusten lisäksi työntekijöiden perustarpeet, elämäntilanteen ja terveydentilan?

Miten muokataan työtä konkarille sopivaksi?

Blogit 20.3.2024

Monipuoliset mielenterveyspalvelut ehkäisevät ennenaikaista eläköitymistä

Käsittelemme Ilmarisessa viikoittain valtavan määrän ihmisten eläkehakemuksia ja olemme näin mukana ihmisten elämien dramaattisissakin käänteissä. Työkyvyttömyyseläkkeelle päätyminen on niin yksilön kuin yhteiskunnankin kannalta murheellinen tapahtuma. Yleisimpiä syitä työkyvyttömyyseläkkeelle ovat mielenterveyden häiriöt. Tuoreen väitöstutkimuksen perusteella mielenterveyspalveluiden kehittäminen monimuotoisemmiksi voisi estää ennenaikaista eläköitymistä.

Monipuoliset mielenterveyspalvelut ehkäisevät ennenaikaista eläköitymistä
Lisää ajankohtaisia artikkeleita