Blogit

Ammatillinen käyttäytyminen – siinä kaikki

Jos saisin antaa yhden neuvon aloittelevalle esimiehelle, työntekijälle tai poliitikolle, se olisi: käyttäydy aina ammatillisesti. Näin parhaiten takaat työssä onnistumisen, työuralla etenemisen, hyvän mielen ja työmoraalin, toimivat yhteistyösuhteet ja jaksamisen.

Ammatillinen käytös sisältää monia taitoja ja vaatimuksia. Se lähtee ammattitaidosta ja sen aktiivisesta kehittämisestä. Työelämän kovassa muutoksessa pitää olla valmis opettelemaan aivan uusia asioita, työmenetelmiä ja tehtäviä.

Vastuunotto on myös keskeinen osa ammatillista toimintaa. Se kattaa omien tehtävien lisäksi koko tiimin onnistumisen. Ylipäätään kyky toimia yhteistyössä muiden kanssa edellyttää sosiaalisten taitojen kehittämistä. Niissä keskeistä on tiedon jakaminen, ongelmien ratkominen sekä palautteen antaminen ja vastaanottaminen. Ammattilainen ei ota hernettä nenään, vaikka saa kriittistä palautetta tai joutuu ristiriitaan työkavereidensa kanssa.

Työrooli suojaa työnsä tekijää

Asiallinen ja ystävällinen käytös on itsestään selvä ammatillisen käytöksen perusasia. Kotonaan jokainen saa murjottaa tai pitää mykkäkoulua, mutta työpaikalla se ei ole luvallista. Työssä pitää toimia työroolissa, johon kohdistuu tietynlaiset odotukset: lähtien käytöstavoista ja ulottuen erilaisiin määräyksiin, lakeihin ja ammattieettisiin säädöksiin. Esimerkiksi kansanedustajalta edellytetään ”vakaata ja arvokasta” käytöstä ja juristilta ammattikunnan yhteisten moraaliperiaatteiden noudattamista.

Työrooli ei vain rajaa vaan myös suojaa työnsä tekijää. Se määrittelee, mistä pitää kantaa vastuuta ja huolta ja mitkä asiat kuuluvat muille. Yrityksen työntekijän ei tarvitse kantaa toimitusjohtajan murheita tai vatvoa työkavereidensa yksityiselämän pulmia.

Nykyinen trendi, joka korostaa läheisiä kaverillisia suhteita työpaikoilla, voi johtaa ajatuksia epäammatilliseen suuntaan. Luullaan, että hyvä työyhteisö on ystäväpiiri, ja unohtuu, että hankalia työasioita ei voi aina käsitellä hymyssä suin. Pahimmillaan hämärtyy se tosiasia, että työpaikalla ei tarvitse tykätä työkavereista, mutta työasiat pitää pystyä käsittelemään kaikkien kanssa.

Ammatillinen käytös vaatii tunnetaitoja

On ilo kohdata ammatillisesti toimiva tiimi. Työasioissa voidaan ottaa rajaustikin yhteen, väitellä ja kyseenalaistaa, mutta keskustelun jälkeen ihmissuhteet jatkuvat kuten ennenkin.

Ammatillinen käytös edellyttää tunnetaitoja. Vaikka joskus tekisi mieli sanoa ilkeästi tai suorat sanat, ei kuitenkaan sitä tee. Jos tunnetaidot ovat heikot, silloin on vaarana, että työntekijä, esimies tai poliitikko sanoo, kirjoittaa tai tekee jotakin sellaista, joka on asiatonta. Pahimmillaan harkitsemattomasta kommentista voi tulla iso soppa tai julkinen haloo.

Ammatillisuuteen kuuluu tänä päivänä myös omasta elpymisestä huolehtiminen. Koska raja työn ja vapaa-ajan välillä on hämärtynyt, on kyettävä riittävästi irrottautumaan työstä ja lepäämään. Moni löytää tasapainon työn ja muun elämän välillä sydänoireiden, vatsavaivojen tai univaikeuksien kautta. Vasta ylitettyään omat rajansa, löytää ne.

Ammatillinen käyttäytyminen sisältää monenlaisia kykyjä, joissa kaikissa kukaan ei ole mestari. Vaikka työelämässä pärjääminen on vaativaa, se myös antaa mahdollisuuksia oppia ja kehittää sekä sosiaalisia että psykologisia taitoja, joista on hyötyä elämän moninaisissa haasteissa.

Pekka Järvinen
organisaatiopsykologi, psykologian lisensiaatti
Organisaatiokonsultointi Praxis Oy

Pekka Järvisen ”Ihmisten johtamisen perusteet” -valmennus järjestetään osana Ilmarisen valmennuskokonaisuutta. Ilmarisen laadukkaat Parempaa työelämää -valmennukset ovat tarjolla kaikille asiakkaillemme. Valmennuksia järjestetään eri puolilla Suomea. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan syksyn valmennuksiin! www.ilmarinen.fi/tilaisuudet

  • MichaelWaymn 8.2.2024 klo 23.50
    I'm in young lady with the cbd products and [url=https://organicbodyessentials.com/products/cbd-capsules-25mg ]cbd capsules for sale[/url] ! The serum gave my peel a youthful boost, and the lip balm kept my lips hydrated all day. Private I'm using unsullied, natural products makes me guess great. These are in the present climate my must-haves on a unorthodox and nourished look!
    Vastaa kommenttiin
    • MichaelWaymn 10.2.2024 klo 10.41
      I'm in dote on with the cbd products and https://organicbodyessentials.com/products/cbd-balm ! The serum gave my peel a youthful support, and the lip balm kept my lips hydrated all day. Private I'm using disinfected, natural products makes me desire great. These are in the present climate my must-haves in support of a unorthodox and nourished look!
      Vastaa kommenttiin
    • JarrodBiome 13.2.2024 klo 12.32
      I gave [url=https://www.cornbreadhemp.com/products/full-spectrum-cbd-gummies ]https://www.cornbreadhemp.com/products/full-spectrum-cbd-gummies [/url] a prove for the maiden adjust, and I'm amazed! They tasted smashing and provided a sanity of calmness and relaxation. My importance melted away, and I slept better too. These gummies are a game-changer an eye to me, and I greatly put forward them to anyone seeking appropriate stress alleviation and better sleep.
      Vastaa kommenttiin

Lisää uusi kommentti

0/4000
Viesti on pakollinen
Nimi on pakollinen
Sähköpostiosoite on pakollinen

Lisää aiheesta

Blogit 15.4.2024

Mistä puhutaan, kun keskustellaan eläkkeiden uudistamisesta ja leikkaamisesta?

Meiltä on viime aikoina kyselty, mitä hallituksen leikkauspuheet tarkoittavat. Lisäksi moni pohtii omalta kohdaltaan, pieneneekö oma eläke, pääseekö vielä osittaiselle vanhuuseläkkeelle tai tuleeko ensi vuonna indeksikorotusta. Kaikesta voi päätellä, että julkinen keskustelu on herättänyt huolta niin työelämässä yhä olevissa kuin eläkeläisissä.

Mistä puhutaan, kun keskustellaan eläkkeiden uudistamisesta ja leikkaamisesta?

Blogit 4.4.2024

Miten muokataan työtä konkarille sopivaksi?

Työuraa ei voi ainakaan koko matkalta painella maaliin asti täydellä vauhdilla ja itseään jatkuvasti ylittäen. Tulevaisuudessa on yhä tärkeämpää, että sovitamme ja muokkaamme työtä elämäntilanteeseen sopivaksi. Sekä työssä olevasta että työelämään tulevasta työvoimasta täytyy pitää hyvää huolta. Miten voisimme entistä paremmin huomioida työn vaatimusten lisäksi työntekijöiden perustarpeet, elämäntilanteen ja terveydentilan?

Miten muokataan työtä konkarille sopivaksi?

Blogit 20.3.2024

Monipuoliset mielenterveyspalvelut ehkäisevät ennenaikaista eläköitymistä

Käsittelemme Ilmarisessa viikoittain valtavan määrän ihmisten eläkehakemuksia ja olemme näin mukana ihmisten elämien dramaattisissakin käänteissä. Työkyvyttömyyseläkkeelle päätyminen on niin yksilön kuin yhteiskunnankin kannalta murheellinen tapahtuma. Yleisimpiä syitä työkyvyttömyyseläkkeelle ovat mielenterveyden häiriöt. Tuoreen väitöstutkimuksen perusteella mielenterveyspalveluiden kehittäminen monimuotoisemmiksi voisi estää ennenaikaista eläköitymistä.

Monipuoliset mielenterveyspalvelut ehkäisevät ennenaikaista eläköitymistä
Lisää ajankohtaisia artikkeleita