Artikkelit

Ravintola Grönin perustajat: Yrittäjyys on vapautta tehdä asioita haluamallaan tavalla

Ravintola Grön syntyi tarpeesta tehdä jotain omaa, ja nyt se on saanut mainetta ja kunniaa – jopa Michelin-tähden muodossa.

Oli vuosi 2014, kun keittiömestari Toni Kostian pohti seuraavaa peliliikettä urallaan. Hän mietti, missä haluaisi sillä hetkellä työskennellä, ja ajatus oman ravintolan perustamisesta palasi toistuvasti mieleen.

Ei kulunut kauaa, kun Kostian otti yhteyttä jo opiskeluajoilta tutuksi tulleeseen ystäväänsä Lauri Kähköseen ja heitti jo vuosia sitten puhuttaneen idean yhteisestä ravintolasta uudestaan ilmoille. Pian idea muuttui yhteiseksi unelmaksi, jonka eteen oltiin valmiita paiskimaan paljon hommia.

Nollabudjetista huippuravintolaksi

Töitä totisesti riitti, kun liikkeelle lähdettiin tyhjän päältä. Liiketoimintasuunnitelma alkoi täyttyä kohta kohdalta, ja idea sai raamit ympärilleen. Yhteinen suunta löytyi helposti, eikä arvoista tarvinnut vääntää kättä.

– Aluksi näimme luonani kahvikupin äärellä joka sunnuntai, pallottelimme ideoita ja hahmottelimme ravintolan tulevaisuutta. Oli hyvä, ettei meillä ollut kiire minnekään, Kähkönen muistelee.

Asiat rullasivat eteenpäin ja tuli aika marssia pankkiin. Perustajilla ei käynyt mielessäkään, että omalle ravintolalle rahoja kaivettaisiin jonkun muun taskuista.

– Meillä oli äärimmäisen pieni budjetti, minkä vuoksi olemme tehneet paljon omilla käsillämme. Nykyinen Grön syntyi itse tekemällä ja talkoohengessä, Kähkönen kertoo.

Kähkönen etsi huonekaluja kierrätyskeskuksista, Kostian keräsi yrttejä ja säilöi raaka-aineita. Kaveriporukasta tiedusteltiin, kuka osaa hoitaa sähkötyöt ja keneltä sujuu lattian hiominen.

Ahertaminen tuotti tulosta, ja marraskuussa 2015 aukesivat kaksikon ikioman ravintolan ovet.

Ensimmäisestä palkkauksesta kokonaiseksi työyhteisöksi

Ennen kuin Grönin ovet avautuivat asiakkaille, oli perustajakaksikon saatava talkoolaisten lisäksi myös ihan oikeita työntekijöitä. Ennen ravintolan avaamista palkattiin kuukausipalkkainen sommelier ja tuntipalkkaisia apulaisia. Parin kuukauden jälkeen palkkalistoille nousi kuukausipalkkainen kokki.

Ammattilaiset löytyivät tuttavapiiristä, mutta käytännön asiat veivät vieraille vesille.

– Meillä ei ollut työntekijöiden hankkimisesta mitään kokemusta. Palkkaaminen, vakuutukset ja niihin liittyvä paperityö oli jälleen yksi yrittäjyydestä opittava asia monien muiden joukossa, Kostian sanoo.

Apua löytyi asiantuntijoiden puolesta, joita valikoitui kilpailuttamisen kautta. Tärkeintä oli kokemus siitä, että kysyvää kuunnellaan.

Tällä hetkellä Grön työllistää perustajien lisäksi kuusi kuukausipalkkaa nostavaa työntekijää sekä kolme tuntityöläistä. Kaikille innokkaille ei Grönin keittiössä riitä paikkoja.

– Näissä hommissa huomaa aika nopeasti ketä ala todella kiinnostaa. Meille ei sovi töihin sellaiset tyypit, joille tärkeintä on, että palkka juoksee. Motivaation on löydyttävä intohimosta alaa kohtaan, Kostian huomauttaa.

Hyvistä tekijöistä on muodostunut tiivis työyhteisö. Siitä Kähkönen on erityisen ylpeä.

– Haluamme tarjota työntekijöillemme hyvät oltavat. Siksi tuntuu erityisen hyvältä, että olemme onnistuneet luomaan yhteen hiileen puhaltavan työyhteisön, Kähkönen sanoo.

Yrittäjyys mahdollisti itsensä toteuttamisen

Kun intohimoaan toteuttaa hyvässä porukassa, auttaa se jaksamaan myös pitkiksi venyvät työpäivät. Vapaa-aikaa on kuitenkin sovitettava kalenteriin, ja sitäkin on yrittäjänä joutunut opettelemaan kantapään kautta.

– Vaikeinta yrittäjyydessä on ollut työn ja vapaa-ajan erottaminen toisistaan. Siksi nykyään teen työt toimistolla ja kotona keskityn rentoutumiseen, Kähkönen sanoo.

Kähkönen keskittyy työssään pitkälti kokonaisuuden ja palveluiden kehittämiseen, Kostian puolestaan ruokapuoleen. Työnkuvat ovat loksahtaneet paikoilleen ajan ja opettelun myötä.

– Hommat toimivat jopa niin luonnostaan, ettei meidän juurikaan tarvitse puhua tänä päivänä, Kostian naurahtaa.

Siihen on ollut kuitenkin matkaa. Alun haasteet ja opettelu olivat sen arvoisia, ja tänä päivänä molemmat nauttivat yrittäjyydestä.

– Yrittäjyys on vapautta tehdä asioita – juuri sillä tavalla kuin itse haluaa. Jos ikinä ei uskalla kokeilla omaa juttua, täytyy tyytyä siihen mitä ei halua tehdä, Kostian sanoo.

Oman jutun tekeminen on jatkuvaa työtä. Grönin lisäksi perustajakaksikko on keskittynyt myös natural-viinien maahantuontiin yhdessä sommelier Toni Ferin kanssa. Let Me Wine myy viinejä tällä hetkellä pariinkymmeneen ravintolaan Helsingissä ja Turussa. Myös ravintola Grön kehittyy ja elää tekijöidensä mukana yksityiskohta kerrallaan. Seinää pitkin kohoava itse kerättyjen raaka-aineiden arvokas kokoelma kuitenkin muistuttaa, mistä kaikki on lähtenyt ja mikä on Grönin tarinan perusta.

INFO: Ensimmäisen työntekijän palkkaaminen

Vajaa puolet Suomen yrittäjistä kasvaa työnantajien sarjaan ja työllistää vähintään yhden henkilön. Näin pääset alkuun:

  • Eläkevakuutus on yrittäjälle pakollinen. Eläkevakuutus tarvitaan myös työntekijälle: näin työtekijällekin alkaa kertyä eläkettä. Yrittäjän palveluksessa oleva työntekijä vakuutetaan työntekijän eläkelaissa eli TyELissä. Helpointa on ottaa eläkevakuutus samasta eläkeyhtiöstä, missä yrittäjä itsekin on eläkevakuutettuna. On tärkeää, että se tehdään heti, kun työntekijä on palkattu – viimeistään seuraavan kuukauden aikana.
  • Muita työnantajan velvoitteita työeläkevakuuttamisen ohella ovat: sosiaaliturvamaksu (kansaneläke ja sairausvakuutus), lakisääteisen tapaturmavakuutuksen ja sen liitännäisvakuutusten (työttömyysvakuutus ja työntekijöiden ryhmähenkivakuutus) ottaminen työntekijöille. Nämä tarkoittavat käytännössä työnantajamaksuja eli sivukuluja palkan päälle.
  • Työnantajan on syytä varautua myös muihin lisäkuluihin kuten sairausloman ajan palkkaan, työterveyshuollon kustannuksiin sekä vanhempainvapaiden kuluihin. Näistä Kela korvaa osan.

Lue lisää

Lisää aiheesta

Artikkelit 18.4.2024

Via Tribunalin ”yhden hengen HR-osaston” tukena ovat Ilmarisen työkykypalvelut

Napolilaisista pizzoistaan tunnetussa Via Tribunalissa työntekijöiden työkyvystä huolehtiminen on tärkeää. Nuoressa ja pienessä yrityksessä Ilmarisen kyselyt ja oppimisympäristö ovat HR-päällikkö Hanna Rauhalan tukena työvireen seuraamisessa ja esihenkilötyön kehittämisessä. Henkilöstöhallinnon tiimin paikkaa on täyttänyt Rauhalalle Oma asiantuntija -palvelu, jossa hän on voinut puhua yhteistä ”HR-kieltä” toisen ammattilaisen kanssa.

Via Tribunalin ”yhden hengen HR-osaston” tukena ovat Ilmarisen työkykypalvelut

Artikkelit 8.4.2024

Sairauspoissaolot – mitä niistä tulee tietää?

Sairauspoissaoloja ei toivo kukaan – olivat ne sitten lyhyitä tai pitkiä. Milloin osa-aikainen sairauspoissaolo on vaihtoehto? Pitääkö sairauslomasta aina maksaa palkka? Entä mitä työpaikalla kannattaa tehdä, jos työntekijän sairausloma pitkittyy?

Sairauspoissaolot – mitä niistä tulee tietää?
Lisää ajankohtaisia artikkeleita