Artikkelit

Vaihtoehto vanhuuseläkkeelle on varhentaa sitä osittain - Laske Ove:n vaikutus eläkkeeseesi

Vanhuuseläkehakemuksia on alkuvuodesta tullut vajaa 17 % vähemmän kuin edellisvuonna vastaavana ajanjaksona. Eläkkeelle siirtyvien määrän lasku on odotettu, sillä viimeisin eläkeuudistus vuodelta 2017 nostaa eläkeikää asteittain. Myös ikäluokkien pienentyminen näkyy luvuissa. Mutta miten Ove, eli osittainen vanhuuseläke vaikuttaa varsinaiseen eläkkeeseen, ja mitä on hyvä huomioida Ove:a harkittaessa?

Eläkkeelle yhä myöhemmin - Ove:lle aiempaa useampi

Suomessa jäätiin Eläketurvakeskuksen tilastojen mukaan työeläkkeelle keskimäärin 61,3-vuotiaana vuonna 2018. Eläkkeelle siirtyminen myöhentyi kuukaudella edeltävästä vuodesta. Työeläkkeelle siirtyi viime vuonna yhteensä 69 000 henkilöä, joista vanhuuseläkkeelle jäi 49 000 henkilöä (70 %). Vanhuuseläkkeelle siirtyneiden määrä laski 8 000 henkilöllä vuodesta 2017, jota selittää muun muassa vuoden 2017 eläkeuudistuksen mukainen vanhuuseläkkeen alaikärajan nosto sekä ikäluokkien pienentyminen.

Ove-hakemuksia on alkuvuonna saapunut Ilmariseen noin 24 % enemmän kuin edellisvuonna vastaavana ajanjaksona. Vuosi 2018 oli Ove-päätösten määrässä ensimmäistä vuotta vaisumpi. Vuonna 2017, jolloin Ove mahdollistettiin, päätöksiä tehtiin 3 466 kpl, seuraavana vuonna 2 687 kpl.

Ove:lle vaiko ei?

Vuoden 2017 eläkeuudistuksen myötä mahdolliseksi tullut osittainen varhennettu vanhuuseläke oli tullessaan suosittu uutuus. Eläkelajina ketterä Ove jättää mahdollisuuden yksilölle itselleen päättää, haluaako lisäksi jatkaa työskentelyä eläkkeellä osittain tai kokoaikaisesti. Osittaista vanhuuseläkettä haetaan pääsääntöisesti, kun tavoitellaan lisäansioita. Se on myös hyvä vaihtoehto, jos haaveena on alkaa ottaa aiempaa rennommin.

Pieni määrä osittaisia vanhuuseläkkeitä peruttiin tuoreeltaan vuoden 2017 alkusuosion jälkeen. Taustalla oli monissa tapauksissa vasta Ove-päätöksen saamisen jälkeen tullut oivallus, että tuleva eläke pienenee pysyvästi. Myös veroprogression nouseminen yllättävän korkeaksi saattoi vaikuttaa päätökseen perua myönnetty Ove, kun veroprosenttiin laskettiinkin sekä työ- että eläketulot.

On siis syytä selvittää ja arvioida etukäteen, kuinka paljon saaduista lisätuloista jää käteen verojen jälkeen.

Ove:n vaikutus eläkkeeseesi

Jos siirryt osittaiselle vanhuuseläkkeelle, varsinainen vanhuuseläkkeesi pienenee pysyvästi. Pienennys tehdään varhennusvähennyksenä. Eläke pienenee sitä vähemmän, mitä vanhempana siirryt osittaiselle eläkkeelle, ja mitä enemmän töitä teet osittaisella vanhuuseläkkeellä. 

Ove:lle siirtyessäsi voit itse valita, otatko kertyneestä eläkkeestäsi maksuun 25 vai 50 prosenttia.
Suurin osa (75 %) Ove:lle jäävistä valitsee nostaa eläkettään 50 prosenttia. Myös osa 25 % eläkkeestään valinneista nostaa määrän 50 prosenttiin lähempänä vanhuuseläkkeelle siirtymistään.

Kirjautumalla verkkosivujemme asiointipalveluun voit palvelusta löytyvän laskurin avulla selvittää osittaisen vanhuuseläkkeesi määrän. Laskurilla voit myös arvioida varsinaisen vanhuuseläkkeesi määrän ja sen, miten eläkkeen osittain varhentaminen pienentää vanhuuseläkettäsi.

Hae eläkettä verkossa

Verkkosivuillamme osoitteessa Ilmarinen.fi pääset laskurien lisäksi myös täyttämään ja jättämään eläkehakemuksen. Hakeminen on helpointa ja päätöksen saaminen nopeinta sähköistä hakemusta käyttämällä. Nopeimmillaan eläkepäätöksen voi saada verkkopalveluun jo saman päivän aikana. Huomioithan, että eläkehakemuksen voi tehdä aikaisintaan kaksi kuukautta ennen eläkkeen alkamista.

Lähteet: ETK

Lue myös

Lue lisää

Kysy verkossa

Ilmari-chatbot vastaa eläkekysymyksiisi

Lisää aiheesta

Artikkelit 28.9.2023

Näin turvaat oman ja yrityksen tulevaisuuden omistajanvaihdoksella

Monelle yrittäjälle omistajanvaihdos tapahtuu kerran elämässä. Siksi sen suunniteluun ja toteuttamiseen kannattaa käyttää aikaa ja tarjolla olevaa apua. Yhtä tärkeää kuin on paketoida yritys uudelle omistajalle, on kiinnittää huomiota luopuvan yrittäjän henkiseen hyvinvointiin.

Näin turvaat oman ja yrityksen tulevaisuuden omistajanvaihdoksella

Artikkelit 27.9.2023

Yrittäjä, näin YEL-vakuutus vaikuttaa sosiaaliturvaasi

Oletko yrittäjä? Haluatko tuntea oman sosiaaliturvasi paremmin? Olet luultavasti kuullut, että yrittäjän sosiaaliturvan perusta on YEL-työtulo – mutta mitä se tarkoittaa käytännössä? Lue alta, miten YEL vaikuttaa sinun perusturvaasi.

Yrittäjä, näin YEL-vakuutus vaikuttaa sosiaaliturvaasi

Artikkelit 5.9.2023

Paratanssiurheilu avasi ovet työelämään ja yrittäjyyteen

Miten osa-aikainen yrittäjä, kahden nuoren aikuisen äiti, kahden lapsenlapsen mummu ja kirjailija päätyi paratanssin maajoukkueesen? Olen saavuttanut kaikki nämä asiat elämässäni vaikeasta liikuntarajoitteisuudestani huolimatta. Ja uskallan olla siitä hemmetin ylpeä - monelta se ei onnistuisi, vaikka kävelisi ihan omin jaloin.

Paratanssiurheilu avasi ovet työelämään ja yrittäjyyteen
Lisää ajankohtaisia artikkeleita