Hans Välimäki ravintolassa, muotokuva.
Artikkelit

Korona ajoi monet ravintolat kriisiin – "Helpotukset vuokrissa antava tilaa keskittyä selviytymiseen"

Kun uuden koronaviruksen leviäminen Suomessa lähti käyntiin, ravintoloitsija Hans Välimäki reagoi nopeasti ja sulki ravintolansa ennen viranomaisten määräystä. Lyhyetkin helpotukset vuokran maksussa antavat tilaa keskittyä olennaiseen eli ravintolan pitämiseen hengissä.

– Olemme joutuneet miettimään tätä luovasti. Nämä ravintolat ovat toimineet täysin sen varassa, että ihmiset tulevat tänne. Kun laitoimme ravintolan kiinni, emme pystyneet arvioimaan lainkaan, minkä laajuista toiminnasta tulee, Hans Välimäki sanoo.

Välimäki pyörittää Helsingissä ravintolaa, baaria ja henkilöstöravintolaa Ilmarisen omistamassa Mikonkatu 9:n rakennuksessa. Normaalisti vilkkaalla kadulla liikkuu suuri määrä erityisesti julkisilla kulkuneuvoilla keskustaan saapuvia ihmisiä. Nyt kadut ovat autiot ja ravintoloiden pöydät tyhjiä.

Kun uusi koronavirus alkoi levitä Suomessa, Välimäki ei jäänyt odottelemaan katujen tyhjentymistä.

– Aluksi oli vain vähän tietoa, mitä todella tapahtuu. Virus kuitenkin näytti olevan ainakin osalle porukkaa vaarallinen. Meillä käy täällä kaiken ikäisiä ja kuntoisia. Kun hallitus ei tehnyt selkeää päätöstä, minä tein omani ja laitoin ravintolan kiinni. Ajattelin, että pitää ottaa tuumaustauko, jotta ehditään etunojassa miettiä, mitä seuraavaksi tehdään.

Helpotukset vuokriin antavat tilaa keskittyä selviytymiseen

Maaliskuun lopussa viranomaiset määräsivät ravintolat suljettaviksi, jotta tartuntariski pienenisi. Ilmarinen puolestaan päätti lopettaa kokonaan vuokran perimisen ravintolatoimijoilta maaliskuun lopusta toukokuun loppuun. Myös moni muu suuri kiinteistönomistaja on antanut vuokriin helpotuksia.

Viranomaisten päätös sulkea ravintolat ei koskenut ruoan myyntiä ulos ravintoloista. Välimäelle oli tärkeää, että ravintola olisi kokonaan suljettuna mahdollisimman vähän aikaa. Hänen ravintolalleen noutoruoan varassa eläminen tarkoittaa kuitenkin myynnin tippumista murto-osaan normaalista. Osa työntekijöistä on lomautettuna.

– Vuokran maksamisen keskeyttäminen kahdeksi kuukaudeksi merkitsee meille paljon. Se antaa paljon tilaa keskittyä olennaiseen eli siihen, että miten ravintola selviää kriisistä ja saadaan pidettyä työpaikat ja toimitusketjut hengissä.

Jo maaliskuussa nähtiin piikki toimintansa lopettaneiden yrittäjien määrässä. Esimerkiksi yrittäjän eläkevakuutuksensa päättäneitä kuljetusalan yrittäjien määrä oli 65 prosenttia suurempi kuin vuoden 2019 maaliskuussa. Ravintola-alalla vastaava kasvu oli 48 prosenttia. Kaikkiaan lopettaneita oli yli 40 prosenttia vuotta 2019 enemmän. Huhtikuussa ero sekä kuljetus- että ravintoalalla toimintansa lopettaneissa tasoittui verrattuna vuoden takaiseen. Kokonaisuutena eläkevakuutuksensa lopettaneita yrittäjiä oli kuitenkin huhtikuussa lähes 30 prosenttia enemmän kuin vuonna 2019.

Moni yrittäjä kaipaa joustoa kriisin keskellä

Kriisin vaikutukset yrittäjien toimeentuloon ovat näkyneet myös työtuloissa. Työtulo on yrittäjän arvio hänen tekemänsä työn arvosta. Vahvistettu työtulo määrittää esimerkiksi yrittäjän eläkevakuutusmaksut ja ansiosidonnaisten sosiaalietuuksien tason.

Maaliskuussa Ilmarisen yrittäjäasiakkaat tekivät lähes kolminkertaisen määrän työtulojen korotuksia verrattuna vuoden 2019 maaliskuuhun. Myös työtuloaan laskeneiden määrä kaksinkertaistui. Huhtikuussa työtuloaan korottaneiden määrä jäi ennakkotietojen mukaan pienemmäksi kuin vuonna 2019. Laskeneitten määrä sen sijaan oli kuun aikana yli kaksinkertainen.

yrittajat_tyotulot.png

Muutokset voivat kertoa, että yrittäjät hakevat joustoa maksuihin ja sosiaaliturvaansa yllättävässä taloustilanteessa.

Työ- ja elinkeinoministeriön tietojen mukaan vuonna 2017 Suomen noin 10 000 ravitsemusalan yrityksessä työskenteli yli 50 000 työntekijää ja alan liikevaihto oli 5,3 miljardia euroa. Tuoreempien lukujen ministeriö arvelee olevan suurempia.

Ilmarisen suhdanneindeksissä seuratuissa majoitus- ja ravintola-alan yrityksissä työntekijämäärä laski maaliskuussa vasta prosentilla. Sen sijaan raju 12 prosentin lasku nähtiin henkilöstövuokrauksessa, jolla tasataan työvoiman tarpeen vaihtelua myös ravintola-alalla. Kokonaisuutena indeksiin kuuluvien yritysten työntekijämäärä laski vain 1,3 prosenttia.

– Toivon, että julkisesta keskustelusta jätettäisiin turha huutelu pois. Ravintoloissa ja monissa muissa työpaikoissa ei voi tehdä etätöitä. Tämä on myös pääasiassa matalasti palkattu ala. Suosittelen lämpimästi käyttämään näitä palveluita, jos siihen on mahdollisuus. Saadaan talous mahdollisimman nopeasti rullaamaan ja pidettyä normaalit toimitusketjut kunnossa, Välimäki sanoo.

Lue myös:

Lisää aiheesta

Artikkelit 8.4.2024

Sairauspoissaolot – mitä niistä tulee tietää?

Sairauspoissaoloja ei toivo kukaan – olivat ne sitten lyhyitä tai pitkiä. Milloin osa-aikainen sairauspoissaolo on vaihtoehto? Pitääkö sairauslomasta aina maksaa palkka? Entä mitä työpaikalla kannattaa tehdä, jos työntekijän sairausloma pitkittyy?

Sairauspoissaolot – mitä niistä tulee tietää?

Artikkelit 3.4.2024

Aika tarkastaa oma työeläkeotteesi!

Työeläkeote päivittyy kuukausittain. On omalla vastuullasi tarkastaa se säännöllisesti. Tuleva eläkkeesi nimittäin perustuu työeläkeotteen sisältämiin tietoihin.

Aika tarkastaa oma työeläkeotteesi!
Lisää ajankohtaisia artikkeleita