
”Eläkkeellä on kuin ikuisella lomalla” – Näin lapset selittivät eläkealan sanastoa
Oletko tullut ajatelleeksi, että huono aamupala voi heikentää työkykyäsi? Pyysimme lapsia kertomaan, mitä heille tulee mieleen eläkealan sanoista ja ammateista. Katso video!
Avaamme Ilmarisessa vuosittain kesäkuun ajaksi lapsiparkin helpottamaan työntekijöidemme arkea. Vanhemmat voivat tuoda alakouluikäiset lapsensa hoitoon työpäivän ajaksi, kun lapset ovat jo kesälomalla ja vanhemmat vielä töissä.
Lapsiparkin tarkoituksena on tukea ilmarislaisia työn ja lasten kesälomien yhteensovittamisessa. Järjestely auttaa etenkin silloin, jos perheessä on vain yksi vanhempi, eikä tukiverkkoja ole. Toisaalta lapsiparkki mahdollistaa monille perheille sen, että vanhemmat voivat lomailla yhtä aikaa.
Tänä vuonna Ilmarisen lapsiparkki äänestettiin toiselle sijalle Oikotien Työelämän vastuullisuusteko -kampanjassa.
Miltä eläkealan sanat kuulostavat lapsen korvaan?
Ilmarisen toimitalon ullakkokerroksen lapsiparkki täyttyy aamuisin vilskeestä ja vilinästä, kun ryhmä noin 7–10-vuotiaita saapuu hoitoon vanhempansa työpäivän ajaksi.
Pyysimme lapsiparkkilaisia selittämään, mitä heille tulee mieleen sanoista eläke, työkyky, analyytikko ja salkunhoitaja. Kysyimme myös, miltä vanhemman työpäivät Ilmarisessa näyttävät.
Saimme toinen toistaan lennokkaampia vastauksia. Katso yllä olevalta videolta, mitä lapset kertoivat!
Lue lisää
- Ilmarisen lapsiparkki on Vuoden vastuullisuusteko numero kaksi
- Katso, mitä lapsiparkissa tapahtui viime kesänä: Ilmarisen toimitusjohtaja vastasi lounaalla lasten kysymyksiin
- Ilmarinen työpaikkana
Lisää aiheesta

Lassila & Tikanoja onnistui nostamaan työntekijöidensä eläköitymisikää yli 4 vuodella
Sairauspoissaolot vähenivät ja eläköitymisikä saatiin nousuun Lassila & Tikanojalla, kun yritys alkoi satsata työhyvinvointiin strategisella tasolla. Onnistumisten takana on yhtiön johdon vahva sitoutuminen työkykyjohtamiseen, ja työtä tehdään tiiviisti yhdessä Ilmarisen ja työterveyshuollon kanssa.

Saatko kaikki oikein YEL-testistämme?
Keskustelua herättävä ja kuitenkin mainettaan parempi. Sellainen on yrittäjien tärkein vakuutus YEL. Mielipiteitä riittää, kun YEL:istä puhutaan, mutta kuinka hyvin se oikeasti tunnetaan? Laita tietosi testiin!

Tulevaisuuden laboratorio: Onko yrityksesi työkykyjohtaminen loogista?
Hyvinvoivat työntekijät ovat yrityksen kilpailuvaltti ja tehokkuutta parantava tekijä. Kun haluamme parantaa työhyvinvointia, alamme kuitenkin usein suoraan suunnitella toimenpiteitä sen sijaan että ensin miettisimme, mitä haluamme saada aikaiseksi ja mihin todella haluamme vaikuttaa.